Terve.fi

Läheisen kuolema altistaa mielen sairauksille

Läheisen kuolema altistaa mielen sairauksille
Läheisen yllättävä menehtyminen voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan altistaa vakavalle masennukselle sekä muille mielenterveyden häiriöille. Tulokset perustuvat 28 000 yhdysvaltalaisen haastatteluihin.
Julkaistu 27.8.2014

Haastattelut osoittivat läheisen kuoleman olleen osallistujien elämän traumaattisin ja kauhein kokemus. Kuolemantapauksen jälkeen moni vastaaja kertoi sairastuneensa vakavaan masennukseen, paniikkihäiriöön tai traumanjälkeiseen stressioireyhtymään. Iäkkäille vastaajille läheisen kuolema oli aiheuttanut myös maniaa, fobioita, päihdeongelmia ja ahdistuneisuushäiriöitä.

Yhdysvaltalaisten tulokset vahvistavat aiempia havaintoja ja osoittavat surun ja traumaattisten kokemusten altistavan hyvin monille mielenterveysongelmille. Aiemmissa tutkimuksissa läheisen kuolema on yhdistetty myös sepelvaltimotukosten ja sydänkohtausten vaaraan.

Tulokset julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä.

Lue lisää:

Kommentoi »