Virtsankarkailu jaetaan oireiden perusteella kahteen päätyyppiin: ponnistusinkontinenssiin (stress) ja pakkoinkontinenssiin (urge). Joskus oirekuvassa on piirteitä molemmista tyypeistä ja tällöin puhutaan sekamuotoisesta inkontinenssista (mixed).
Virtsankarkailupotilaan tutkimiseksi riittävät lähes aina tavallinen gynekologinen tarkastus ja tarkka haastattelu. Harvoin tarvitaan lisätutkimuksia, kuten rakon painemittauksia tai rakon tähystystä. Potilaan oma käsitys haitan suuruudesta ratkaisee hoidon tarpeen.
Ponnistusinkontinenssi
Tyypillisesti potilas valittaa virtsan karkaavan ponnistuksen yhteydessä, kuten hypätessä, yskäistessä tai makeasti nauraessa. Virtsaa lirahtaa ilman edeltävää tarpeentunnetta tavallisesti pienehkö määrä. Usein potilaat ovat opetelleet hallitsemaan vaivaansa käymällä vessassa ”ennalta ehkäisevästi”, jolloin rakko on tottunut tyhjenemään tiheästi.
Ponnistusinkontinenssin syyksi ajatellaan lantionpohjan tukikudosten, kuten lihasten ja sidekudosten pettämistä, mitä edistävät ylipaino, synnytykset ja raskas työ; ikä on kaikkein merkittävin riskitekijä.
Hoidoksi suositellaan alkuun kaikille konservatiivista hoitoa eli lantionpohjan lihasten voimistamista. (ks. potilasohje) Lihasjumppaa voidaan harjoitella fysioterapeutin ohjauksessa.
Jos oikeiden lihasten löytäminen on vaikeaa, voidaan käyttää apuvälineitä kuten kuulia tai sähköstimulaatiota. Jumppa saattaa riittää korjaamaan kokonaan lievän vaivan. Konservatiiviseen hoitoon kannattaa liittää laihdutus, jos on ylipainoa.
Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset hyötyvät myös estrogeenista, joka parantaa limakalvojen kuntoa. Duloksetiini on melko uusi lääke, joka on tarkoitettu nimenomaan ponnistusinkontinenssiin.
Jos konservatiiviset hoitokonstit eivät tehoa, on leikkaushoito aiheellinen. Leikkauksella pyritään kohottamaan laskeutunut virtsaputki omalle, anatomiselle paikalleen, jotta se pysyisi kiinni myös ponnistuksen aikana. Tällä hetkellä yleisin menetelmä on ns. TVT-leikkaus. Siinä virtsaputken alta viedään emättimen kautta tukinauha vatsanpeitteisiin. Leikkaus tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa, ja vatsan iholle tulee kaksi pientä arpea.
Pakkoinkontinenssi
Pakkoinkontinenssi on harvinaisempi virtsankarkailun muoto. Kyseessä on rakon lihasten tai hermojen toimintahäiriö. Sille altistaa ikä ja jotkut perussairaudet, kuten dementia tai diabetes. Tyypillinen tarina on, että (iäkäs) potilas tuntee virtsaustarvetta, mutta ei ehdi huonojalkaisena vessaan kun housut jo kastuvat. Pakkoinkontinenssissa virtsa ei karkaa ponnistellessa.
Rakon lihasten toimintaa voi säännöllistää antikolinergisillä lääkkeillä, joista käytetyimpiä ovat oksibutyniini , tolterodiini ja trospiumkloridi. Kaikilla näillä on samankaltaisia sivuvaikutuksia, kuten suun kuivumista.
Jos päällimmäinen oire on liian tiheät vessassa käynnit, rakkoa voi itse kouluttaa eli tietoisesti pinnistellen harventaa vessassa käyntejä (ks. virtsarakon kouluttaminen). Leikkauksesta ei ole apua pakkoinkontinenssin hoidossa.
Hoitamaton inkontinenssi voi johtaa liikunnan riemun menetykseen ja sosiaalisen elämän kapeutumiseen. Koska hoitokeinoja löytyy, vaiva kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi lääkärillä käynnin yhteydessä.
