Hyvinvointi

Nukkuminen vieraassa paikassa on levotonta – Tutkimus: aivot käyvät ylikierroksilla

Uudessa tai vieraassa paikassa oleminen on jännittävää ja se pätee myös nukkumiseen.

8.5.2016 Terve.fi

Uudessa tai vieraassa paikassa oleminen on jännittävää ja se pätee myös nukkumiseen. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan toinen aivopuolisko on jatkuvassa hälytystilassa, kun vietämme ensimmäisen yömme vieraassa paikassa.

Aivot käyvät ylikierroksilla

Ensimmäinen yö vieraassa paikassa on aivoille työntäyteinen.

Tutkimuksen mukaan ensimmäinen yö oudossa paikassa aktivoi aivojen vasemman puoliskon.

– Aivot pysyvät tarkkailutilassa sen takia, että tarpeen vaatiessa heräisimme nopeammin. Ne pitävät siis silmällä mahdollisia uhkia, tutkija Yuka Sasaki Brownin yliopistolta kertoo Medscapelle.

Tottuminen kestää vain yhden yön

Paljon matkustaville liikematkaajille uutiset ovat huonoja.

– Jatkuvan matkustelun vuoksi uni ei välttämättä ole levollista, Sasaki sanoo.

Pitempikestoisilla matkoilla ongelma kuitenkin häviää, sillä ongelma ilmenee vain ensimmäisenä yönä.

– Unirytmi voi kuroutua kiinni, jos nukkuu samassa paikassa vähintään pari yötä. Samoin on mahdollista, että paljon matkustelevat tottuvat uusiin paikkoihin tätäkin nopeammin, Sasaki jatkaa.

Vasen aivopuolisko valvoo ensimmäisen yön

Tutkijaryhmä tutki unen syvyyttä lähettämällä tutkittaville epäsäännöllistä piippausääntä sekä oikeaan että vasempaan korvaan heidän nukkuessaan.

Ensimmäisenä yönä oikeaan korvaan lähetetyt äänet aistittiin uneen. Se paljastaa, että vasen aivopuolisko teki silloin ankarasti töitä.

Sen sijaan toisena yönä tutkittavat eivät reagoineet kumpaakaan korvaan lähetettyihin ääniin.

Kolmiosaiseen tutkimukseen osallistui 35 nuorta ja tervettä vapaaehtoista. Tutkijat mittasivat aivotoimintaa kahtena peräkkäisenä yönä.

Lähteet:

Medscape

Current Biology

Lue myös:

Tietopaketti unettomuudesta

Liian vähäinen uni laukaisee stressitilan

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt