Kohdunkaulan syöpää ehkäisevä HPV-rokotus antaa tehokkaan suojan ainakin kymmeneksi vuodeksi ja todennäköisesti myös pitempään, tuore selvitys osoittaa. Suomessa rokotukset otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2013.
Selvitys perustuu runsaan kahdentuhannen ruotsalais-, tanskalais-, islantilais- ja norjalaisnaisen kaksitoistavuotiseen seurantaan. Naiset olivat saaneet kolmiannoksisen HPV-rokotteen osana FUTURE II -tutkimusta. HPV tarkoittaa ihmisen papilloomavirusta.
Seurannan aikana yksikään naisista ei sairastunut HPV-virusten aiheuttamaan kohdunkaulan syöpään eikä heillä havaittu syöpään viittaavia kohdunkaulan epiteelin muutoksia (CIN2, CIN3).
Tämän perusteella tutkijat pitävät näyttöä riittävänä, jotta HPV-rokotuksen voi sanoa antavan 90-prosenttisen suojan vielä kymmenen vuotta sen saamisesta, ja todennäköisesti myös pitempään. Tutkimuksen seurannan jatkuessa tästä saadaan vielä tarkempaa tietoa.
- Lue lisäksi: Tehoaako HPV-rokote myös muihin syöpiin?
Papilloomavirus on yleisin pääasiassa sukupuoliteitse tarttuva virus, ja sen aiheuttama infektio on merkittävin kohdunkaulan syövän aiheuttaja, mutta se aiheuttaa myös muita kasvaimia. Suomessa rokote annetaan ilmaiseksi 6 – 9-luokkalaisille tytöille. Rokotteen ansiosta kohdunkaulan syöpä tulee todennäköisesti harvinaistumaan huomattavasti.
Tutkimus julkaistiin Clinical Infectious Diseases -lehdessä.
Lähde: Clinical Infectious Diseases 2017;DOI:10.1093/cid/cix797
Lue lisää:
Rokottaako vai ei? Sillä on väliä, miten ammattilainen asettelee sanansa