Alzheimerin tauti

Yleensä ei tiedetä, koska Alzheimerin tauti alkaa, sillä ensimmäisiä oireita on vaikea tunnistaa. Taudin kesto on keskimäärin kymmenen vuotta, mutta se voi vaihdella viidestä vuodesta 20 vuoteen.

Alzheimerin tauti on yleisin dementiasairaus. Se on aivojen rappeumasairaus.

Tauti voi alkaa alle 50-vuotiaana, Suomessa työikäisiä Alzheimer- potilaita on noin 7000, mikä on enemmän kuin esimerkiksi MS-potilaita. Suomalaisista 65-67 vuotiaista Alzheimerin tautia sairastaa 2 prosenttia ja yli 85-vuotiaista jo 35 prosenttia. Vuosittain Suomessa todetaan noin 12000 uutta sairaustapausta.

Tyypillinen ensioire on uuden asian oppimisvaikeus, mikä voidaan todeta muistitesteissä, joita suoritetaan terveyskeskuksissa, neurologian poliklinikoilla ja yksityisen neurologin vastaanotolla. Muistihäiriöitä seuraavat toiminnan ohjauksen, kielellisen ilmaisun ja hahmottamisen vaikeudet. Myöhemmin selviytyminen arkitoimista heikkenee: ruuan valmistaminen unohtuu, lehtiä ja papereita alkaa kerääntyä pinoihin, siivous jää tekemättä ja laskut maksamatta. Vähitellen tulee käytöshäiriöitä ja lopulta edessä on laitoshoito. Sairauden edetessä potilaan sairaudentunto heikkenee.

Alzheimerin taudissa tavallaan “ovi muistiin” alkaa vähitellen sulkeutua. Tällöin ovella tarkoitetaan aivojen sisemmässä ohimolohkossa sijaitsevia ns. entorinaalisen kuorikerroksen suuria pyramidisoluja ja hippokampusta. Oven sulkeutuessa rappeumamuutoksia on havaittavissa aiemmin mainituissa pyramidisoluissa – niitä kuolee, jolloin niiden määrä vähenee. Jo Alzheimerin taudin varhaisvaiheessa niiden lukumäärä on vähentynyt puoleen. Lisäksi hippokampus pienenee merkittävästi. Muutokset voidaan havaita potilaasta otetuissa aivojen magneettikuvissa (ks. kuvat). On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka ovi muistiin alkaa sulkeutua, portti järkeen ei mene samanaikaisesti kiinni.

Alzheimerin tauti etenee yksilöllisesti eri potilailla. Potilas saattaa kokea esimerkiksi muistihäiriöitä jo monta vuotta ennen kuin tauti diagnosoidaan. Diagnoosin jälkeen tauti etenee osalla potilaita nopeasti 2-3 seuraavan vuoden aikana. Toisilla eteneminen on vaiheittaisempaa ja tapahtuu pidemmällä aikavälillä (noin 7 vuotta).

Vaikka Alzheimerin tauti on yksilöllinen sairaus, seneteneminen voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen.

Alkuvaihe saattaa kestää 3-7 vuotta. Tänä aikana lähimuisti heikkenee, aktiivisuus vähenee ja ilmenee masennusta. Muistivaikeudet ilmenevät siten, että uuden oppiminen vaikeutuu, unohtaminen lisääntyy ja asiakokonaisuuksien mieleenpainaminen hankaloituu. Luetusta tekstistä mieleen jää vain osia. Hahmottamisen vaikeus korostuu vieraassa ympäristössä, mistä seuraa eksymisiä. Ahdistuneisuus, masennus ja ärtyisyys vaihtelevat.

Jonkinlainen epävarmuus valtaa mielen: työtehtävien suorittaminen ei suju niin kuin ennen. Vaativat tehtävät ja uudet tilanteet saattavat pelottaa. Keskittyminen, aloitekyky ja monimutkaisten ja abstraktien asioiden ymmärtäminen heikkenee. Työssä käyvillä havaitaan sairauden alkuvaiheessa stressioireita, uupumusta ja alavireisyyttä.

Tyypillinen on ns. päänkääntöoire. Muistihäiriöistä kärsivä vilkaisee lähellä istuvaa varmistaakseen onko vastannut oikein. Monilla jäävät harrastukset ja joillakin osa ystävistä: tuntiessaan epävarmuutta (sanoissa ja teoissa) välttää tilanteita, joissa voisi nolata itsensä.

Monimutkaisten, älyllisiä kykyjä vaativien tehtävien suorittaminen ei onnistu. Potilas pystyy asumaan kotonaan, jos hän saa päivittäisten tehtävien suorittamiseen säännöllistä, mutta ei välttämättä jatkuvaa apua.

Keskivaiheen kestoksi arvioidaan 2-4 vuotta. Tällöin tapahtuu monia itsenäisen selviytymisen kannalta ratkaisevia muutoksia. Paikan hahmottamisen vaikeudet lisääntyvät ja tapahtuu eksymistä tutussakin ympäristössä. Pukeutumisessa tarvitaan apua ja vaatteiden lisäksi sanat tuntuvat olevan kateissa. Harhaluulot, harhanäyt ja erilaiset sekavuustilat vaihtelevat, uni-valverytmi häiriöt ovat tavallisia. Potilas oireilee laihtumalla, vaikka syökin monipuolista ravintoa.

Persoonallisuus ja sosiaaliset kyvyt säilyvät entisellään, ruumiillinen kunto on hyvä ja liikuntakyky on säilynyt. Potilas ei tunne olevansa sairas, hänen kaikki toimintonsa ovat kuitenkin hidastuneet ja hän tuntuu elävän onnellisten maailmassa.

Useimpien päättelyä ja muistamista vaativien tehtävien suorittaminen ei onnistu ilman apua. Potilas pystyy asumaan kotonaan ainoastaan päivittäisen valvonnan ja avun turvin, esimerkiksi puolison silmälläpidon alaisena.

Viimeistään tässä vaiheessa on luovuttava ajokortista (hahmotusvaikeudet, reaktiokyky). Sairauden edetessä potilas menettää oikeustoimikelpoisuuden – joten mm. omaisuuteen liittyvät asiat tulisi hoitaa ajoissa. Monen kohdalla kotihoito vaihtuu laitoshoidoksi.

Taudin loppuvaiheen pituus on 1-5 vuotta. Yksinkertaistenkaan päättelyä ja muistamista vaativien tehtävien suorittaminen ei yleensä onnistu itsenäisesti. Potilas on laitostasoisen hoidon tarpeessa ja häntä joudutaan jatkuvasti auttamaan hänen päivittäisissä toiminnoissaan: häntä on syötettävä (nielemiskyky säilyy pitkään) ja hygieniasta on huolehdittava, sillä virtsan- ja ulosteenpidätyskyvyn säätely ei toimi. Puhuminen on vaikeaa, potilas toistaa sanoja ja äänteitä. Puheen ymmärtäminen on hankalaa. Keho on entisestään jäykistynyt, kävelykyky vaikeutuu ja viimein katoaa. Suun seudun pakkoliikkeitä saattaa esiintyä ja jotkut saavat epileptisia kohtauksia ja lihasnykimisiä. Potilas ei enää tunne puolisoaan, lapsiaan eikä yleensäkään läheisiään. Paikan ja ajan taju häviävät.

"Kun menin katsomaan laitoshoidossa olevaa äitiäni, hän kuvitteli, että olin naapurin Liisa ja kyseli kovasti, mitä hänen tyttärelleen (siis minulle) kuuluu. Puolisoaan hän sanoi milloin “isäkseen”, milloin “veljekseen”. Yritämme aina rauhallisesti korjata nämä virheet. Silloin äiti naurahtaa ja toteaa, että niinhän se on. Hetken kuluttua hän saattaa kysyä jotakin televisiokuvalta tai alkaa seurustella kuvan kanssa." “Olimme vaimoni kanssa hississä, kun hän alkoi yhtäkkiä tuijottaa peilistä näkyviä kasvojaan ja kysyi, kuka tuo on?”

Pitkälle edenneessä sairauden vaiheessa muistikuvat siirtyvät yhä kauemmaksi menneisyyteen, tällöin puolisosta saattaa tulla isä tai tyttärestä äiti. Tunnistamisvaikeus voi selittyä myös niin, että potilaalla on havaintotoiminnan häiriö, aivokuoren vaurioituessa sinne syntyvä kuva on rikkonainen ja puutteellinen, jolloin tunnistaminen saattaa tapahtua pelkästään äänen perusteella.

Hoidon onnistuminen vaatii huolenpitoa lähiympäristöltä.

Hoitomahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vaikka tautiin ei ole parantavaa hoitoa, sen etenemiseen voidaan vaikuttaa.

Alzheimerin taudin hoidon tavoitteita ovat potilaan toimintakyvyn ylläpitäminen, hänen kotona asumisensa turvallinen jatkaminen, potilaan ja hänen lähiomaisensa jaksamisen tukeminen, laitoshoidon alkamisen siirtäminen ja kaikkien osapuolten mahdollisimman hyvä elämänlaatu.

Hyvä yleishoito on hoidon perusta. Siihen kuuluvat mm. riittävä lepo, monipuolinen ravinto, liikunta (ulkoilu, kuntoutus) ja hygieniasta huolehtiminen (mm. wc:ssä käymisestä muistuttaminen).

Lääkehoidon rinnalla korostuu lääkkeetön hoito: potilaan tilaan vaikuttavien virikkeiden määrä (mm. muistikuntoutus, toimiva ystäväpiiri), käytöshäiriöitä aiheuttavien tilanteiden tunnistaminen ja niiden poistaminen, tapaturmavaaran vähentäminen (kynnykset, turvaliedet, korotetut istuimet).

Alzheimerin tauti oli ensimmäinen dementiasairaus, jonka oireiden hoitoon tuli tarjolle kohdennettu lääkehoito. Lääkehoidolla voidaan hidastaa taudin oireiden etenemistä ja pitämään yllä sairastuneen toimintakykyä. Alzheimer-lääkkeet  tehostavat hermosolujen välistä viestintää eli parantavat älyllistä suorituskykyä, päivittäistä toimintakykyä ja yleisvointia

Lääkkeet hidastavat taudin etenemistä, lievittävät oireita ja auttavat potilasta selviytymään paremmin päivittäisistä tehtävistä. Näillä lääkkeillä on vaikutusta myös käytösoireisiin. Lääkkeet voivat vähentää käytösoireiden ilmaantumista, lievittää jo olemassa olevia käytösoireita tai vähentää tarvetta ns. psyykenlääkkeiden käyttöön. Mitä aikaisemmin sairaus todetaan, sitä varhemmin voidaan aloittaa lääkehoito ja auttaa potilasta säilyttämään elämänlaatunsa. Alzheimer-lääkkeet helpottavat myös omaisen taakkaa ja rasitusta, ja antavat enemmän omaa aikaa omaiselle. Hyviä tuloksia on saatu lääkkeiden käytöstä erityisesti lievässä ja keskivaikeassa Alzheimerin taudissa, mutta lääkkeistä on todettu hyötyä myös taudin vaikeassa muodossa. Varhain aloitetun lääkehoidon uskotaan antavan vähintään vuoden lisää aikaa asua kotona.

Tällä hetkellä Alzheimerin tautiin on Suomessa saatavilla neljä eri reseptilääkettä: donepetsiili, galantamiini, rivastigmiini ja memantiini. Paras tuntemus oikean lääkkeen valinnasta on Alzheimerin tautia hoitavilla erikoislääkäreillä, joilla on runsaasti erilaisia potilaskokemuksia. Lääkettä voidaan käyttää tilanteissa, jossa potilaan vointia ja lääkkeen ottoa ohjaa omainen tai muu hoitaja.

Käytössä olevista Alzheimer- lääkkeistä donepetsiili, rivastigniimi ja galantamiini tehostavat aivoissa ja muuallakin elimistössä monin tavoin vaikuttavan asetyylikoliini -välittäjäaineen toimintaa. Nämä lääkkeet on tarkoitettu lievän ja keskivaikea Alzheimerin taudin hoitoon. Kolinergiseen järjestelmään vaikuttavien lääkkeiden lisäksi markkinoilla on memantiini. Memantiini vaikuttaa aivoissa glutamaatti nimisen välittäjäaineen aineenvaihduntaan. Lääke on tarkoitettu keskivaikean ja vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

“Kun äitiäni oli hoidettu lähes kaksi vuotta Alzheimer-lääkkeillä, ja hänellä ilmenevää löysää vatsaa pidettiin lääkkeen aiheuttamana sivuvaikutuksena, päätettiin kokeilla toista valmistetta. Jo ensimmäisinä päivinä lääkkeen vaihtamisen jälkeen ilmeni rauhattomuutta ja äiti tuntui olevan koko ajan lähdössä jonnekin, hän etsi rahapussiaan ja takkiaan. Yöksi hänet oli kiinnitettävä magneettivyöllä sänkyyn.

Seuraavaksi päätettiin katsoa, miten lääkehoidon kokonaan lopettaminen häneen vaikuttaisi. Nyt tilanne rauhoittui ja äiti pysyi huoneessaan. Uutena asiana tulivat hallusinaatiot: yöhoitaja kertoi, että hän oli puhunut koko yön, kysynyt ja vastannut, keskustellut itsensä kanssa aamuun asti. Herättyään hän kertoi saaneensa yöllä vieraan, tuntematon mies oli istunut hänen sänkynsä reunalla. Aamupalalla äiti oli niin väsynyt, ettei ollut löytänyt lusikalla suutaan. Päivä oli kulunut uni-valve -tilassa, äiti kertoi ajaneensa mm. raitiovaunulla maapallon ympäri.

Kokeilujen jälkeen lääkäri päätti palata vanhaan lääkitykseen, hän pienensi annosta – ja olo normalisoitui, rauhattomuus ja hallusinaatiot katosivat. Myös vatsa tuli kuntoon.”

Lääkityksen peruskorvauksen myöntämistä varten potilas tarvitsee ns. B1-lausunnon, jonka kirjoittaa erikoislääkäri (neurologi, geriatri, kehitysvammalääketieteeseen perehtynyt lääkäri). Täytetty kaavake lähetetään Kelan paikallistoimistoon. Jos lääkekorvaus hyväksytään, potilas maksaa lääkkeestään vain puolet, toisen puolen korvaa Kela.

Lääkkeitä voidaan käyttää Alzheimerin taudin kaikissa vaiheissa, aina lievästä vaiheesta vaikeaan dementiaan. Peruskorvauksen voi näin saada taudin kaikissa vaiheissa. Hyväksymispäätös ei kuitenkaan aina ole itsestään selvä, sillä Kela on asettanut joitakin erityisehtoja. Alzheimer-lääkkeet maksavat valmisteesta riippuen noin 80-120 euroa kuukaudessa.

Epäselvissä korvausasioissa voi kääntyä Alzheimer-keskusliiton puoleen tai tiedustella asiaa dementianeuvojalta.

Lisäkorvausta suurista lääkekustannuksista maksetaan seuraavasti: vuonna 2016 raja on 610,37 euroa. Jos lääkekustannukset ovat tätä suuremmat, Kela korvaa ylimenevän osan. Tätä varten on säästettävä apteekin kuitit tai pyydettävä apteekissa pitämään kirjaa lääkemenoista.

Lisää tietoa Alzheimerin taudista osoitteessa www.alzheimerinfo.fi