Terve.fi

Ylilääkäri Ylen haastattelussa: Kasvisruoka voi pilata hampaat

Ylilääkäri Ylen haastattelussa: Kasvisruoka voi pilata hampaat
Kasviruokavalio on terveellinen, mutta siitä voi olla haittaa hampaille. Lue miten kasvisruokavalio voi vaikuttaa hampaisiin.
16.2.2015

Kasvisruokavalioon kuuluvat happamat ruoka-aineet kuluttavat hampaita. Harva huomaa vauriot riittävän ajoissa, uutisoi Yle.

Hyvä keholle, huono hampaille

Kasvisruokavalio on hyvin terveellinen, mutta se kuluttaa hampaita. Tässä piileekin melkoinen paradoksi, Hyksin kirurgisen sairaalan ylilääkäri Jukka Meurman kertoo Ylelle.

Kasvisruoka kuluttaa hampaita suojaavaa hammaskiillettä.

– Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan pelkkää kasvisruokaa syövällä ryhmällä hampaiden kulumista havaittiin 70 prosentilla tutkituista, Meurman jatkaa.

Hammaskiilteen kuluminen voi aiheuttaa vihlontaa ja hampaiden lohkeilua. Myös värimuutokset ovat mahdollisia.

Jo syntyneiden vaurioiden korjaaminen on käytännössä mahdotonta.

– Kulumisoireet havaitaan usein liian myöhään, ylilääkäri kertoo.

Hapan kiusaa eniten

Kasvisruokavalion haitallisuus piilee runsaassa happamien ruoka-aineiden määrässä. Tällaisia ovat esimerkiksi marjat, monet hedelmät ja etikkasäilykkeet.

Myös mekaaninen kulutus on kasvissyöjillä runsasta, sillä ruokavalio on tavallisesti kevyt ja ruokailuväli tiheämpi.

– Mikä tahansa hapan kuluttaa hampaita. Lisäksi juureksia joutuu vimmatusti pureskelemaan, joten se kuluttaa hampaita myös mekaanisesti, Meurman kertoo.

Hedelmämehut kiusaavat myös sekasyöjän hampaita

Kiilteen heikentyminen ei ole pelkästään kasvissyöjien ongelma.

– Hammaskiille alkaa kulua, kun sen happamuus eli pH on alle 5,5. Esimerkiksi appelsiinimehun pH on 3, Meurman kertoo.

Siten happamien juomien nauttimisen rajoittaminen ei ole pelkästään kasvissyöjien huoli.

Kiilteen kulumista voi ehkäistä

Kasvissyönti ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hampaat tipahtavat suusta saman tien. Mikäli ruokavaliostaan ei halua tinkiä, kannattaa pitää huolta muutamasta asiasta.

  • Säännölliset ruoka-ajat ja napostelun välttäminen (minimoi happohyökkäykset)
  • Ota ruokajuomaksi vesi happamien mehujen sijaan
  • Syö (älä juo) hedelmäsi (pureskelu lisää syljeneritystä ja siten laimentaa happoja)
  • Käytä erilaisia suunhoitotuotteita, mikäli suusi on kuiva (syljeneritys lisääntyy)

Lähteet: Yle, Terveyskirjasto: Ravinnon happamuus, Terveyskirjasto: Kuiva suu

1 kommentti