Hyvinvointi

Ei kannata etsiä sielunkumppania

Ei kannata pitää parisuhdetta sielunkumppanien yhteenliittymänä, väittää tuore kanadalaistutkimus. Sielunkumppanuuteen uskominen aiheuttaa nimittäin enemmän harmitusta konfliktin syntyessä.

8.8.2014

Journal of Experimental Social Psychologyssä julkaistuun tutkimukseen otti osaa kaksi erillistä ryhmää, joiden henkilöt olivat seurustelleet yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Toisen ryhmän parisuhteita kuvailtiin sielunkumppanuudeksi muun muassa ”olemme yhtä”-, ”parempi puoliskoni” -ja ”luotu toisilleen” -termeillä. Toisen ryhmän suhteita kuvailtiin yhteisenä matkana ja puhuttiin yhdessä kulkemisesta, pitkästä seikkailusta ja niin edelleen.

Lue myös: Miten elämänkumppani löydetään?

Tämän jälkeen henkilöitä pyydettiin kertomaan joko kaksi hyvää tai huonoa kumppanin kanssa koettua muistoa ja sitten arvioida oma tyytyväisyys parisuhteeseen.

Idealisointi aiheuttaa tyytymättömyyttä

”Matkaryhmän” jäsenet kertoivat olevansa tyytyväisempiä parisuhteeseensa negatiivisten kokemusten kertomisen jälkeenkin. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että sielunkumppanuutta mietittäessä parisuhdetta mietitään ideaalina ja syntyjään täydellisenä, joten negatiiviset kokemukset sattuvat enemmän.

Lue myös: Näitä asioita nainen arvostaa miehessä

Aiemmissa tutkimuksissa on myös huomattu, että sielunkumppanuuteen ja kohtaloon uskovat ihmiset itse asiassa panostavat vähemmän parisuhteeseensa.

Lähteet: NyMagScienceDirect

Lue myös:

Esko Eerikäinen ja Spekti: Tämä on suhteessä tärkeintä

Miten löytää kumppani?

13 vinkkiä: Näin saat liiton kestämään

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt