Yrttien voima luonnonkosmetiikkaan

Yrttien voima luonnonkosmetiikkaan
Luonnonkosmetiikan raaka-aineiden keruu käy nyt kuumimmillaan. Seurasimme yrttien matkaa pellolta purkkiin.
Julkaistu 13.7.2009

Nokkoset seisovat suorissa, siisteissä, pitkissä penkeissä. En ole ennen nähnyt nokkosta näin: viljeltynä. Frantsilan luomuyrttitilan kauden ensimmäinen nokkossato alkaa olla valmis.

– Nokkonen on hieno kasvi. Se parantaa huuhteena esimerkiksi päänahan verenkiertoa. Sisäisesti käytettynä se vahvistaa ihoa ja ennaltaehkäisee esimerkiksi allergisia ihottumia.

Olemme tullet Kyröspohjan kylään Hämeenkyröön. Kosmetiikka- ja hoitotuotteistaan kuuluisan Frantsilan toimitusjohtaja Virpi Raipala-Cormier on luvannut valottaa meille yrttien tietä luonnonkosmetiikaksi. Nokkospellolla häärivät kuokkien kanssa kasvihuonetuotannosta vastaava Satu Reinikka ja kolme kesätyöntekijää.

Luomupelto vaatii paljon työtä. Kitkettävää riittää, ennen kuin nokkonen voidaan puida ylihuomenna. Nokkonen on ensimmäisiä valmistuvia kasveja. Sen toinen sato kerätään heinäkuussa. Yrttitilan pääsatoa, esimerkiksi kehäkukkaa, päästään korjaamaan vasta heinä-ja elokuun vaihteessa.Suurin osa Frantsilan käyttämistä yrteistä tulee pelloilta, mutta osa kerätään luonnosta. Toukokuussa kerääjät ottivat jo talteen pajun kuorta ja erilaisia juuria. Kaikki kasvit kerätään silloin, kun niiden tehoainepitoisuudet ovat korkeimmillaan. Esimerkiksi takiaisen juuret kaivetaan ylös vasta lokakuussa.

Luomuniitty aukeaa

– Tuolla on siankärsämö, näetkö?

Tutun oloinen kasvi on tärkeämpi kuin olen osannut kuvitella. Se uudistaa ja desinfioi ihoa. Myös finninen iho voi saada avun siankärsämöstä.

Hetkessä kesäkukkameri muuttuu silmissäni: kauniin maiseman sijaan näen pellollisen hyötykasveja. Tuolla on puna-apila, jolla on ihoa pehmentävä vaikutus, tuolla keto-orvokki, joka sopii herkkäihoisille. Peltokortetta taas käytetään ryppyjen ja silmänympärysihon hoitoon.Raipala-Cormier rutistaa sormiensa välissä mäkikuisman kukintoa.

– Jos nupuista tulee verenpunaista väriä, sato on valmis.

Nyt nupusta tulee vain vihreää. Vielä pitää odottaa. Yrttituntija sekoitti ensimmäiset omat luonnonkosmetiikkansa jo teini-ikäisenä. Resepteihin hän etsi ideoita vanhoista kirjoista. Opiskeluaikana osaaminen syveni: Raipala opiskeli maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa maanviljelyskemiaa ja -fysiikkaa. Vuonna 1981 hän perusti Frantsilan yhdessä aviomiehensä Jim Cormierin kanssa. Yksi yrityksen ensimmäisistä tuotteista oli ihottuman hoidossa käytetty 11 yrtin salva.

Kosteutta poimulehdestä 

– Uuden reseptin kehittäminen alkaa siitä, että mietin, mitä vaikutuksia haluan. Kun esimerkiksi aloin suunnitella uutta Midsummer Rose -sarjan kasvovoidetta, tiesin, että haluan siihen muun muassa ravitsevia aineita. Siispä valitsin reseptiin esimerkiksi helokin siemenöljyä ja ruusun terälehtiuutosta ja eteeristä öljyä.

Eräs ”juhannusruusuvoiteen” aineosista kuivuu parhaillaan punaisessa puimalarakennuksessa. Pienessä kuivurissa, 40 asteen puhalluksessa makaa koreissa edellisenä päivänä poimittuja poimulehtiä. Kasvit kuivatetaan, jotta uutosten tehoainepitoisuudet saadaan mahdollisimman korkeiksi.

Kosteuttavan ja ihokudosta parantavan poimulehden, helokkiöljyn ja ruusun lisäksi ”juhannusruusuvoiteessa” on 41 muuta vaikuttavaa ainetta: niittyhumalaa ja ratamoa uudistamaan ihoa, peltokortetta antamaan joustavuutta, puna-apilaa turvotusta poistamaan.

Nimikukka eli juhannusruusu pehmentää ihoa. Yrttien ja kukkien rinnalle kosmetiikkaan tarvitaan myös neitsytpuristettuja kasviöljyjä ja eteerisiä öljyjä. Öljyt ostetaan luotettavilta välittäjiltä ulkomailta. Esimerkiksi luomulaatuista tyrniöljyä hankitaan Frantsilaan Virosta. Lisäksi resepteissä on mukana erilaisia luonnonvahoja. Mehiläisvaha tulee suomalaiselta mehiläistilalta. Karitevoi hankitaan ulkomailta.

Testiryhmä pirtissä 

Matkalla Tippavaaran tehtaalle pysähdymme Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa. Kiireisen tuotekehittelijän pitää käydä jättämässä uuden kasvoveden uusimmat versiot testiryhmälle.

– Mitäs tänne kuuluu? Raipala-Cormier astuu tupaan.

Vanhassa maalaistalossa sijaitseva keskus tarjoaa Frantsilan luontaishoitoja ja erilaisia kursseja.

– Aina kun tulen tänne, pääsen kokeilijaksi, naurahtaa ikaalislainen luontoyrittäjä Terhi Kokkonen pirtin pöydästä.

Kokkonen on tullut Frantsilaan osallistuakseen loppuviikosta Raipala-Cormierin vetämään joogaretriittiin. Tuotekehittelyn kulussa eri ihmiset testaavat tuotteita. Alkuvaiheessa olevat tuotteet testataan frantsilalaisten lähipiirissä, esimerkiksi tehtaan työntekijöillä. Tuote­kehityksen loppuvaiheessa 40–100 vapaaehtoista testaa valmista tuotetta. Jos kyseessä on silmänympärystuote, se lähetetään vielä lopuksi Ranskaan ihokudossolutesteihin.

Tänään testattava kasvovesi on testauksen loppuvaiheessa. Tuotetta on kehitetty jo kolme vuotta. Vielä pitäisi löytää oikea tuoksu.

– Nämä ovat aivan lähellä toisiaan. Niitä pitää tutkia tarkkaan, Virpi evästää testiryhmäläisiä ja jakaa heille testauskaa­vakkeet.

Hyvän olon keskuksen emäntä Aija Lento tulee vetämään Virpiä hihasta. Hän haluaa esitellä Frantsilan perustajalle lontoolaisen Marcon. Marco tuntee kukkaterapian, ja hujauksessa hän ja Virpi syventyvät keskustelemaan Virpin kehittämästä suomalaisesta kukkaterapiasta. Marcon kaltaisia vierailijoita Frantsilassa käy paljon. Lento kertoo toissa viikolla saamastaan puhelinsoitosta: Japanilainen äiti ja tytär tiedustelivat bussiaikatauluja Seutulasta Frantsilaan. Matkailijapari halusi nähdä omin silmin, missä heidän suosikkikosmetiikkansa valmistuu. Äiti ja tytär viettivät rentouttavan viikonlopun Hyvän Olon Keskuksessa. He kävivät hoidoissa ja nauttivat kasvisruoasta sekä vanhasta maalaismiljööstä.

Raipala-Cormierin kännykkä soi: Aviomies Jim soittelee tehtaalta. Toimitusjohtajaa tarvitaan auttamaan Japaniin lähtevän lähetyksen valmistamisessa. Siispä jatkamme matkaa.

Lanseeraus Tokiossa  

Tuoksu tulee vastaan jo ovella. Perinteisen teollisuushallin sisällä on ihka oikea kauneustehdas. Voimakas eteeristen öljyjen tuoksu tulee sammioista, joissa yrttejä uutetaan. Aivan ensimmäiseksi kemistitakkinen Jim ohjaa meidät kaikkein pyhimpään: koelaboratorioon. Valkoisen huoneen seiniä peittävät hyllyt, joissa on riveissä satoja pieniä lasipulloja. Pöydällä on mikroskooppi, huoneen perällä on tislauslaitteisto. Täällä Virpi ja Jim kehittävät uusia tuotteita ja valmistavat tuotteiden koe-erät.

Esimerkiksi tänään testattu kasvovesi on sekoitettu tässä laboratoriossa. Varsinaisissa tuotteissa käytettäviä raaka-aineita säilytetään suuressa, viileässä varastossa. Yrttisäkit ja tynnyrit odottavat jonoissa hyllyillä sitä hetkeä, kun niille tulee käyttöä talven mittaan.

Ennen uuttamista yrtit jauhetaan myllyhuoneessa. Uuttamisastiassa yrttiainesta pidetään muutama viikko. Uuttamisesta syntyvä jätemassa kompostoidaan ja käytetään peltojen maanparannukseen. Sitten tuotteet sekoitetaan reseptin mukaan ja purkitetaan linjastolla. Lopuksi ne ohjataan etikettikoneeseen ja pakataan postitusta varten.Juuri tänään tehtaan kiirepesäke sijaitsee postitushallissa. Japanissa lanseerataan muutaman viikon päästä uusi tuote: Frantsila Firming Body Oil.

– Tokiossa on Frantsila Salon -hoitola ja koulutuskeskus Frantsila School of Natural Beauty and Health. Sitä kautta ihmiset ovat löytäneet meidät. Lisäksi kaikkien suurten tavaratalojen luontaistuoteosastoilla myydään Frantsila-tuotteita, Jim kertoo.

Frantsilan tuotteissa japanilaiset arvostavat eniten tehoa ja raaka-aineiden laadukkuutta. Yrttien tiedetään kasvaneen puhtaassa ympäristössä ja luomuna.

– Japanilaiset kuluttajat ovat tarkkoja. He ovat laittaneet meidät välillä koville, mikä on hyvä. Lakkasimme heidän toivomuksestaan käyttämästä muutama vuosi sitten parabeeneja, eli eräitä luontaisen kaltaisia muttei täysin luontaisia säilöntäaineita. Parabeenit on korvattu luonnollisilla raaka-aineilla, Virpi kertoo.

Lastauslavalla seisoo laatikoissa tuotteita, joiden etikettejä en osaa lukea. Pala Hämeenkyrön voimaa on lähdössä auttamaan Tokion Frantsila-faneja.

Kommentoi »