Terve.fi

WHO: Sokerinsaanti pitäisi puolittaa – ”Vankat todisteet hyödyistä”

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee sokerin käytön vähentämistä puoleen aiemmasta suosituksesta. Erityisesti piilosokeri lisää salakavalasti päivittäistä sokerin saantia.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee sokerin käytön vähentämistä puoleen aiemmasta suosituksesta. Erityisesti piilosokeri lisää salakavalasti päivittäistä sokerin saantia.

Kuusi teelusikallista päivässä

Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreiden arvioiden mukaan sekä aikuisten että lasten sokerinsaantia pitäisi vähentää tuntuvasti.

Aiemman suosituksen mukaan aikuisen päivittäinen sokerinsaanti pitäisi pitää noin 50 grammassa. Tämä vastaa noin kymmentä prosenttia aikuisen päivittäisestä energiansaannista.

Tuore suositus kannustaa vähentämään sokerinsaantia alle kymmeneen prosenttiin. Ehdollinen suositus on 25 grammaa ja noin viisi prosenttia päivittäisestä energiantarpeesta.

Suosituksista kansallisiksi ohjeistuksiksi

– Meillä on vankat todisteet siitä, että sokerin päivittäisen määrän vähentäminen alle kymmeneen prosenttiin päivittäisestä energiansaannista pienentää ylipainon ja hampaiden reikiintymisen riskiä, WHO:n lääkäri Francesco Branca kertoo.

Tiedotteessa vedotaan laajaan tutkimustietoon, jonka mukaan kasvavalla sokerinsaannilla on selkeä yhteys painonnousuun ja hampaiden reikiintymiseen niin lasten kuin aikuisten keskuudessa.

– Suosituksen virallistaminen kansalliseksi ohjeeksi auttaa pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä, Branca jatkaa.

Kymmenen prosentin päivittäisen saantirajan lisäksi WHO on suositellut rajan asettamista jopa viiteen prosenttiin. Tutkimuksia näin vähäisen sokerinsaannin osalta on tehty vasta vähän, mutta tulokset ovat olleet kannustavia.

Piilosokeri pahin vihollinen

Valmisruokien sisältämä piilosokeri on yksi suurimpia sokerin lähteitä.

Esimerkiksi yksi ruokalusikallinen ketsuppia sisältää noin 4 grammaa eli ruokalusikallisen verran.

Erityisen huolissaan WHO on lasten sokeroitujen mehujen ja limsojen juonnista.

Lähde: World Health Organization tiedote 4.3.2015

Lue myös:

Julkaistu: 26.3.2015
Kommentoi »