Sairaudet

Miten raskaus vaikuttaa hiuksiin?

Raskaus, tuo ihana aika naisen elämästä, jolloin vaaleanpunaiset lasit asettuvat nenälle ja kaikki on kertakaikkisen ihanaa.

Teksti Suomen hiusyrittäjät Ry
Kuvat Thinkstock
25.6.2015

Olet kauneimmillasi, hehkut onnea ja odotuksen iloa, ihmiset kadulla kääntyvät katsomaan perääsi kun suot jokaiselle vastaantulijalle kauneimman hymysi. Tehokkuutesi on jotakin aivan uskomatonta, voisit siivota kotisi, naapurisi kodin, lapsuudenkodin, työpaikan, lähikaupan taukotilan ja vielä jäisi energiaa pyykin pesuun, silittämiseen, leipomiseen ja puutarhan hoitoon.

Kuulostaako tutulta? Todennäköisesti ei. Raskaus ja lapsen odotus on kuitenkin aika naisen elämässä, jonka moni tulee jossakin vaiheessa kokemaan. Oma asennoituminen tulevaan yhdeksään kuukauteen vaikuttaa toki pitkälti omaan jaksamiseen, mutta on myös asioita, joihin et valitettavasti voi itse vaikuttaa. Hiukset ovat yksi niistä.

Lue myös: Näin hiukset viestivät terveydestäsi

Raskaus saa hiukset voimaan hyvin

Raskauden aikana hiukset voivat pääsääntöisesti erinomaisesti.  Jopa 95 % hiuksista on kasvuvaiheessa, joten niitä ei irtoa kuten normaalisti. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta. Myös raskausajan hormonit vaikuttavat hiuksien laatuun. Raskauden aikana erittyvä progesteroni eli keltarauhashormoni saattaa tehdä hiuksista joko suorat tai kiharat, hius saattaa kuivua tai tulla päinvastoin kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi. Hormonit kun vaikuttavat meihin ihmisiin niin monin eri tavoin, joten jokaisen kohdalla nämä muutokset ovat hyvin yksilöllisiä.

Lue myös: Miksi kaljuunnun?

Synnytyksen jälkeen alkaa hiustenlähtö

Lapsen syntymän jälkeen hiuksissa tulee todennäköisesti tapahtumaan merkittävä muutos. Alkaa raskauden jälkeinen telogeeninen hiustenlähtö, jolloin raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen. Tämä tapahtuu n. 1-3 kuukautta synnytyksen jälkeen ja tulee jatkumaan ihmisestä riippuen n. muutaman kuukauden.  Tämä on fysiologista, eikä sitä pysty estämään. Lohdutuksena voidaan kuitenkin todeta, että tilanne normalisoituu n. 6-12 kuukauden kuluessa.

Hiusten kunto tuskin tulee olemaan suurin murheesi raskausaikana, saati lapsen syntymän jälkeen. On kuitenkin mukavampi varautua jossakin määrin tulevaan, se kun todennäköisesti tulee lapsen saannin myötä muuttumaan melko radikaalisti.

Lue myös:

Miksi hiukseni lähtevät?

Näin ikä näkyy hiuksissa

Tässä on ohentuneiden hiusten pelastus

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi