Oletko valmis tekemään matkan tähän synnytyshuoneeseen?
Sinun ei todennäköisesti ole pakko synnyttää rähjäisessä huoneessa, jossa kukaan ei huomaa, kuinka äiti tuupertuu lattialle verilammikon keskelle.
Julkinen synnytyssairaala Sansibarin saarella Tansaniassa. Huone on täynnä odottavia äitejä. Osa heistä huutaa. Nainen ei ole koskaan ennen tavannut yhtäkään heistä. Hänellä on kipuja. Jos joku ehtii häntä tutkimaan, hänen pitäisi levittää jalkansa kaikkien näiden tuntemattomien ihmisten keskellä.
Ehkä juuri samaan aikaan pihalla äyskähtää käyntiin kolhuinen lava-auto. Lavalle nostetaan kankaisiin kääritty äiti, jolla ei ollut tuuria.
Metallinen synnytyslaveri on lommoilla eikä siinä ole laitoja, jotka estäisivät putoamasta. Ei ole tietoa siitä, onko laveria puhdistettu tarpeeksi hyvin edellisen käyttäjän jäljiltä, ja sinne asti päästäkseen pitäisi huterien jalkojen kantaa muutama kymmenen metriä.
Synnyttäjiä on paljon, henkilökuntaa vähän. Käytävälle on saattanut jäädä verilammikko edellisen synnyttäjän jäljiltä. Lääkärillä saattaa olla tänään päällään lahjoituksena saatu asu, jossa lukee tanskaksi ”eläinlääkäri”.
Mutta nämä ovat juuri nyt hyvin pieniä ongelmia.
Kukaan ei huomaa, kun nainen tuupertuu lattialle.
Kuolema, jota ei tapahtunut
Luentosali Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Yleisönä lääkäreitä ja hoitajia, jotka tekevät työtä synnyttäjien parissa. Katsomme kuvaa, jossa hymyilee afrikkalainen nainen.
Nämä ovat kuoleman kasvot – mutta tällä kertaa sellaisen kuoleman, jota ei tapahtunut.
Tällä äidillä ei ollut rahaa mennä yksityissairaalaan tai lentää Lontooseen tai Pariisin synnyttämään, mutta hän selvisi. Lääkäri löysi hänet lattialle tuupertuneena verilammikon keskeltä, ja hänet saatiin pelastettua.
Ehkä sinä päivänä tarvikkeita oli saatavilla paremmin kuin toisenlaisina päivinä. Joskus ei voida panna tippaa suoneen, koska ei vain ole juuri sitä pientä osasta, jota nyt tarvittaisiin. Puute verestä on normaalia.
Eikä synnyttäjien miehilläkään ole tarpeeksi rahaa mennä apteekkiin ja ostaa varalle lääkkeitä ja tarvikkeita, kuvailee synnytyslääkäri Tarek Meguid, joka on kutsuttu Suomeen luennoimaan.
Lue myös: Synnytyslääkärin arki Suomessa – jännitystä ja ihmeitä
Jääkaappi ja muita parannuksia
Monta asiaa on silti saatu parantumaan Mnazi Mmojan sairaalassa, jossa Meguid työskentelee.
Äitejä ja vauvoja kuolee edelleen, mutta luvut ovat pienemmät kuin Tansaniassa keskimäärin. Meguid kertoo kyllä numeroita mutta sanoo, ettei näihin tilastoihin voi luottaa: kukaan ei tiedä, minkä verran jätetään kertomatta tai liioitellaan.
Yleiseksi äitiyskuolleisuusluvuksi Tansaniassa ilmoitetaan noin 460 kuolemaa 100 000:aa kohden. Meguidin työpaikalla synnytyskuolleisuusluku on noin 350.
Siellä on otettu isompia ja pienempiä askelia. Yksi parannuksista on jääkaappi. Ennen kuolleita vastasyntyneitä jouduttiin säilyttämään huoneenlämmössä, mutta nyt tätä varten on jääkaappi.
Henkilökuntaa ei silti vieläkään ole tarpeeksi. On myös asenneongelmia, eikä potilaan kunnioittava kohtaaminen aina toteudu, vaikka seinällä on huoneentaulu, jossa painotetaan asiakkaan oikeuksia.
Jos vauva kuolee, äiti ei kysy mitään
Kun nainen on synnyttänyt, hän kuuraa itse veren ja eritteet sängyltä ja työntää jätteet muovipussiin, josta hänen on pitänyt erikseen maksaa.
Jos hänen vauvansa on kuollut, hän ei todennäköisesti kysy mitään, sanoo Meguid. Hän ei kysy, miksi hänen vauvansa kuoli.
Meguidia suututtaa joka kerran, kun hän näkee tilastopalkit, joissa yritetään selittää äitiyskuolleisuuden syitä ja sitä, miksi äitejä kuolee. Verenvuoto, infektiot ja niin edespäin.
Eivät tällaiset selitykset riitä kertomaan, miksi naisia yhä kuolee maailmanlaajuisesti järkyttäviä määriä. Ne kertovat vain sen, miten naisia kuolee.
– Eivät nämä naiset kuole, koska he vuotavat verta, vaan koska he ovat köyhiä ja he ovat naisia eikä heillä ole ääntä eikä valtaa.
Teknisesti ja lääketieteellisesti ottaen suurin osa näistä syistä olisi ratkaistavissa eikä naisten tarvitsisi kuolla, ajattelee Meguid.
Esimerkiksi Suomessa valtaosaan näistä syistä on keinonsa. Jos nainen vuotaa verta, hänet voidaan kiidättää leikkaussaliin ja niin edespäin. Suomessa äitiyskuolleisuus on huippualhaista, alle 10/100 000.
Tarek Meguid
- Työskentelee Sansibarin saarella Tansaniassa, Mnazi Mmojan sairaalassa.
- Synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri.
- Professori Sansibarin yliopistossa (School of Health & Medical Sciences).
- Lähtöisin Saksasta, opiskellut Hollannissa, Etelä-Afrikassa ja Iso-Britanniassa.
- Aiemmin työskennellyt 10 vuotta Namibiassa.
- Ollut esim. perustamassa Malawiin sikäläisittäin poikkeuksellista synnytyssairaalaa. Sairaalaan saatiin mm. yhden synnyttäjän synnytyshuoneet. Varat perustamiseen kerättiin lahjoituksina, ja mukana oli Meguidin mukaan paljon hyvää tuuria, jotta hanke saatiin onnistumaan.
- Maailman terveysjärjestön iERG:n jäsen eli mukana riippumattomien asiantuntijoiden ryhmässä, joka arvioi naisten ja lasten terveyteen liittyviä asioita. IERGIn viimeisin raportti on täällä.
Eikö meidän tarvitse ajatella koko äitiyskuolleisuutta?
Teidän tavoitteenne ei ole vähentää äitiyskuolleisuutta, koska teidän ei ole tarvinnut edes ajatella koko äitiyskuolleisuutta omalla kohdallanne, puhuu Meguid.
Ei hän silti koe kateutta, kun hän tulee Suomen kaltaiseen terveysvaltioon, jossa kaikille taataan julkisin varoin mahdollisimman turvallinen synnytys. Hienoa että näin on, hän sanoo. Täältä voi saada inspiraatiota.
Naisten itsensä pitää olla muutosvoima
Mitä pitäisi tehdä, jotta maailmasta tulisi äideille ja vauvoille parempi paikka? Meguid tietää, että voi kuulostaa uhrien syyttämiseltä, kun hän sanoo tämän, mutta hän sanoo silti:
– Naisten itsensä pitää olla muutoksen voima.
– Sanon tämän kaikella kunnioituksella, mutta esimerkiksi Suomella tai Hollannilla ei ole oikeaa intressiä lopettaa kaikkea tätä.
Ne jotka kuolevat, ovat “muualla”. He ovat köyhiä ja vailla valtaa.
– Siksi naisten itsensä pitää olla oman asiansa ajajia.
Ammattilaiset voivat auttaa potilaita voimaantumaan
Nainen tuntee itsensä hyvin pieneksi, kun hän tulee tuskissaan isoon huoneeseen, joka on täynnä tuntemattomia. Hän on kipeä ja yksin eikä kukaan juuri huomaa häntä. Ei hänellä ole tukenaan miestä tai doulaa. Hänelle saattaa tapahtua asioita, jotka Suomessa olisivat traumaattisia harvinaisuuksia. Hänen vastasyntyneensä ei välttämättä selviydy.
Miten hän uskaltaisi avata suunsa? Miten hän voisi edes kuvitella kysyvänsä, miksi minun vauvani kuoli?
– On tärkeä ymmärtää, että äitiyshuolto köyhissä maissa on todella erilaista kuin esimerkiksi Suomessa. Ongelmat eivät lopulta ole teknisiä vaan liittyvät ihmisoikeuksiin, sanoo Meguid.
– Me terveydenhuollon työntekijät voisimme tehdä paljon, jos ymmärtäisimme, ettei meidän tehtävämme ole pelkästään lääketieteellinen tai tekninen, vaan voimme auttaa potilaita voimaantumaan oman asiansa ajajiksi.
– Meidän sairaalassamme on 19 000 synnytystä vuodessa. Jos kaikilla äideillä olisi kokemus siitä, että minä en ole ei-kukaan vaan minä olen jotakin, siinä olisi jo paljon potentiaalia muuttaa asioita.
Äitiyskuolemat ovat vähentyneet
Joka päivä lähes 830 naista kuolee sellaisten raskaus- ja synnytysongelmien takia, jotka olisivat voitettavissa, kertoo Maailman terveysjärjestö.
Äitiyskuolleisuus on kuitenkin laskenut. Entistä vähemmän naisia kuolee raskaana ollessaan, synnytyksessä tai pian synnytyksen jälkeen.
Vuodesta 1990 vuoteen 2015 äitiyskuolleisuus vähentyi maailmanlaajuisesti 44%. Vuonna 1990 kirjattiin 523 000 äitiyskuolemaa. Vuonna 2013 kirjattiin 289 000 äitiyskuolemaa. Vuosittain kuolleisuus on vähentynyt 1,4–3,5 %.
Suomen haasteet ovat erilaisia
Suomessa synnyttämiseen liittyvät haasteet ovat tyystin toisenlaisia kuin Tansaniassa. Meillä ollaan jonkin verran huolissaan esimerkiksi siitä, että keisarileikkauksia tehdään entistä enemmän, mainitsee synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Kati Ojala. Näitä haasteita saattaa tosin olla enemmän Etelä-Suomessa eikä niinkään Oulun seudulla, jossa Ojala työskentelee.
Ojala on toiminnallisen suunnittelun projektipäällikkö hankkeessa, jossa suunnitellaan Ouluun uutta Lasten ja naisten sairaalaa. Välillä on vaikuttanut siltä, että asioita ajatellaan liian paljon työntekijöiden näkökulmasta eikä potilasta muisteta ottaa riittävästi huomioon suunnittelussa.
Toki myös Suomessa käy joskus niin, että äiti kuolee synnytyksessä. Tätä aihetta Ojala on tarkastellut myös väitöskirjassaan.
Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ja Suomen Gynekologiyhdistys järjestivät joulukuussa 2015 synnytysten maailmanlaajuisia eroja koskevan luentokiertueen. Kiertue on saanut tukea ulkoministeriön kautta.
Kuvat: Tarek Meguidin albumi
Lähteet:
Meguidin luento ja haastattelu 9.12.2015
Ojalan haastattelu 9.12.2015
Maailman terveysjärjestö I ja II
Lue myös:
Millaiseen terveydenhuoltoon pakolaisella on oikeus? 7 kysymystä
