Säännöllisesti kahvia juovat saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan säästyä muita todennäköisemmin MS-taudilta eli multippeliskleroosilta.
Tutkimuksen perusteella kahvin suurkuluttajat, jotka juovat 4–5 mukillista kahvia päivittäin, säästyvät MS-taudilta noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin samanikäiset, jotka eivät juo kahvia. Yhteys on sitä voimakkaampi mitä enemmän kahvia juo, tulokset osoittavat.
Kahvi ja kofeiini on aiemmin yhdistetty myös pienempään Parkinsonin taudin riskiin ja eläinkokeissa myös Alzheimerin taudin riski on pienentynyt kofeiinilla. Onkin siis hyvin mahdollista, että kahvi vaikuttaa myös MS-taudin ja muiden keskushermostosairauksien kehittymiseen. Tarkkaa mekanismia ei vielä tunneta ja on myös mahdollista, että yhteyteen vaikuttavat kahvin lisäksi muutkin tekijät.
MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Tautia sairastavan keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat mm. halvauksia raajoissa, tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä sekä kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa ja siksi kaikki keinot hidastaa tautia tai estää sen puhkeaminen ovat tervetulleita.
- Lue myös: Ymmärretäänkö MS-potilaan uupumusta
Tutkimuksessa hyödynnettiin kahden aikaisemman tutkimuksen aineistoja, jotka yhteensä koostuivat 2 800 MS-potilaan ja 4 000 terveen verrokin tiedoista.
Tulokset julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.