Luonnonkosmetiikan lyhyt oppimäärä

Luonnonkosmetiikan lyhyt oppimäärä
Mitä luonnonkosmetiikka on? Mikä siitä tekee normaalia vihreämpää? Mistä luonnonkosmetiikan tunnistaa aidoksi?
Julkaistu 12.6.2009

Luonnonkosmetiikan osuus kaikesta käytetystä kosmetiikasta on huimassa kasvussa. Kysynnän lisääntyessä vihreä kauneudenhoitovalikoima karttuu ja jopa alan jätit lanseeraavat keskivertoa vihreämpiä tuotteita tai hoitolinjoja.

Luonnonkosmetiikkaan suhtaudutaan usein varauksellisesti, koska kosmetiikan luonnollisuutta säätelevää lainsäädäntöä ei ole olemassa. Kaikkea kosmetiikkaa kuitenkin valvotaan samoilla laeilla ja asetuksilla, ja siksi luonnonkosmetiikkaa voidaan pitää yhtä turvallisena kuin tavallistakin.

Ainekset luonnosta 

Luonnonkosmetiikan ideana on tukea ja normalisoida ihon toimintaa luonnollisista raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla. Synteettisiä aineita tai pitkälle jalostettuja luonnonaineita ei käytetä. Kemikaalittoman kosmetiikan suosiminen vähentää sekä elimistön että luonnon kuormitusta.

Puhtauden lisäksi luonnonkosmetiikka houkuttelee eettisyydellä. Sertifioidut sarjat pyrkivät kuormittamaan luontoa mahdollisimman vähän kaikissa tuotantovaiheissa kasvien keräämisestä pakkaamiseen ja tuotteiden kuljettamiseen. Uhanalaisia kasveja ei käytetä, ja eläinperäisistä aineosista sallitaan ainoastaan kivuttomasti tuotetut kuten mehiläisvaha.

Luonnonkosmetiikkaa laidasta laitaan 

Vihreitä vaihtoehtoja löytyy laidasta laitaan. Yksi kiinnittää huomiota pakkaukseen, toinen ottaa selvää tuotannon ympäristöystävällisyydestä. Joku haluaa toiselta puolen maapalloa kuljetetun kemikaalittoman tuotteen, ja toiselle kotimaisuus ja tuotannon pienimuotoisuus on tärkeää.

Suomessa luonnonmukaisille kosmetiikkatuotteille ei ole virallista määritelmää tai merkintää. Sanoilla natural, luonnollinen, vihreä ja luonto markkinoidaan kaikenlaisia kauneudenhoitotuotteita. Onko sillä sitten merkitystä, onko tuotteessa vain ripaus luonnollista aineosaa vai onko se keskivertoa vihreämmin tuotettu, kokonaan luonnollinen tai jopa ainoastaan biodynaamisesti viljellyistä kasveista saaduista aineosista koottu?

Halutessaan mahdollisimman puhdasta luonnonkosmetiikkaa on oltava tarkka, luettava tuoteselosteet läpi ja perehdyttävä asiaan. Pro luonnonkosmetiikka ry pyrkii saamaan säännöt luonnonkosmetiikan markkinointiin Suomessa. Yhdistyksen jäsenet tuovat maahan muualla Euroopassa sertifioituja kosmetiikkasarjoja.

Lue myös juttu yrttien voimasta!

Selkeyttävät sertifikaatit 

Tuotteet ovat varmasti sitä, mitä antavat olettaa, jos niille on myönnetty kontrolloidun luonnonkosmetiikan merkki. Luotettuja ja hyvin tunnettuja merkkejä ovat muun muassa ranskalaisen Cosmebion myöntämät Eco ja sitä tiukkakriteerisempi Bio sekä Bion saksalainen vastine BDIH.

Merkkien ja sertifikaattien kriteerit vaihtelevat jonkin verran, mutta pääasiat ovat samat: Raaka-aineina käytettävät kasvit tulevat kontrolloiduilta luonnonmukaisilta viljelmiltä tai ne kerätään villeinä niin usein kuin mahdollista. Tuotteiden valmistuksessa tai kehitystyössä ei ole käytetty eläinkokeita. Epäorgaanisia suoloja ja mineraaleja, pitkälle jalostettuja luonnon aineita, keinotekoisia väriaineita, synteettisiä hajusteita tai mineraaliöljyjä ei ole käytetty tuotteiden raaka-aineina. Emulgaattorit ja tensidit on valmistettu luonnollisista raaka-aineista, ja säilöntään on käytetty vain luonnollisia tai luontaisenkaltaisia säilöntäaineita.

Tarkat tiedot kriteereistä löytyvät Cosmebion sivulta www.cosmebio.org ja www.kontrollierte-naturkosmetik.de. Suomenkielistä tietoa luonnonkosmetiikasta sekä muun muassa linkit edellä mainituille sivuille on listattu Pro luonnonkosmetiikka ry:n kotisivuille osoitteeseen www.luonnonkosmetiikka.fi.

Kenelle luonnonkosmetiikka sopii? 

Luonnonkosmetiikan valikoima on laaja, ja tavanomaisten versioiden tapaan kaikki tuotteet eivät tietenkään sovi kaikille. Useat synteettisille aineille herkistyneet löytävät iholleen sopivia tuotteita vain luonnonkosmetiikkasarjojen valikoimista. Jotkut allergikot voivat saada luonnonkosmetiikasta hyvinkin pahoja reaktioita, sillä se sisältää allergeeneja siinä missä muukin kosmetiikka, usein jopa enemmän. Reaktioita voivat aiheuttaa esimerkiksi lanoliini, bentsoehappo, mehiläisvahat, propolis, E-vitamiini tai yrttiuutteet.

Kommentoi »