Terveys

Piilolinssit voivat olla bakteeripesäke

Muutokset silmän bakteerikannassa voivat olla syy, miksi piilolinssien käyttäjillä on enemmän silmätulehduksia, kertoo New Yorkin yliopiston tuore tutkimus.

3.6.2015 Terve.fi

Muutokset silmän bakteerikannassa voivat olla syy, miksi piilolinssien käyttäjillä on enemmän silmätulehduksia, kertoo New Yorkin yliopiston tuore tutkimus.

Normaalia enemmän bakteereja

Tutkimuksesta selvisi, että piilolinssejä käyttävillä on silmissä tietynlaisia bakteereja kolme kertaa enemmän kuin niillä, jotka eivät linssejä käytä. Tulosten mukaan linssien käyttäjillä oli enemmän bakteereja silmän pinnalla kuin silmän alapuolella olevalla iholla.

Piilolinssejä käyttävien silmistä löytyneet bakteerit muistuttavat enemmän silmäluomesta löytyviä bakteereja kuin niitä bakteereja, joita on linssejä käyttämättömien silmissä.

Silmien bakteerikanta muuttuu

- Tutkimuksemme osoittaa selkeästi, että piilolinssien kaltaisen vieraan esineen laittaminen silmään ei ole keholle normaalia, toteaa tutkija ja mikrobiologi Maria Gloria Dominguez-Bello New Yorkin yliopiston lääketieteellisessä julkaisussa.

Toivomme, että tulevien tutkimustemme tuloksista selviää, johtuvatko bakteerikannan muutokset sormien kosketuksesta silmään vai linssin luomasta paineesta, hän jatkaa. Paine voi mahdollisesti muuttaa silmän immuunijärjestelmää.

Piilolinssejä käyttävillä enemmän silmätulehduksia

Dominguez-Bello toivoo, että tutkimustulokset auttavat ymmärtämään paremmin, miksi piilolinssejä käyttävillä on enemmän silmätulehduksia. Tutkimustulokset saattavat olla avain siihen, miten tulehduksia voitaisiin paremmin tulevaisuudessa ehkäistä.

Lähteet:

NYU Langone Medical Center 

WebMD  

Lue myös:

Kysy asiantuntijalta: Piilolinssit ensimmäistä kertaa 

Silmäallergia voi jäädä huomaamatta 

Allerginen silmätulehdus 

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi