Terveys

Isot rinnat ovat raskaat ja kivuliaat - mikä on vaihtoehto?

Isot rinnat voivat estää liikkumasta ja ne voivat tuottaa kipua. Pienennysleikkaus keventää ja vähentää riskiä sairastua rintasyöpään.

Teksti Milka Sauvala, Kirsi Heikkinen
Kuvat Lasse Lecklin
7.10.2014

Yksi pitää suuria rintoja ihanan naisellisina, toinen painavana taakkana. Tyytyväisyyteen vaikuttaa paitsi rintojen koko myös niiden muoto ja naisen ruumiinrakenne.

Kun kuppikoko kasvaa DD:ksi eli 7–8 desilitraksi, vaivat lisääntyvät, kertoo plastiikkakirurgi, ylilääkäri Kai Saariniemi Vaasan keskussairaalasta.

Niska ja hartiat jumiutuvat, päätä särkee, ryhti painuu eteenpäin, rintojen tunto heikkenee, hartioihin jää liivien painaumat ja rinnanaluset hautuvat rikki.

Kipua aiheuttavat isot rinnat ovat monelle myös valtava henkinen lasti. Saariniemen väitöstutkimuksen mukaan joka toisella pienennysleikkaukseen tulevalla naisella on ollut masennusta ja ahdistuneisuutta rintojensa takia.

– Isot rinnat näkyvät. Ihmiset kiinnittävät niihin huomiota tahtomattaankin – samalla tavalla kuin vaikkapa arpeen kasvoissa. Naiset kertoivat, että ihmiset puhuivat heidän rinnoilleen ja huomauttelivat niistä, Saariniemi sanoo.

Ylisuuret rinnat heikentävät naisen elämänlaatua muutenkin. On hankala harrastaa reipasta liikuntaa ja löytää sopivia rintaliivejä ja vaatteita.

Lue myös: Millä rinnat pienemmiksi?

Rinnat voidaan pienentää 

Pienennysleikkauksia eli reduktioplastioita tehdään sekä julkisissa että yksityisissä sairaaloissa.

– Nuorimmat potilaat ovat alle parikymppisiä, vanhimmat 70-vuotiaita. Moni on harkinnut leikkausta useita vuosia, kertoo plastiikkakirurgiaan erikoistuva lääkäri Päivi Merkkola-von Schantz Husista.

Jotta pienennysleikkaukseen pääsee verovaroin, isoista rinnoista on oltava selvää haittaa, kuten niska-hartiaseudun kipuja. Yleensä potilaiden rinnanmitta kaulakuopasta nänniin on huomattavasti yli 28 senttiä.

Leikkauksessa yhdestä rinnasta poistetaan kudosta puolesta kilosta jopa 2,5 kiloon, keskimäärin 800 grammaa. Moni potilas toivoo tietynkokoisia rintoja.

– Tulos riippuu rinnan rakenteesta, rintakehän muodosta ja ympärysmitasta. Siksi tarkkaa kokoa ei voi luvata. Toiveet otetaan toki huomioon. En ole kuullut kenenkään sanovan, että rinnoista olisi tullut liian pienet, Merkkola-von Schantz sanoo.

Leikkaus ei sovi kaikille 

Mitä enemmän potilaalla on ylipainoa, sitä suurempi on haava- ja nukutuskomplikaatioiden riski. Painoindeksin täytyy olla alle 30. Tupakointi pitää lopettaa, koska se heikentää kudosten verenkiertoa ja haavan paranemista.

Potilaat paranevat yleensä hyvin. Silti leikkauksessa on aina riskejä, kuten laskimo- ja keuhkoveritulppa.

Yleisin jälkivaiva on haavan aukeaminen tai tulehdus. Joskus rinta voi jäädä tihkuttamaan verta, jolloin se on avattava uudelleen.

Leikatun rinnan tunto säilyy, mutta noin joka kymmenennen potilaan nännin tunto heikkenee. Jos verenkierto häiriintyy, nänniin voi tulla kuolio, ja se joudutaan poistamaan. Nänni voidaan kuitenkin rakentaa myöhemmin uudelleen.

Leikkauksen jälkeen rinnat saattavat olla turvonneet ja tuntua kovilta ja muhkuraisilta.

– Pahkurat voivat olla arpikudosta, mustelmia tai rasvakovettumia, jotka yleensä poistuvat ajan kanssa. Lopullisen muotonsa rinnat saavat puolessa vuodessa tai vuodessa, Merkkola-von Schantz kertoo.

Kaikilla imettäminen ei onnistu leikkauksen jälkeen, mutta leikatunkin kannattaa sitä yrittää.

– Jos rinnat selkeästi haittaavat elämää, leikkausta on turha lykätä vuosien päähän, vaikka haluaisi saada lapsia tulevaisuudessa. Keskeistä on, että potilas ymmärtää ja hyväksyy leikkaukseen liittyvät riskit, Kai Saariniemi sanoo.

Lue myös: Äidin ja tyttären lihavuusleikkaus

Pienennysleikkaus parantaa elämänlaatua 

Pienennys on usein huojennus. Saariniemen tutkimuksessa naisten elämänlaatu parani yhtä paljon kuin lonkan tekonivelleikkauksessa olleiden.

– Aika moni totesi, että säryt jäivät sairaalaan. Niska-hartiaseudun kivut loppuivat heti.

Myös henkinen kuormitus väheni selvästi.

– Leikkauksen jälkeen masennusta ja ahdistusta koki enää joka kymmenes nainen. Tulos oli sama vielä vuosien kuluttua.

Saariniemen mukaan naiset haluavat ensisijaisesti eroon painolastista, mutta tyytyväisyyttä lisää myös rintojen uusi ja usein kohentunut ulkonäkö.

– Eräs potilaani totesi hiljattain, ettei ollut tajunnut, kuinka kauniit rinnoista tulee.

Rintojen pienennys vähentää myös riskiä sairastua rintasyöpään. Kun rinnoista poistetaan satoja grammoja, jäljelle jää vähemmän kudosta, johon syöpä voi iskeä.

Päivi Merkkola-von Schantz tekee parhaillaan väitöstutkimusta, joka voi muuttaa leikkauskäytäntöjä.

– Merkittävältä osalta pienennysleikkaukseen tulleista potilaista löytyi pilottitutkimuksessa syöpäriskiä lisäävä muutos, syövän esiaste tai jopa rintasyöpä. Alustavasti näyttää siltä, että pienennysleikkauksessa poistettu kudos kannattaisi aina lähettää patologille tutkittavaksi.

Pienennetyt rinnat saattavat ajan kuluessa kasvaa uudestaan isoiksi. Jos potilas on ollut hyvin hoikka mutta lihoo, rasvakudosta voi kertyä lisää myös rintoihin. Rintojen kasvaminen on yksilöllistä ja voi johtua myös hormoneista.

– Joskus rinnat on jouduttu pienentämään uudelleen, mutta aika harvinaista se on, Saariniemi sanoo.

49-vuotias nainen kertoo: ”Rintani pienennettiin 1,5 litran maitotölkin verran”

”Minulla oli b-kuppi jo 12-vuotiaana. Muistan, miten noloa oli, kun koulussa takanani istunut poika näpräsi rintsikoiden lukon auki ja luokka nauroi. Teininä olin muhkeista rinnoistani ja niiden saamasta huomiosta vähän ylpeäkin. Poikien mielestä ne olivat ihanat.

Kun sain lapsia, rintani kasvoivat. Kuppikokoni oli F. Jos halusin nätimpää kuin puuterinväriset utareliivit, oli mentävä kalliiseen erikoisliiviliikkeeseen. Valikoima laajeni, kun silikonitisseistä tuli muotia.

Silikonit! Minun oli – ja on – vaikea ymmärtää, että jotkut haluavat suuret rinnat vapaaehtoisesti. Tuskailin niin omien taikinakasojeni kanssa.

Jouduin ostamaan ”isojen tyttöjen” vaatteita, koska rinnat eivät mahtuneet omaan vaatekokooni. Hankin miestenosastolta paitoja, joissa oli hauisvara. Pukeuduin pitkiin takkeihin, koska lyhyet näyttivät naurettavilta.

Hormoneista vai mistä johtui, mutta keski-iässä rintani pullistuivat lisää, vaikken lihonut muualta. Hartioissani oli liivien olkaimista kuopat. Minusta oli tulossa samanlainen Willendorfin Venus kuin äidistäni, jonka valtavat rinnat lepäsivät lopulta vatsalla.

Sitten silmiini osui juttu rintojen pienennysleikkauksesta. Minulla välähti, että voisin päästä leikkaukseen julkiselle puolelle. Yksityiseen leikkaukseen minulla ei ikinä olisi ollut varaa.

Avioliittoni oli loppusuoralla, kun tein päätöksen leikkauksesta. Mies kommentoi, että jos se saa sinut voimaan paremmin, niin siitä vaan. Olin 47-vuotias, kun sain lähetteen. Kuppikookseni mitattiin H.

’Olisit tyytyväinen siihen, mitä olet saanut’, moitti tuttuni. ’Anna mulle ne ylijäämät’, naureskeli pari muuta.

Moni leimasi operaationi kauneusleikkaukseksi, vaikka rintani painoivat kuin synti. Tuntui pahalta.

Pyysin plastiikkakirurgilta C-kupin rinnat. ’Ja tekisitkö niistä nätit’, purskahti suustani. Vanha nainen turhamaisena kuin tyttö! Lääkäri lupasi tehdä parhaansa.

Keskustelin anestesialääkärin kanssa nukutuksesta. Hän oli hyvin empaattinen. ’Jos joku syöpä pitäisi valita, niin ottaisin rintasyövän’, hän lohdutti. Tajusin, että hän luuli minua rintasyöpäpotilaaksi. ’Parempi näin päin’, totesin nololle lääkärille. ’Ajattele, jos olisit sanonut rintasyöpää sairastavalle, että nyt saat sellaiset rinnat kuin olet aina halunnut.’

Rintani hupenivat yhteensä 1,5 litran maitotölkin verran. Nukutuksesta herättyäni toinen rintani muuttui siniseksi. Verenpurkauma. Minut leikattiin heti uudelleen. Vuorokauden kuluttua olin jo kotona.

Rinnoissa oli mustat tikit, ja ihoni näytti punakeltaiselta batiikkipaidalta. Suihkussa käyminen sisälsi kohtauksia, jotka eivät sovellu heikkohermoisille. Olin vasta eronnut ja asuin yksin, joten pelästytin onneksi vain itseäni.

Selkäkivut katosivat. Voin juosta ilman, että rinnat vellovat. Voin istua saunassa kannattelematta rintojani. Voin pukeutua miten haluan. Ostin ensi kertaa lyhyen, vartalonmyötäisen takin. Se sopii minulle.

En osaa eritellä, miten uudet rintani vaikuttivat naiseuteeni ja identiteettiini, koska elämässäni ja ulkonäössäni tapahtui niin paljon samaan aikaan – erosin ja laihduin kymmenen kiloa. Siteeraan sen sijaan vävyäni: ’Tämä ei ole sopivaa sanottavaa anopille, mutta rintaleikkauksesi on todella onnistunut.’"

Lue myös: Rinnat eri paria, mitä on tehtävissä?

Pienennyksiä yli 1 500 vuodessa 

  • Halvimmillaan leikkaus maksaa parisataa euroa.
  • Rintojen pienennysleikkaus tehdään nukutuksessa sairaalassa. Se kestää pari kolme tuntia.
  • Ennen leikkausta tehdään mammografia ja ultraäänitutkimus, jotta varmistutaan, ettei potilaalla ole rintasyöpää.
  • Leikkauksessa kirurgi poistaa rinnasta rintarauhaskudosta, rasvaa ja ihoa, muotoilee rinnan uudelleen, nostaa nännin uuteen paikkaan ja pienentää usein nännipihaa.
  • Rintaan jää arpi nännipihan ympärille ja toinen nännipihasta alas rinnanaluspoimuun. Tätä kutsutaan tikkariarveksi.
  • Usein rinta avataan myös rinnanaluspoimusta. Silloin puhutaan ankkuriarvesta.
  • Potilas voi päästä kotiin jo samana päivänä tai jäädä osastolle yhdeksi yöksi.
  • Leikkauksen jälkeen potilas on sairauslomalla noin neljä viikkoa, jolloin pitää käyttää tukevia erikoisliivejä ja välttää liikuntaa.
  • Vuonna 2001 leikkauksia tehtiin vain runsaat 400, toissa vuonna jo yli 1 500. Valtaosa leikkauksista tehtiin julkisella puolella.
  • Leikkaus maksaa poliklinikkamaksujen ja sairaalayön verran eli halvimmillaan noin pari sataa euroa. Yksityissairaalassa hinta on 5 000–6 000 euroa.

Vinkit rintaliivien valintaan 

  • Mitä isommat rinnat, sitä enemmän ne painavat. Rinnan tukitarve kasvaa oleellisesti D-kupista ylöspäin.
  • Mittaa ensin rintaliivien oikea koko. Jos rintaliivit ovat väärän kokoiset, päädyt kannattelemaan rintoja olkaimilla. Isorintaiselle tämä voi jättää vaot olkapäihin.
  • Tärkein mitta on ympärysmitta. Mittaa se rintojen alta vaakasuorassa, ota avuksi peili tai ystävä tai mittauta se rintaliiviliikkeessä. Mitan pitää olla hyvin napakka. Jos ympärysmitta on liian löysä, rinta ei saa riittävää tukea ja voi pulpahtaa ulos. Uudet rintaliivit tulee kiinnittää uloimpaan hakaseen. Kun liivit löystyvät, hakasia voi siirtää sisemmälle.
  • Toinen mitta on kuppi. Rinnan pitää mahtua kuppiin kokonaan. Kaarituki lisää tukea. Jos kuppi on liian pieni, kaarituki voi painaa rintaa ikävästi tai rinta pullistua reunojen yli, jolloin syntyy “tuplarinta”. Se voi näkyä ikävästi vaatteiden alta.
  • Rintaliivin olkainten tärkein tehtävä on pitää kuppi ylhäällä. Isoissa kuppikoissa onkin usein leveät olkaimet.
  • Ihosta tarttuvat hiki ja rasva sekä pesut kuluttavat rintaliivejä. Niiden elastisuus ja tuki vähenevät. Isorintaiselle on erityisen tärkeää, että liivit ovat hyvässä kunnossa. Kun liivi ei enää tue, heitä se surutta pois.

Vinkit antoi ketjujohtaja Marjo Topi Changesta.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi