Noin 16 % lapsista syntyy keisarileikkauksella eli sektiolla Suomessa. Keisarileikkausten osuus kaikista synnytyksistä on viime vuosien aikana tasaisesti noussut niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Noin puolet keisarileikkauksista on ennalta suunniteltuja, lopuissa leikkauspäätös tehdään synnytyksen ollessa jo yleensä käynnissä. (Paananen ym. 2006: 490.)
Keisarileikkaus on toimenpide, jolla vauva synnytetään äidin vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi leikkaussalissa. Keisarileikkauksesta käytetään myös sanaa sektio. Keisarileikkaus voidaan tehdä suunniteltuna, kiireellisenä tai hätäkeisarileikkauksena. Suunniteltu keisarileikkaus tehdään silloin, kun tiedetään, että alakautta tapahtuva synnytys ei tule tapahtumaan normaalisti tai aiheuttaa riskin äidille tai syntyvälle lapselle. (Hartikainen ym. 1995: 269-270.)
Kiireellisenä keisarileikkaus tehdään silloin, kun leikkaus suoritetaan synnytyksen ollessa jo käynnissä. Tällaisia tilanteita ovat pysähtynyt synnytys, joko supistusheikkouden tai suhteellisen ahtauden vuoksi, sekä viitteet vauvan tai äidin voinnin huononemisesta. (Eskola ym. 1997: 340.)
Hätäkeisarileikkauksella tarkoitetaan sellaista päivystyksellistä keisarileikkausta, jossa vauvaa tai äitiä kohdanneen äkillisen hätätilanteen vuoksi leikkaukseen siirrytään hätäjärjestelyjä ja hätätyövoimaa käyttäen välittömästi. Tyypillisiä hätäsektion aiheita ovat napanuoran esiinluiskahdus tai äkillinen istukan irtautuminen, joissa molemmissa vauva yleensä altistuu vakavalle hapenpuutteelle ja voi menehtyä tai vammautua, ellei leikkauksellista syntymää päästä toteuttamaan muutaman minuutin kuluessa. (Paananen ym. 2006: 492.)
Lue myös:
Tekijät: Maarit Pakkala ja Reetta Peltomäki.