Miten elää ilman rahaa? -kirjan kirjoittanut Timo Astikainen aloitti neljän vuoden rahattomuusprojektinsa kesällä 2010 pakkaamalla tavaransa ja lähtemällä reissuun. Tien päällä hän oppi pyytämään apua saadakseen ruokaa ja katon päänsä päälle ja huomasi, että lopulta me kaikki ihmiset olemme ihan samanlaisia ja meillä on samanlaiset tarpeet.
Miten neljän vuoden rahattomuus vaikutti elämääsi?
- Opin sietämään epävarmuutta ja tulemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Arvostus ihmisiä ja ihmisyyttä kohtaan nousi. Usein ajatellaan, että arjessa ihmiset ovat toisistaan riippumattomia olentoja. Todellisuudessa niin luonnossa kuin ihmisten keskuudessakin kaikki ovat kuitenkin riippuvaisia jotenkin toisistaan, Tomi kertoo.- Tajusin myös, että työntekoa pitäisi oppia rajoittamaan. Stressaaminen alkaa sillä hetkellä, kun intohimoinen työteko menee yli. Työtä pitäisi tehdä flow-tilassa, jolloin työtahti on hyvä. Arjessa jatkuva aikataulutus vaikuttaa myös stressiin. Huomasin reissussa, että ilman aikatauluja minulla oli yksi stressinaihe vähemmän.
Miten sait hoidettua matkan aikana esimerkiksi terveydenhuollon?
- Akuutit tilanteet piti hoitaa mielikuvituksen avulla. Kirjassa on hyvä esimerkki siitä, miten pääsin ilmaiseksi hammaslääkärille. Takahampaassani oli jatkunut jo jonkin aikaa sietämätön kipu. Pelko hampaan mädäntymisestä sai minut hakemaan apua sohvasurffaajien parista.
- Sattumalta sieltä löytyikin eräs, joka lupasi järjestää minulle ajan hammaslääkärikollegansa luota. Tutkittuaan hampaan, lääkäri totesi, ettei siellä mitään ollut. Maissin kuori oli vain jäänyt ikävästi hampaankoloon.
- Lääkäri teki sen ilmaiseksi auttamisen ilosta. Minusta se on aika hyvä esimerkki ihmiskunnan hyvyydestä.
Mitä nykyinen tavaran paljous aiheuttaa yhteiskunnalle?
- Tavaran paljoudella raiskaamme tehokkaasti planeettaa, eikä se voi jatkua näin. Ei voi sanoa, että olisi tavarasta puutetta, kun sitä on niin paljon planeetalla. Miksi sitä tehdään lisää, kun nyt jo on niin paljon tavaraa maailmassa?- Kun asuu samassa paikassa, kerääntyy nurkkiin huomaamatta ylimääräistä tavaraa. Reissatessa rinkassa ei ole kuin oleellinen, sillä siellä ei viitsi hirveästi kantaa mukanaan ylimääräistä tavaraa painolastina.
Miten voi välttyä rahan tuomalta stressiltä?
- Muista, että raha on vain illuusio. Se on vain ihmisten välinen sopimus niin kuin mikä tahansa muukin sopimus. Rahan sijasta voidaan käyttää esimerkiksi aikapankkeja, joissa palveluita vaihdetaan aikaa vastaan.
- Asennoituminen, Tomi painottaa.
Tomille raha on nykyään vain yksi pikkujuttu muiden joukossa, eikä hän jaksa stressata siitä. Hän tekee 15 tunnin työpäivää KeksintöKeskus Oy:n toimitusjohtajana, mutta ei rahan vaan muiden auttamisen takia. Maailmassa on olemassa muitakin resursseja kuin raha.
Jutussa on käytetty lisäksi lähteenä Astikaisen kirjaa sekä Helsingin Sanomien haastattelua.
Lue myös: