Terveys

Alatiesynnytys turvallisinta – keisarileikkauksen riskejä ei ymmärretä

Sukkelasti kehittyvä lääketiede on lisännyt länsimaisten äitien luuloa keisarileikkauksen turvallisuudesta. Samaan aikaan keisarileikkausten määrä onkin monissa maissa lisääntynyt. Keisarileikkaus on kuitenkin iso leikkaus, johon kuuluvat ison leikkauksen riskit, Turun yliopiston väitöskirjatutkimuksessa todetaan.

9.6.2014 Terve.fi

Turvallisuudesta harhaluuloja

Keisarileikkaus on yleisin naisille tehtävä suuri leikkaus. Suomessa se tehdään yleensä, jos alatiesynnytyksen riskit ovat liian suuret tai sitä pidetään mahdottomana.

Monissa maissa keisarileikkausta voi kuitenkin pyytää myös muista kuin lääketieteellisistä syistä.

– Nykyisin ajatellaan, että keisarileikkaus on niin turvallinen, että synnytystavan voi valita. Kyseessä on kuitenkin suuri leikkaus, ja siinä on suuren leikkauksen riskit, toteaa väitöskirjan tekijä, lääketieteen lisensiaatti Nanneli Pallasmaa.

Riskeihin kuuluvat perinteiset kirurgisen toimenpiteen riskit verenvuodosta infektioon, syvään laskimotukokseen ja anestesiakomplikaatioihin. Pahimmassa tapauksessa komplikaatiot voivat johtaa kuolemaan.

Yli neljännes keisarileikatuista saa komplikaatiota

Suomessa vuonna 2007 keisarileikkauksia oli noin 16 prosenttia kaikista synnytyksistä. Yli 60 prosenttia näistä oli päivystyskeisarileikkauksia.

Keisarileikkauksen yhteydessä vakavia tutkittuja komplikaatioita olivat muun muassa verenmyrkytykset, uusintaleikkauksiin johtavat massiiviset verenvuodot ja muut uusintaleikkaukset sekä laskimotukokset.

– 27 prosenttia keisarileikatuista naisista kärsi komplikaatiosta leikkauksen tai sen jälkeisen sairaalahoidon aikana. 10 prosentilla komplikaatio oli vakava, Pallasmaa sanoo.

Keisarileikkauksen lisäksi komplikaatioiden määrää lisää äidin ylipaino sekä myöhempi synnytysikä.

Synnytyskomplikaatiot lisääntyneet kaikissa synnytystavoissa

Keisarileikkaus ei kuitenkaan ole ainut riskialtis synnytystapa. Kaikissa synnytystavoissa komplikaatioiden määrä on kasvanut vuosien 1997–2007 aikana. Myös äitiyskuolleisuus on kehittyneissä maissa kasvussa.

– Keisarileikkausten, mutta myös ylipainoisten ja iäkkäämpien synnyttäjien kasvanut osuus saattaa selittää ilmiötä, Pallasmaa uskoo.Vuonna 2007 vakavia synnytyskomplikaatiota esiintyi noin 13 synnytyksessä tuhannesta. Alatiesynnytyksissä riski oli pienin, hätäsektiossa suurin. Suunnitellussa keisarileikkauksessa riski oli synnytystavoista toiseksi suurin.

– Riskeistä huolimatta alatiesynnytys tai ainakin sen yritys on turvallisin synnytystapa, myös suuren riskin synnyttäjille, Pallasmaa päättää.

Lähteet:

Turun yliopiston tiedote 23.5.2014

Lue myös:

Jännitystä ja ihmeitä – tätäkin on synnytyslääkärin arki

Keisarileikkaus, mitä se tarkoittaa?

Yhä useampi synnyttäjä haluaa sektion

Synnytys-tietopaketti

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt