Terve.fi

Hoidon pakoilu voi olla kohtalokasta – “Naiset kirjaimellisesti kuolevat häpeään”

Hoidon pakoilu voi olla kohtalokasta – “Naiset kirjaimellisesti kuolevat häpeään”
Jos potilaani olisi tullut vastaanotolle muutamaa kuukautta aiemmin, hänet olisi voitu parantaa pienellä operaatiolla.
Julkaistu 20.9.2015

"Jos potilaani olisi tullut vastaanotolle muutamaa kuukautta aiemmin, hänet olisi voitu parantaa pienellä operaatiolla."

Näin kirjoittaa The Guardianin avustava toimittaja, gynekologisiin syöpiin erikoistunut lääkäri Adeola Olaitan potilaastaan.

Lääkäriin on mentävä ajoissa

Häpeä tuntuu seuraavan erityisesti naisia edelleen. Intiimialueen vaivoista vaietaan jopa niin kauan, että hoito todetaan lopulta hyödyttömäksi.

Juuri näin kävi lääkäri Olaitanin potilaan kanssa.

Aiemmin perusterveenä pysynyt nainen oli tottunut välttelemään lääkäreitä ja viis veisannut mahdollisista oireista. Hän joutui kuitenkin hakeutumaan lääkäriin, kun kivut yltyivät sietämättömiksi.

Valitettavasti hän uskaltautui hoitoon liian myöhään. Olaitanin mukaan naiselle voidaan tarjota enää vain kivun lievitystä. Parantaa häntä ei enää voi.

Häpeä kalvaa naisia

– Kokemukseni mukaan naiset lykkäävät lääkärille menoa monista syistä. Moni ei välttämättä osaa yhdistää turvotusta tai kipua vakavaan sairauteen, mutta yhtä moni myös häpeilee, Olaitan kertoo.

Ongelma koskee erityisesti brittinaisia. Häpeä on niin voimakasta, että moni viittaa intiimialueeseensa esimerkiksi kiertoilmauksella ”vyötärön alapuolinen alue”.

Asiaa on tutkinut brittiläinen Eve Appeal -hyväntekeväisyysjärjestö, joka valistaa naisia gynekologisista syövistä.

Kolmasosa naisista on jättänyt menemättä gynekologille, koska kokee asian noloksi. Neljäsosa puolestaan välttelee käyntiä, koska ei halua keskustella seksuaalihistoriastaan. 

40 prosenttia puolestaan uskoo, että gynekologiset syövät leimaavat voimakkaammin kuin muut syövät.

Saman kyselyn perusteella jopa 20 prosenttia vastaajista yhdisti gynekologiset syövät siveettömyyteen.

Seksuaalinen aktiivisuus ei vaikuta syövän yleisyyteen

Väitteillä ei ole jalansijaa.

Ihmisen papilloomavirus (HPV, human papilloma virus) tarttuu yhdynnässä tai sukupuolielinkontaktissa hyvin helposti.

Itse asiassa niin helposti, että se on yhtä yleistä kuin flunssa. Suomessa koko väestöstä jopa 70–80 prosenttia saa jossain vaiheessa elämäänsä papilloomainfektion.

Infektio paranee noin yhdeksällä kymmenestä itsestään. Pitkittyessään papilloomavirusinfektio voi kuitenkin aiheuttaa kohdunkaulan syövän tai sen esiasteen.

Viruksen tarttuminen ei katsokaan ikää, sukupuolta tai seksuaalista aktiivisuutta.

– Faktojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta gynekologisen syövän sairastaja ei leimaa itseään tai tule perättömästi leimatuksi, lääkäri Olaitan kertoo.

Gynekologinen syöpä on parannettavissa

Papilloomavirus on yleinen, mutta erityisesti korkean riskin virus on silti otettava vakavasti.

Oireet, kuten epätavallinen vuoto emättimestä (seksin jälkeen, kuukautisten välillä tai vaihdevuosien jälkeen), alavatsakivut, turvotus, epämukavuus, kutiaminen tai erilaiset patit voivat olla merkki sairaudesta.

Vaikka oireet ovat vain harvoin merkki syövästä, on lääkäriin nolostelusta huolimatta hakeuduttava. Kaikki gynekologiset syövät voidaan parantaa, jos ne havaitaan riittävän ajoissa.

Lähteet:

hpvirus.fi

Kommentoi »