Kieli saattaa joskus olla valkoisen möhnän peitossa, mikä voi ymmärrettävästi herättää epäilyksen siitä, että jokin on vialla. Tuolle valkoiselle peitteelle on kuitenkin olemassa monia syitä, eikä siitä yleensä tarvitse huolestua, kertoo Time.
Jos kieltään tutkailee tarkemmin, voi huomata sen pinnalla pienenpieniä nystyröitä. Nämä nystyrät ovat makunystyröitä, sylkirauhasia ja ihosoluja, selittää lääkäri Brett Comer Kentuckyn yliopistollisesta sairaalasta.
Taudit ja kuivuminen vaalentavat
Kielen nystyröiden ja rauhasten välissä on rakoja, joihin toisinaan kerääntyy kaikenlaisia jäämiä. Jäämät voivat olla peräisin kuolleista bakteereista, jos on sairastanut esimerkiksi flunssaa tai jotakin tulehdusta, tai kyseessä voi olla limaa, jos olo on ollut kovin tukkoinen. Nämä jäämät ovat suhteellisen harmittomia, mutta ne saattavat muodostaa kielen pinnalle ikävän näköisen vaalean peitteen.
Kieleen saattaa muodostua valkea peite myös silloin, jos makunystyrät ja sylkirauhaset ovat päässeet kuivumaan esimerkiksi lääkityksen tai suun kautta hengittämisen takia. Kuivuminen taas voi aiheuttaa turvotusta tai ylikasvua, mikä antaa nystyröille ja rauhasille vaalean värin. Turvonneet nystyrät ja rauhaset myös keräävät enemmän bakteereja ja solujäämiä, mikä voi puolestaan korostaa kielen valkoisuutta.
- Lue myös: Suun kuivuus – yleinen vaiva
Vastustuskyky tutkii jäämät
Vaalea peite on näkyvin kielen siinä osassa, joka lepää yleensä kurkussa. Kielen etuosaan kerääntyvät jäämät huuhtoutuvat yleensä syljen mukana pois, mutta kielen takaosassa nielurisojen ja muiden kudosten on itse asiassa tarkoitus kerätä jäämiä. Kieli ja nielurisat nimittäin auttavat vastustuskykyä ottamaan näytteitä siitä, mitä kaikkea ihmisen elimistöön päätyy. Monet näistä jäämistä voivat vaikuttaa kielen sävyyn.
Itämaisessa lääketieteessä on uskottu jo kauan, että ihmisen kielen väristä voi nähdä monia eri sairauksia, kuten diabeteksen, ruoansulatusvaivat tai keuhkoputkentulehduksen. Carnegie Mellonin yliopistossa tehty tutkimus tukee itämaisen lääketieteen havaintoa, sillä tutkimuksessa havaittiin, että erilaiset kielen värisävyt voivat paljastaa, jos ihminen sairastaa munuais- tai ruoansulatussairautta.
Onko syytä huoleen?
Mutta pitääkö valkoisesta kielestä sitten huolestua? Brett Comerin mukaan vain siinä tapauksessa, jos siihen liittyy myös kurkkukipua, joka ei helpota parissa viikossa, verta syljessä, nielemisvaikeuksia tai laihtumista.
Jos edellä mainittuja oireita ilmaantuu, kyse voi olla jonkinlaisesta tulehduksesta, viruksesta tai ruoansulatusongelmasta. Myös jotkut syövät tai diabetes on yhdistetty vaaleahkoon kieleen, vaikkakin Comerin mukaan tämä on harvinaista, eikä se ole luultavasti luotettava tapa ennustaa kumpaakaan sairautta.
Jos vaalea möhnä häiritsee, Comer suosittelee huuhtelemaan suun suolavedellä aterioiden jälkeen ja harjaamaan kielen samalla, kun harjaa hampaat.
Lähde: Time