
Kaljuuntuminen tuo uskottavuutta tai nakertaa itsetuntoa
Kaljuuntuminen on kiusallinen ongelma monille miehille, eikä asiasta haluta kovinkaan mielellään keskustella. Itsekseen miehet kokeilevat mitä erilaisimpia konsteja kaljun karkottamiseksi, tuloksetta.
Kalju tuntuu olevan monelle miehelle väistämätön paha. Perintötekijöillä onkin suuri vaikutus päälaen kohtaloon.
”Mikäli isä on kalju, on myös pojalla suuri riski kaljuuntua”, sanoo ihotautien erikoislääkäri Pekka Erkko Sairaala Laserista. ”Myös äidin kautta tulevat perintötekijät vaikuttavat taipumukseen kaljuuntua.”
Perinnöllisyyden lisäksi Erkko sanoo luonnollisen miessukuhormonin DHT:n (dihydrotestosteroni) vaikuttavan kaljuuntumiseen. ”Kaikilla miehillä on DHT:a, mutta kaljuuntuvilla miehillä sitä on muita runsaammin.”
Erkko paljastaa, että naisilla kaljuuntuminen on lähes yhtä yleistä kuin miehillä. ”Asia kuulostaa aika häkellyttävältä, mutta naisilla hiusten lähtö tapahtuu tasaisesti toisin kuin miehillä, joten sitä ei huomaa niin helposti."
”Täysin luonnollista on hiusten oheneminen iän myötä, mikä ei liity varsinaiseen kaljuuntumiseen. Elinkaaren lopussa hiuksista on jäljellä enää puolet nuoruusiän hiuksista. Hiukset myös uusiutuvat jatkuvasti ja niitä tippuukin noin sata kappaletta päivittäin."
Lue myös: Katoaako erektio hiustenlähdön hoidosta?
Kun otsa alkaa nousta
Se, minkä takia miehet kaljuntuvat juuri otsalta ja päälaelta ei vielä tiedetä. Kaljuuntuminen alkaakin tavallisesti otsalta ja vähitellen otsan nostaessa profiiliaan myös päälaen hiukset alkavat harveta.
”Kaljujen miesten lukumäärästä ei ole aivan tarkkaa tietoa, mutta arvio on, että noin 30 %:lla alle kolmekymmenvuotiaista miehistä on hiuksenlähtö jo alkanut, nelikymppisillä noin 40 %:lla on kalju ja viisikymmenvuotiaista noin puolella”, Erkko sanoo ja lisää, ettei sillä onko ihmisellä luonnostaan tuuhea tai ohut tukka ole vaikutusta kaljuuntumiseen.
Monet miehet osaavat odottaa kaljuuntumista jo sen takia, että heidän isänsä on kalju. Ja kun tyynylle rupeaa kertymään hiuksia ja kaljuuntuminen alkaa, saattaa se joillekin olla jopa helpotus. ”Nyt se sitten vihdoin alkoi, enää ei tarvitse jännittää ja odottaa.” Tämä käy ilmi kvalitatiivisesta tutkimuksesta miesten suhtautumisesta kaljuuntumiseen. 1)
Lue myös: Näin hiukset viestivät terveydestäsi?
Kaljuuntumisen tuottaa tuskaa
Monet miehet kärsivät kaljuuntumisestaan hiljaa yksin. Vaikka asiaa ei pidetäkään kovin vakavana ongelmana, pohtivat miehet kaljuuntumistaan usein, jotkut jopa päivittäin. Kaljuuntumisesta puhuminen on kuitenkin vaikeaa; vaikka asia vaivaa jopa päivittäin, ei tutkimukseen osallistuneista miehistä kukaan ollut puhunut asiasta syvällisesti kenenkään kanssa. Monesti vaimonkin kanssa keskustelu tuntui olevan vaikeaa. Joskus asiasta heitettiin poikaporukassa vain hurttia huumoria.
Kaljuuntuminen on erityisen arka paikka varsinkin nuorille miehille. Kaljuuntuminen vaikuttaa itsetuntoon ja monet poikamiehet kokevatkin ongelman erityisen suurena ja ajattelevat sen vaikeuttavan ”elämänsä naisen” löytämistä.
Myös työnsaannin on todettu vaikeutuvan varsinkin nuorekkuutta arvostavilla aloilla. Toisaalta vaikka kalju on monien miesten mielestä varsin kurja asia, on siitä joissain tilanteissa ja ammateissa jopa hyötyä. Monia kaljuja nuoria miehiä luullaan vanhemmiksi ja se saattaakin antaa työelämässä etulyöntiaseman luomalla uskottavuutta.
Tutkimukseen osallistuneille miehille kaljun kohtaaminen peilin edessä on erityisen paha paikka. ”Kyllä sen miehestä näkee, kun ollaan lähdössä juhliin ja vedetään smokkia päälle ja kaikki on tip top, niin silloin se korostuu. Kaiken muun saa kuntoon, mutta tukalle ei voi mitään”, totesi kaljuuntumistutkimukseen osallistunut vaimo.
Lue myös: Hiuksia lähtee liikaa – mitä tehdä?
Kaljuuntumista ei voi estää kotikonstein
Miehet tietävät yleensä kaljuuntumisen olevan perinnöllistä. Joidenkin mielestä myös stressi ja ruokavalio saavat hiukset putoilemaan harteille. Jotkut taas epäilevät ympäristön, kuten saasteiden vaikutusta, huonoja hiustuotteita, rasvaista tukkaa ja jotkut jopa hatun pitämistä päässä.
Monet kaljuuntuvat miehet yrittävätkin epätoivoisesti ehkäistä hiusten karkailua mitä erilaisimmin kotikonstein; hiusten pesua harvennetaan ja kampaan suhtaudutaan kriittisesti tai ruokavalio vaihdetaan terveellisemmäksi. Jotkut kokeilevat päänahan hierontaa, jotta verenkierto elpyisi ja hiusten lähtö vähenisi.
Erkko toteaa kuitenkin, ettei hiusten lähtöön voida kotikonstein vaikuttaa. ”Jos hius on lähteäkseen, niin se lähtee ja jos se on pysyäkseen, niin se pysyy. Pitää sitten hattua päässä tai ei, myöskään kampaaminen tai peseminen ei sitä irrota”, Erkko painottaa.
Vaikka perimäänsä ei voi vaihtaa ja kaljuuntuminen näyttää väistämättömältä, Erkko antaa kuitenkin toivoa kaljuuntumista pelkääville. ”Paras tapa ongelman hoitamiseen on käynti ihotautilääkärillä ja oikeanlaisen lääkityksen aloittaminen. Lääkityksellä onkin saatu moni tukka taas tuuheutumaan.”
1) BNL Euro RSCG:n tekemä kvalitatiivinen tutkimus kaljuuntuvien miesten suhtautumisesta kaljuuntumiseen, toukokuu 2002
Lähde: Terveysposti-lehti 5/2002