Yritteliäs palkitaan!
Ennen vanhaan kumppania etsiessä puhuttiin iskemisestä, pokaamisesta, vonkaamisesta ja niin edelleen. Tarkoitetaan siis tilannetta, jossa hankkiudutaan läheisyyteen kiinnostavan kohteen kanssa vaikkapa lavatansseissa tai baaritiskillä. Mitä kiinnostavampi kohde ja mitä enemmän vastakaikua, sitä lähempänä ollaan ”suotuisaa tilannetta”, jossa ei toki aina tarkoituksena ole saada sänkyseuraa, vaikka tämä siltä saattaisi kuulostaakin. Älä siis ajattele seksikeskeisesti kun etsit itsellesi kumppania.
Älä lannistu! Olennaista ei ole se, montako yritystä rakkautta etsiessäsi tekee, vaan se, mikä on lopputulos. Jos kullankaivaja on tehnyt 999 yritystä ilman onnea ja tuhannes kerta tuo hänelle unelmiensa rikkaudet, niin voi todeta, että ne 999 yritystä olivat tarpeellinen polku, jota pitkin löytyi lopullinen päämäärä.
Joitakin vinkkejä:
Kumppania kannattaa etsiä aktiivisesti ja pitää silmät auki ja pilke silmässä KAIKKIALLA. Kumppanin löytäminen on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi sattuman varaan.
Kotoa kukaan ei tule hakemaan, vaan on mentävä sinne, missä on naisia tai miehiä. On oltava myös ennakkoluuloton ja valittava vaikkapa pilates- tai tanssikurssi. On katsottava peiliin ja panostettava itseen. Nenä- ja korvakarvat on ajeltava. Pukeutuminen ei saa muistuttaa paikallisen rautakaupan mallistoa. On tarkistettava, että hygienia-asiat ovat kunnossa. Tärkeää on tietenkin ensivaikutelma, mutta ei kuitenkaan saa olla ylikriittinen. Pieni jännittäminen kuuluu asiaan, se saa ihmisen terästäytymään tulevan varalle. Harjoitus tekee mestarin.
Parhaiten pääsee toisen lähelle olemalla oma itsensä. Kannattaa ajatella, että tarkoitus on olla kohteen ystävä. Ystävyydeltä ei odoteta yleensä mitään yli-ihmeellistä, eli ei tarvitse yrittää ”tehdä vaikutusta”. Kannattaa miettiä, mikä tekee minusta hyvän kumppanin, millainen olen, mitä rakastan ja mitä en voi sietää. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Kun huomaat ja uskot, että sinussa on ainutlaatuisia ja upeita piirteitä, saat luonnollista varmuutta ja itseluottamusta, mikä herättää ihastusta.
Kontaktin saa parhaiten katsomalla kohdetta silmiin ja vaikkapa hymyilemällä ja tietysti, jos puheille pääsee heti, niin olemalla ystävällinen. Kannattaa huomioida toinen kuuntelemalla ja kyselemällä hänestä ja välttää olemasta itse pääosassa kertomalla ja korostamalla itseä. Ei saa pelästyttää toista, vaan on edettävä rauhallisesti. Vastapuolikin saattaa olla ujo, eli arka hiljaisuus ei aina ole torjuntaa. Jos vastapuoli huomaa sinun ujostelevan, se ei haittaa. Varmasti myös hän tuntee epävarmuutta. Tämä pitää ottaa huomioon, ennen kuin edes harkitsee pakenemista. Pitää antaa siis itselle ja toiselle mahdollisuus.
Ja käytännön ohjeita:
Siis kun olet hakemassa kontaktia toiseen ihmiseen, toimi vaikkapa näin:
A. Esitä ns. rituaalikysymys, eli kysymys, jolla osoitat, että olet noteerannut hänet ja olet hänestä kiinnostunut. Esim. ”Moro muru!”
B. Kuuntele, kun toinen vastaa. Kuuntele aktiivisesti. Jos vastaus on vaikka ”En mä sulle mikään muro ole!”
C. Esitä lisäkysymys, joka perustuu johonkin, mitä toinen on vastannut. Eli ”Mikäs sä sitten voisit mulle olla?”
On tärkeää antaa toisen puhua itsestään, suorastaan houkutella hänet siihen. Hyvästä kuuntelijasta on pitkän päälle helpompi pitää kuin parhaastakaan puhujasta. Huomioi keskustelun aikana pieniä asioita toisesta ja ihastu niihin. Tallenna nämä asiat muistiisi ja palaa niihin myöhemmin, teet varman vaikutuksen.
Toimintaa vaativissa tilanteissa ei tiedä, pitäisikö käydä luolamiehen lailla kimppuun vai tyytyä tuijottelemaan kostein silmin kuin popyhtyeen laulaja. Kun molemmilla on sama epävarma tunne, ei ole ihme, että käytännössä kontaktit ovat pakokauhunkin täyttämiä ja voi tuntua siltä, että on vain mokannut kaiken. Vasta myöhemmin naurattaa.
Kontaktin ottaminen toiseen ihmiseen vaatii rohkeutta. On uskottava siihen, että itse on sellainen ihminen, johon toiset haluavat tutustua. ”Olen kiltti ja kohtelias 64-vuotias mies” ja siis tavoittelemisen arvoinen. Tai ”Olen nuori ja kokematon” ja siis ekakerta suutelemisessakin on vielä edessä, mahtava kokea se yhdessä. Kaikkien ei tarvitse olla sellaisia maailmanmiehen malliin toimivia valloittaja-tyyppejä. Epäonnistumiset kuuluvat myös pelin henkeen. Toisaalta ne auttavat meitä näkemään paremmin myös oman itsemme. Muista myös, että kaukorakkauskin eli rakastaminen niin, ettei toinen edes tiedä sitä, on arvokas ja elämää rikastuttava voima.
Harvat onnekkaat liukuvat rakkauteen ja seksiin pehmeästi ystävyyden kautta. Useimmille kumppanin – ja oman itsensä – etsiminen on valitettavasti työläämpää, hämmentävämpää ja enemmän aikaa vievää. Joutuu kamppailemaan oman epävarmuuden kanssa. Toisinaan tarvitsee apua myös ammatti-ihmiseltä, etenkin, jos tilanteissa tulee voimakas paniikin tunne tai itsetunto on saanut joskus niin kovan kolhun, ettei omin avuin selviä eteenpäin elämässä.
Oma kulta kotikoneelta soffalla istuen?
Sanomalehtien treffi- ja kirjeenvaihtoilmoitukset, senssipalstat ja puhelinverkon seurustelulinjat ovat käteviä tapoja saada ajatustenvaihtokaveri tai treffiseuraa. Ykköseksi on monille noussut internet. Mahdollisuus löytää sopiva kumppani on nettideittailun kautta huomattavasti suurempi kuin työ-kauppa-koti – akselilla.
Kun kiinnostava profiili eli henkilö, joka lähinnä vastaa toiveitasi löytyy, voi hänelle lähettää sähköpostia; kysellä lisää hänestä ja myös kertoa itsestä jotakin. Tai haastaa hänet chattailuun eli keskustelemaan reaaliajassa tietokoneen välityksellä kirjoittaen. Tätä kannattaa jatkaa jonkin aikaa ennen kuin säntää treffeille. Treffit kannattaa sopia johonkin julkiselle paikalle. On hyvä miettiä tarkkaan antaako puhelinnumeron ja missä vaiheessa. Eikä pidä unohtaa, että profiilin takana voi joskus olla huijari tai hyväksikäyttäjä.
Ja pitkällä juoksulla…
Totta kai ne ärsyttävät piirteet tulevat esiin – yleensä viimeistään parin vuoden seurustelun jälkeen. Mutta kukapa kiiltokuvan kanssa haluaisi seurustella? Toisessa täytyy silti olla jotain niin ihanaa, ettei hän virheineenkään tunnu tylsältä. Mitä vaikeampi luonne on itsellä, sitä kiitollisempi voi olla siitä, että toinen jaksaa sietää omaa käytöstä. Paras takuu huuman kestoon on valita kumppani, jota ihailee tämän luonteen ja kärsivällisyyden takia.