"Emme ole hirviöitä vaan ihmisiä”, sanoo hoitaja Mitra Keramat

En ole ainakaan huomannut rasismia työpaikalla – mitä nyt yksi potilas hyvin juovuksissa huusi päivystyksessä, sanoo Somaliasta Suomeen muuttanut lääkäri. Iranista tulleella hoitajalla on karumpi kokemus: joskus potilaat olivat kyllä nimitelleet, mutta erään asukkaan kohdalla sattui jotain sellaista, jonka jälkeen olo oli täysin tyhjä.

Kirurgiaan erikoistuva lääkäri Abdiwahid Alibeto kertoo, ettei hän ole ainakaan huomannut rasismia tai syrjiviä asenteita työssään.

– Totta kai on tilanteita, ettei potilas ole tyytyväinen hoitoon, mutta sehän on aivan normaalia joskus kaikille lääkäreille. En ole ainakaan huomannut rasismia työpaikalla.

Kerran päivystyksessä sattui kyllä tapaus, jossa potilas huusi Alibetolle rasistisia kommentteja. Alibeto ei kuitenkaan laske tätä rasismiksi, sillä potilas oli vahvasti päihtynyt.

Alibeto tuli Suomeen Somaliasta alakouluikäisenä. Hän valmistui lääkäriksi viitisen vuotta sitten ja on työskennellyt sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa.

”Vaikka potilas ei tykkää minusta, on tehtäväni hoitaa asiat kunnolla”

Lähihoitaja Mitra Keramat (kuvassa alla) ja hänen suomalainen työparinsa tiesivät, ettei tämä asukas olisi halunnut hoitajakseen ulkomailta tulleita. Potilas oli ilmoittanut, että hän ei halua missään nimessä ”mustapäitä” hoitamaan itseään. Hänelle kerrottiin, että yritetään kyllä tehdä järjestelyjä, mutta aina ei ole mahdollista saada pelkästään kantasuomalaisia hoitajia.

Keramat työskentelee monipalvelukeskuksessa, jossa on psykiatrisia pitkäaikaisasukkaita, useimmat ikääntyneitä. Moni hoitaja on alun perin lähtöisin jostakin muusta maasta kuin Suomesta.

– Yhtenä kauniina päivänä minä ja yksi suomalainen työntekijä menimme hoitamaan tätä potilasta. Siinä oli mykkäkoulua minun suuntaani. Kerroin, että tehdään aamupesut ja juttelin muutakin, mutta hän ei vastannut minulle mitään. Mutta kun suomalainen työntekijä kysyi jotakin, hän kyllä vastasi ihan kirkkaalla silmällä.

– En minä tällaisista ole välittänyt. Olen hoitaja ja tiedän, mikä minun roolini on. Vaikka kuinka potilas ei tykkää minusta, on minun tehtäväni hoitaa kaikki asiat kunnolla.

Keramat ajatteli, että pystyy hymyilemällä ja puhumalla sulattamaan potilaan asennetta. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt.

Väläys: pian tapahtuu jotain…

Vuodepotilas oli pessyt hampaansa ja sylkenyt pariin otteeseen kaarimaljaan. Keramatin mielessä ehti käydä väläys, että kohta tapahtuu jotain, ennen kuin se tapahtui: asukas viskasi pesuvedet kaarimaljasta suoraan Keramatin kasvoille.

– Pidin suuta kiinni ja silmät kiinni, koska kaikki likavedet olivat naamallani. En nähnyt mitään, kun potilas alkoi raapia käsiäni. Hän vain nauroi, kun sain vedet naamalle. Sitten hän alkoi huutaa ja kiroilla kauheasti: vittusaatana mene omaan maahan!

Keramat pyyhkäisi kasvojaan ja lähti pois tilanteesta.

–Minulla oli sen verran vihaa kurkussa. En pystynyt sanomaan mitään.

Päässä pyöri tuhat erilaista miksi-kysymystä. Miksi toinen ihminen on tehnyt minulle näin? Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun olen yrittänyt hoitaa häntä?

– Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun oikeasti koin, että olen tyhjä. Että minä en ole mitään.

– Sisällä meni tuhat eri aaltoa sekaisin sekä päässä että vatsassa. Toisaalta tuntui, että olet paha ihminen ja toisaalta, että miksi muka, kun en ole tehnyt mitään pahaa.

Kun esimies myöhemmin keskusteli asukkaan kanssa ja kertoi tälle, ettei osastolla suvaita rasismia, asukas pyysi kyllä anteeksi – mutta ei Keramatilta, vaan siltä suomalaiselta hoitajalta, joka oli joutunut näkemään tilanteen.

Keramat ajatteli, että pärjää, kun pui asiaa puhumalla työkavereidensa ja puolisonsa kanssa. Kun asia vielä muutaman päivän päästä vaivasi, fiksu osastonhoitaja kuitenkin ohjasi Keramatin keskustelemaan psykiatrin kanssa. Se oli hyvä juttu ja auttoi eteenpäin, ajattelee Keramat.  

Keksittiin maaprojekti

Oli Keramatia aiemminkin sanottu mustapääksi ja kusipääksi ja oli ihan suoraan todettu, että mene vittu takaisin omaan maahan, mene takaisin kotiin. Mutta nimittelyä ei tapahdu jatkuvasti. Myös kantasuomalaisia nimitellään, sanoo Keramat.

Kaikessa auttaa se, että työyhteisöstä saa täyden tuen, hän kiittää.

Likavesitapauksen jälkeen työpaikalla keksittiin järjestää projekti: pidettiin kerran viikossa yhteisiä hetkiä, joiden aiheeksi asukkaat saivat ehdottaa jotakin maata ja kulttuuria. Sitten puhuttiin yhdessä tuon maan tavoista ja esimerkiksi uskonnoista. Potilaat tekivät kysymyksiä.

Kysymykset ovatkin tärkeitä, näkee Keramat. Moni ennakkoluulo voi osoittautua vääräksi, jos uskaltautuu kysymään. Hän on huomannut, että usein saatetaan esimerkiksi luulla, ettei ulkomaalaisen näköinen ihminen osaa suomea. Tai ei tohdita välttämättä kysyä ihmisen lähtömaan tavoista ja kulttuurista.

– Minulta saa tulla kysymään! Vastaan mielelläni.  

Ei ole pakko tykätä, mutta kunnioitus on tärkeää

Keramat tuli Suomeen Iranista vuonna 2003, pian 13 vuotta sitten. Hän on opiskellut lähihoitajaksi Suomessa. Tämän vuoden toukokuussa Keramat valmistuu sairaanhoitajaksi. Haaveena on opiskella vielä kätilöksi.

– Minä lasken itseni ihan kuin suomalaiseksi. Tykkäävät ihmiset sitten tai eivät tykkää. Asun tässä maassa, olen opiskellut täällä ja teen kaikki asiat ihan kuin suomalaiset tekevät. Ei minua erota mikään muu kuin erivärinen iho tai tukka. Me emme ole hirviöitä. Olemme ihmisiä.

– Ei meidän ole pakko tykätä toisistamme, mutta kunnioitus on tärkeää.

(Jutun pääkuva on kuvapankista. Kuvan henkilöitä ei ole haastateltu juttuun.)

Lähteet:

Keramatin puhelinhaastattelu 13.4.2016

Alibeton puhelinhaastattelu 13.4.2016

Lue myös:

Lääkäri: “Isoin virhe on, ettei kysytä, vaan tehdään oletuksia”

Lääkäri: Pakolaisten kohtaaminen koskettaa, mutta kokemus suojaa, etteivät yöunet mene

Lääkäri, onko minun pakko olla pois töistä?