Kauneus ja Terveys

Kannattaako erosta kertoa Facebookissa?

Kannattaako erosta kertoa Facebookissa?
Moni kertoo elämästään paljon somessa. Kannattaako erostakin tiedottaa?
Julkaistu: 7.4.2017

”Viiden mahtavan yhteisen vuoden jälkeen meidän tarinamme parina päättyy. Tämä ei ollut helppo päätös, mutta eroamme ystävinä”, tuttava kirjoittaa Facebookissa yhdessä tuoreen eksänsä kanssa.

Päivitys kerää kymmeniä kommentteja. Moni on pahoillaan, kertoo, että pariskunta on rakas ja tarjoaa tukeaan. Myöhemmin pariskunnan toinen osapuoli, 32-vuotias mies, perustelee yhteisen päivityksen tekemistä sillä, että moni välitti heistä ja halusi varmasti tietää erosta.

– Päätimme kirjoittaa päivityksen yhdessä ja kirjoitimme sen yhdessä. Päätimme erosta oikeasti yhdessä, mikä ei ole kovin tavallista. Eroamisesta tuli tosi yksinäinen olo ja miksi muuten käyttää Facebookia kuin kokeakseen yhteyttä muihin ihmisiin?

IHAILEN HEITÄ, JOTKA KERTOVAT

Suurin osa ihmisistä ei taida kertoa erosta Facebookissa yhtä avoimesti. Moni muuttaa parisuhdestatuksensa vähin äänin.

– En itse kertonut erostani Faceen, vaikka kerron muuten aika paljon. Mutta ihailen niitä muutamaa, jotka ovat kertoneet eroistaan, sanoo nelikymppinen pitkästä avioliitosta eronnut nainen.

­– Pidän neutraalia linjaa työn takia, perustelee viisikymppinen nainen.

Mutta eikö juuri eron yksinäisyydessä tekisi hyvää jakaa asia muiden kanssa? Vai onko erosta kertominen jopa sadoille ihmisille liikaa jakamista?

Rakkausvalmentaja Mia Halosen mielestä Facebookissa kertominen on kätevää. Jos parisuhdestatus muuttuu, tutut kuitenkin kyselevät, mitä on tapahtunut.

– Sen sijaan, että vastailisi kaikkien yksityisviesteihin, voi omassa päivityksessään kertoa erosta sen verran kuin haluaa. Samalla voi kertoa, jos ei halua kertoa enempää. 

EROA EI TARVITSE HÄVETÄ

Ero on iso elämänmuutos. Mia Halosesta on hyvä, jos sen saa jakaa muiden kanssa.

– Miksi salailla asiaa, joka tulee kuitenkin ilmi jossain vaiheessa? Erossa ei ole mitään hävettävää.

Hyvin henkilökohtaiset tilitykset kannattaa jättää kyllä Halosen mielestä kirjoittamatta.

– Nettiin kirjoitettua ei saa koskaan takaisin.

Ero kannattaa julkistaa vasta sitten, kun se on ihan varma. Halosen mielestä yhden elämänvaiheen loppumisen ja uuden alkamisen kunniaksi voi järjestää vaikka juhlat lähimpien ihmisten kanssa. Suhde on opettanut varmasti jotain ja se auttaa elämässä jatkossa.

Lue myös:

Kommentoi »