Näin raskaus vaikuttaa seksuaalisuuteesi

Näin raskaus vaikuttaa seksuaalisuuteesi
Voit nauttia seksistä täysin rinnoin myös raskausaikana, kunhan muistat huomioida muuttuvan kehon tarpeet.
Julkaistu 1.4.2016

Raskaus on usein hartaasti toivottu lahja, joka mullistaa koko elämän. Se pistää tärkeysjärjestyksen uusiksi, aiheuttaa kehossa monenlaisia muutoksia ja vaikuttaa väistämättä myös seksuaalisuuteen.

– Jo valtavat muutokset hormonitoiminnassa vaikuttavat voimakkaasti. Muutokset seksuaalisuudessa ja halukkuudessa riippuvat kuitenkin paljon naisen aikaisemmista kokemuksista ja siitä, miten nainen on ennen raskautta kokenut seksuaalisuutensa, pohtii seksologian johtava asiantuntija ja kliininen seksologi Tarja Santalahti Väestöliitosta.

Halukkuus vaihtelee raskauden eri vaiheissa

Alkuraskauden ikävät oireet, kuten pahoinvointi ja väsymys, voivat vaikuttaa seksuaaliseen haluun heikentävästi.

Myös kohdun kasvamisen aiheuttamat alavatsakivut, veden ja suolan kertyminen elimistöön ja mahdolliset hiivatulehdukset saattavat vaikuttaa siihen, kuinka hanakasti seksiä haluaa.

– Myös rinnat voivat aristaa, ja aiemmin hyvältä tuntunut nännien koskettelu voikin nyt aiheuttaa kipua.

Halukkuus ja nautinto kuitenkin lisääntyvät usein pian sen jälkeen, kun alkuraskauden oireet ovat helpottaneet.

– Miehetkin muistelevat raskauden keskivaihetta usein lämmöllä. He kokevat, että hellyys on silloin suurimmillaan.

Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana halu saattaa taas hiipua, kun iso vatsa tuntuu olevan tiellä, ja olo käy kömpelöksi.

Luovuutta käyttämällä on kuitenkin mahdollista löytää uusia, mieluisia tapoja seksin harrastamiseen raskauden kaikissa vaiheissa.

Pyri rakastamaan muuttuvaa kehoasi

Kehossa tapahtuvat muutokset saattavat hämmentää ja aiheuttaa myös epämieluisia tuntemuksia.

– Pelko viehättävyyden puutteesta on naisille tyypillinen ongelma. Tunne voi pysyä yllä vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin.

Keskustele tuntemuksista avoimesti kumppanisi kanssa.

– On tärkeää pyrkiä säilyttämään riittävä tyytyväisyys itseensä, sillä se heijastuu myös ulospäin.

Nauti seksistä myös raskausaikana

– Raskausaikana voit harrastaa seksiä kuten ennenkin, kunhan kuuntelet omia tuntemuksiasi. Ei ole olemassa listaa seksiasennoista, joita saa tai joita ei saa harrastaa.

Asennoissa tulee kuitenkin huomioida kasvava vatsa ja se, ettei siihen kohdistu painetta.

– Jos on ennen tykännyt olla niin, että toinen on päällä, se voikin raskauden aikana tuntua tukalalta.

Myös voimakas närästys on merkki siitä, että kannattaa etsiä toisenlaista asentoa.

– Etenkin loppuraskauden aikana kannattaa olla hieman tavallista varovaisempi asentojen suhteen.

Kiinnittäkää huomiota seksin määrään ja asentoihin myös, jos uhkana on keskenmenon saaminen.

– Uhkaavan keskenmenon vuoksi lääkäri voi myös kieltää seksin harrastamisen määräajaksi.

Puhukaa peloistanne

Raskaus saattaa tuoda mukanaan myös erilaisia pelkoja, jotka voivat vaikuttaa seksuaalisuuteen.

– Tutkimusten mukaan noin puolet sekä naisista että miehistä pelkää esimerkiksi sitä, että yhdyntä vahingoittaa sikiötä.

Pelko on kuitenkin turha, sillä sikiö on hyvässä suojassa, eivätkä petipuuhat voi sitä vahingoittaa.

– Keskustele peloistasi ainakin kumppanisi, ehkä myös asiantuntijan kanssa, sillä ne tulevat usein täysin oman pään sisältä, eikä niille ole lääketieteellisiä perusteita.

Synnytyksen jälkeen seksi voi luistaa entistä paremmin

Synnytyksen jälkeen seksin pariin kannattaa palata askel kerrallaan.

– Synnytyksestä palautuminen on yksilöllistä, mutta yleensä kuluu noin 2–3 kuukautta, että naisen keho palautuu niin, että voidaan taas harrastaa yhdyntäseksiä. Suuseksiä tai käsillä hyväilyä voi kuitenkin harrastaa jo aikaisemmin.

Joskus halun palaaminen voi kuitenkin kestää.

– Jos vauva valvottaa, väsymys ja uupumus aiheuttavat helposti sen, ettei seksiä tee mieli.

Ota silloin asia puheeksi kumppanisi kanssa, ja anna hänelle mahdollisuus auttaa. Myös ammattilaisen avusta saattaa olla hyötyä.

Usein äitiys kuitenkin vahvistaa naisen itsetuntoa, ja seksi saattaa tuntua entistä paremmalta.

– Moni nainen kokee, että positiivinen kuva itsestä ja omasta seksuaalisuudesta vahvistuu synnytyksen jälkeen.

Lähteet: Seksologian johtava asiantuntija ja kliininen seksologi Tarja Santalahti, Väestöliitto. Seksuaalisuus raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, Väestöliitto.

Katso myös:

Kommentoi »