Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus. Se on viidesosalla suomalaisista. Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, rasvoittaa maksaa. Rasvamaksa voi kehittyä myös normaalipainoiselle. Liikunta ja painonhallinta ehkäisevät maksan rasvoittumista.
Maksa paiskii hommia urakalla. Sillä on yli 500 tehtävää. Työtahti on tiukka ja ruoka maistuu. Illalla liikunta unohtuu ja sohva kutsuu. Vyötärö kasvaa ja ylipaino uhkaa. Maksaan kertyy rasvaa hurjaa vauhtia. Jos maksa tulehtuu, seurauksena voi olla maksakirroosi. Silloin urakka voi jäädä kesken.
Maksan uupumuksen merkit huomaa usein vasta, kun se on jo vaurioitunut. Ole kunnon työnantaja. Huolehdi maksan hyvinvoinnista ennen kuin on myöhäistä. Ihmisellä on vain yksi maksa, sen kanssa kannattaa pysyä väleissä.
– Älä kasvata vatsaa, se rasvoittaa maksaa, muistuttaa Mahtimaksa Munuais- ja maksaliiton kampanjassa www.mahtimaksa.fi.
Liikunta ja ruokavalio auttavat maksaa
Ylipainoisista joka kolmannella on rasvamaksa. Jos painoindeksi ylittää 30, on ylipaino merkittävä.
– Rasvamaksa tarkoittaa rasvan runsasta kertymistä maksasoluihin. Jos maksa lisäksi tulehtuu, muodostuu maksaan sidekudosta, mikä voi kehittyä maksakirroosiksi. Siihen liittyy aina maksasyövän riski, kertoo sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Urpo Nieminen HUS:sta.
Eniten rasvamaksaa on ikääntyneillä, joilla on ylipainoa, mutta sitä todetaan myös jo alle kouluikäisillä lapsilla. Naiset ovat alttiimpia saamaan rasvamaksan.
– Maksan rasvoittuminen ei aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt. Rasvamaksa todetaan yleensä sattumalta terveystarkastuksessa. Sen hoidossa ensisijainen tavoite on maltillinen laihduttaminen.
Liikunta vähentää maksan rasvoittumista, vaikka painonpudotus ei olisikaan suuri. Alkoholinkäytön pitäminen kohtuullisena sekä rasvaisten ruokien ja liiallisen hedelmäsokerin välttäminen ehkäisevät rasvamaksaa.
Rasvamaksa on vahvasti yhteydessä metabolisiin häiriöihin kuten tyypin 2 diabetekseen, rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja verenpainetautiin. Diabetesta ja metabolista oireyhtymää sairastavilla on suurentunut riski saada rasvamaksa. Metabolista oireyhtymää sairastavilla on nelinkertainen määrä rasvaa maksassa muihin verrattuna. Rasvamaksan voi aiheuttaa myös raskaus, nopea laihdutus, ravitsemushäiriöt tai jotkut lääkkeet.
Mahtimaksa korjaa, varastoi ja puhdistaa
Maksa hajottaa alkoholia, lääkkeitä ja muita vahingollisia kemiallisia aineita sekä elimistön itsensä tuottamia myrkkyjä. Se varastoi ja jakelee ravintoaineita, vitamiineja, sokeria ja rasvaa. Maksa tuottaa proteiineja ja edistää vammojen paranemista. Se erittää sappea ruuansulatuksen tarpeisiin.
Ylipaino ja alkoholi vahingoittavat maksaa. Virukset voivat aiheuttaa maksasairauden. Lääkkeet, luontaistuotteet tai sienet voivat olla vahingollisia. Terveelliset elämäntavat ovat hyväksi myös maksalle. Alkoholinkäytön vähentäminen tai lopettaminen on paras tapa ehkäistä maksasairauksia. Liikunta ja painonhallinta ehkäisevät maksan rasvoittumista. Kannattaa noudattaa lääkkeiden annosteluohjeita ja poimia vain sieniä, jotka tunnistaa syötäväksi.
Lähde: Munuais- ja maksaliiton tiedote 6.5.2015
Lue lisää: