Seksivälineet näkyvät ja kuuluvat. Niitä mainostetaan yhtä arkisesti kuin maitoa, ja tabu asian ympäriltä on hälvennyt ajat sitten.
– Naiset alkoivat rohkaistua, kun seksiliikkeitä alettiin kymmenisen vuotta sitten avata kauppakeskuksiin, ja hämyiset ikkunat vaihtuivat valoisiin ja avoimiin liiketiloihin, kertoo naisille suunnatun Sincity.fi-kaupan putiikinpitäjä Anne Keränen.
Keränen arvelee, että ilmiön arkipäiväistymisessä on kyse myös sukupolvien välisestä erosta.
– Liikkeeseeni tulee edelleen usein keski-ikäisiä naisia, jotka kertovat, etteivät ole koskaan ennen käyneet seksikaupassa.
Naisten lisäksi myös pariskunnat ovat Keräsen liikkeessä yleinen näky.
– Etenkin nuoret miehet ovat hyvin kiinnostuneita naisen kokonaisvaltaisesta seksuaalisuudesta. Heidän käsityksissään on tosin usein korjattavaa. Naiselle ollaan monesti ostamassa lahjaksi suurinta mahdollista jöötiä, ja joudun varmistamaan, että oliko toiveena todellakin isokokoinen tuote, sillä naiset eivät niitä juurikaan itselleen hanki.
Seksivälineiden viidakossa voikin helposti joutua eksyksiin. Mikä olisi hyvä ostos, jos ei ole koskaan kokeillut seksileluja? Entä mikä toisi sopivaa vipinää parisuhteen vällyihin?
Aloita yksinkertaisesta
Jos kokemuksesi seksivälineistä on rajallinen, lähde liikkeelle perusasioista.
– On hyvä aloittaa yksinkertaisesta, koska et voi vielä varmasti tietää, mistä oikeastaan pidät. En ikinä myy aloittelijoille monitoimivempaimia.
Keränen suosittelee aloitusleluiksi muun muassa klitoriskiihottimia sekä lantionpohjalihasten harjoitteluun tarkoitettuja tuotteita, kuten geishakuulia.
– Nämä kuuluvat suosituimpiin tuotteisiimme. Naiset tuntuvat tiedostavan, että lantionpohjalihasten kunto vaikuttaa yhdynnän tuntuman lisäksi myös yleiseen terveyteen.
Myös pienet, näppärät vibraattorit sopivat aloittelijalle.
– Suuret jötikät kannattaa ilman muuta unohtaa. En mielelläni myy sellaisia edes kokeneelle, useampia alapääsynnytyksiä kokeneelle naiselle.
Jos hieromasauvan hankkiminen houkuttaa, aloita kokeilu enintään kymmenen senttimetrin mittaisella välineellä.
– Suomalaisen miehen elin on juhlakunnossa keskimäärin 13,7 sentin mittainen, joten ainakaan sen suuremmasta ei kannata aloittaa.
Myös muotoilulla on Keräsen mukaan suuri vaikutus käyttömukavuuteen.
– Ja halkaisija on tietysti nautinnon kannalta pituutta merkittävämpi asia. Myös moottoroitu malli on aina moottoroimatonta parempi valinta.
Leikittele aisteilla, konkari
Jos kaipaat piristystä parisuhteeseen, hienovarainenkin uutuus voi tuoda petipuuhiin uutta säpinää.
Virittäytykää tunnelmaan vaikkapa eroottisen hieronnan avulla.
– Kokeilkaa mineraaliöljypohjaisen tuotteen sijaan kasviöljypohjaista hierontaöljyä. Ei haittaa, vaikka sitä menisi suuhun tai intiimialueille.
Entä, jos on jo kokeillut vähän kaikenlaista, mutta jotain uutta olisi silti kiva kokeilla?
– Aina ei tarvitse hankkia uutta vempainta, vaan myös aisteilla leikkiminen voi tuoda uutta jännitystä seksiin. Kokeilkaa esimerkiksi sidontavälineitä tai höyhensulkaa silmälappujen kanssa.
Vältä harmaata aluetta
Keränen kertoo, että vaikka tuotteiden materiaalit ovat nykyään pääosin turvallisia, alalla liikkuu myös tuotteita, jotka eivät lunasta lupauksiaan.
– Esimerkiksi stimulaatiovoiteiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Monet tuotteet sisältävät vain joitakin vitamiineja ja chiliä, joilla ei ole kummoistakaan vaikutusta. Paremmin toimivat mielestäni l-arginiini-pohjaiset tuotteet, jotka parantavat verenkiertoa erogeenisillä alueilla.
Keränen kannustaa silmäilemään myös liukuvoiteen tuoteselostetta.
– Vaikka silikoni antaa hyvän liukuvuuden, en laittaisi muovia emättimeen, sillä sen limakalvot ovat kehomme ohuimmat. Eihän silikonia lisätä enää edes sampooseen.
Pysy kaukana myös potenssin parantamiseen suunnatuista käsikauppapillereistä ja popperseista eli nuuhkittavista seksistimulanteista, joita nettikaupat ympäri maailmaa ovat pullollaan.
– Monet tilailevat näitä esimerkiksi Kiinasta, mutta lopettavat käytön sitten ikävien sivuvaikutusten vuoksi.
Katso myös: