Olet todennäköisesti jättänyt alkoholin käytön ja raa´an kalan syömisen huomattuasi olevasi raskaana, mutta oletko miettinyt kertaakaan kauneustuotteidesi turvallisuutta tai niiden vaihtamista turvallisempiin vaihtoehtoihin? Ehkä olisi syytä.
Tässä WebMD-sivustolta poimitut seitsemän yleisintä kauneustuotetta sekä niiden sisältämät ainesosat ja mahdolliset riskitekijät raskaudelle.
1. Hampaidenvalkaisuaineet
Hampaiden valkaisuaineet sisältävät peroksidia. Peroksidi on turvallista aikuisille, vaikka sitä nielaisi hiukan käsittelyn aikana. Raskauden aikaista käyttöä ei kuitenkaan suositella, sillä ainetta ei ole tutkittu tarpeeksi ja sen vaikutuksia kehittyvään vauvaan ei täysin tunneta. Jos haluat valkaista hampaitasi kokeile vaihtoehtoisesti peroksiditonta valkaisuhammastahnaa.
2. Hius- ja kynsilakka
Hius- ja kynsilakat sisältävät ftalaattia, joka yhä useampien tutkimustulosten mukaan saattaa lisätä syntymävikojen riskiä.
Professori Judith Hellman New Yorkin lääketieteellisestä yliopistosta toteaa kaiken riippuvan aineen käyttömääristä. Hänen mukaansa pieni määrä hiuslakkaa, ilmansen hengittämistä on todennäköisesti turvallista vauvalle. Turvallisempia vaihtoehtoja ovat silti muotovaahto tai geeli.
Kynsilakkaa tulisi käyttää vain hyvin ilmastoidussa tilassa, jotta ainetta ei joutuisi hengitysteihin. Lakan kuivuttua riski pienenee huomattavasti, sillä kemikaalit eivät imeydy kynsien läpi.
Vaikka ftalaatin ei ole virallisesti todistettu aiheuttavan syntymävikoja, kokeellisissa tutkimuksissa sen on huomattu vaikuttavan muun muassa sikiön peniksen epämuodostumiin. Syytä varovaisuuteen siis on ja täyden varmuuden saat käyttämällä ftalaatitonta kynsilakkaa.
3. Aurinko- jarusketusvoiteet
Aurinkorasvat ja itseruskettavat voiteet sisältävät oksibentsonia. Auringolta on hyvä suojautua, mutta raskauden aikana esiin saattaa nousta kysymyksiä kuinka paljon kyseisiä kemikaaleja voi ja olisi hyvä käyttää.
Toisen tutkimuksen mukaan oksibentsonin käyttö yhdistettiin tyttövauvojen pienempään syntymäpainoon. Tutkimustuloksista ei kuitenkaan täysin selvinnyt oliko syy pelkissä aurinkovoiteissa. Turvallisempaa on silti käyttää aurinkovoiteita, jotka sisältävät oksibentsonin sijaan myös tehokkaasti UV-säteiltä suojaavia sinkkioksidia ja titaniumoksidia.
Itseruskettavia voiteita ei ole tutkittu paljon raskaana olevilla naisilla. Asiantuntijoiden mukaan satunnainen käyttö tuskin aiheuttaa vaaraa, mutta he uskovat naisten ehkä selviävän 9 kuukautta ilmankin. Aurinkorasvan käyttö sen sijaan on hyvin tärkeää raskausaikana, koska hormonit tekevät ihosta normaalia herkemmän. Iho kannattaa ensisijaisesti suojata vaatetuksella.
4. Akne-voiteet
Akne yleensä pahenee raskauden myötä hormonien heittelehtiessä. Ole silti tarkkana millä kasvojasi hoidat. Älä käytä normaaleja finnivoiteita, jotka sisältävät salisyylihappoa, bentsoyyliperoksidia tai retinolia. Myöskään reseptillä myytäviä retinoidia sisältäviä tuotteita ei tulisi raskaana käyttää.
Salisyylihappo on yhdistetty lisääntyneeseen keskenmenon riskiin, ensimmäisellä kolmanneksella käytettynä. Turvallisempi vaihtoehto aknen hoitoon on esimerkiksi hellävarainen glykolikuorinta.
5. Hiusvärit
Hiusvärit sisältävät ammoniakkia ja peroksidia. Tiedemiehet ovat tutkineet hiusvärien vaikutusta raskauteen ja osa lääkäreistä kehottaa välttämään niitä. Heidän mukaan raidat ovat turvallisempi vaihtoehto, sillä aine ei ole kosketuksissa päänahkaan.
Toisten mukaan väriä ei imeydy kehoon niin paljon, että se aiheuttaisi ongelmia. Värien käyttöä tulisi heidänkin mukaan silti välttää raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, kun kehittyvä sikiö on kaikkein altteimmillaan.
6. Meikki
Monet naiset käyttävät meikkivoiteita, huulipunaa ja muita kosmetiikkatuotteita pitkin päivää. Jotkut meikit kuitenkin sisältävät lyijyä, hajusteita ja muita raskauden kannalta epäilyttäviä ainesosia. Asiantuntijoiden mukaan raskaana olevien naisten tulisi miettiä tarkkaan mitä meikkejä he todella tarvitsevat ja yrittää pitää kohtuus niiden käytössä.
- Lue myös: Oletko raskaana? Liiku näin!
Vuonna 2007 tehdyn Turvallinen kosmetiikka- tutkimuksen mukaan jopa 61 % merkkituotteiden huulipunista sisälsi lyijyä, joilla pyritään säilyttämään väri pidempään. Tätä ei kuitenkaan pidetä kovin suurena riskinä, koska huulipunaa ei nautita sisäisesti. Markkinoilla on tarjolla myös lyijyttömiä huulipunia, mikäli haluaa olla täysin varma.
7. Ryppyvoiteet
Raskaus vanhemmalla iällä on nouseva trendi ja sen vuoksi monille tuleville äideille myös ryppyvoiteiden käyttö saattaa olla tuttua puuhaa. Ennen voidepurkin avaamista kannattaa kuitenkin pohtia sen sisältämien aineosien turvallisuutta: monet ryppyvoiteet sisältävät retinolia, mikä on yhdistetty lisääntyneeseen syntymävikojen riskiin. Jos haluaa käyttää ryppyvoiteita raskauden aikana, kannatta asiasta neuvotella oman lääkärin kanssa ja kysyä vaikuttavien aineiden turvallisuudesta.
Lähde: WebMD