Älä tottele näitä: 4 myyttiä vanhemmuudesta
Mitä nämä nyt sitten ovat kussakin perheessä – asiat, joissa lasten pitää totella. Usein me vanhemmat olemme hermo pinkeänä niissä tilanteissa, joissa meidän pitäisi mielestämme saada lapsi tottelemaan, mutta se peijooni ei vain tottele.
Tässä on kasvatusopas, joka käskee olemaan uskomatta kasvatusoppaita.
Tiellä ei saa juosta auton alle. Pakkasella pitää panna pipo päähän. Päiväkotiin ja kouluun täytyy mennä. Ruokapöydässä on maistettava kaikkea. Läksyt pitää tehdä.
Mitä nämä nyt sitten ovat kussakin perheessä – asiat, joissa lasten pitää totella. Usein me vanhemmat olemme hermo pinkeänä niissä tilanteissa, joissa meidän pitäisi mielestämme saada lapsi tottelemaan, mutta se peijooni ei vain tottele.
Näiden tilanteiden jälkeen ehkä tartumme kasvatusoppaaseen.
Tässä on nyt kuitenkin vähän erilainen kasvatusopas. Uusi kirja yllyttää ajattelemaan, että ehkä onkin niin, että vanhempien pitäisi totella enemmän lapsiaan. Tällaisen ajatuksen herättää Janna Rantalan Äiti älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita) (Gummerus 2014).
Kirja saa miettimään, voisinko pohtia myös tietoisesti sitä, mitkä asiat todella haluan riitauttaa lasteni kanssa viedäkseni tahtoni läpi – saadakseni lapset tottelemaan. Pystyisinkö joissain tilanteissa komentelemaan vähemmän ja kuuntelemaan enemmän?
Rantala kumoaa lempeän huumorin siivittämänä useita vanhemmuuteen liittyviä myyttejä. Tässä niistä muutama poiminta:
Myytti 1: Lasten täytyy aina totella vanhempiaan
Joskus myös vanhempien on syytä totella lastaan, kuuluu yksi Rantalan teeseistä. Lapseen kannattaa rakentaa aitoa suhdetta: kuunnella häntä todella, katsoa silmiin. Ydinkysymys ei olekaan se, miten saan lapseni tottelemaan, vaan se, miten saan rakennettua aitoa ihmissuhdetta lapsen kanssa.
Ehkä vanhempi voi totella lastaan esimerkiksi niin, että katsoo, miten hienosti muksu laskee liukumäessä, kun tämä kerran pyytää.
Mutta entäs sitten, kun lapsen pitäisi vaikkapa tehdä läksyt, mutta hän ei halua? Joskus lapsen pitäisi kuitenkin totella…
- Lapsen ei ole pakko pitää läksyistä, mutta häntä voi pyytää sillä kertaa taipumaan vanhemman tahtoon. Itse kiitän lapsiani, jos he tottelevat vastahakoisesti. ”Kiitos kun tottelit minua tässä asiassa, vaikka huomaan, ettet olisi halunnut. Minäkin lupaan totella vuorostani sinua jossain sinulle tärkeässä asiassa.”
Myytti 2: Aikuisten täytyy totella kasvatusoppaita
Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri, perheterapeutti ja kolmen lapsen äiti. Hän irvailee mukavasti omalle erityisasiantuntijuudelleen: että tässä pitäisi nyt vielä uskoa kaiken maailman kasvatusoppaita ja jannarantaloita…
Ei tarvitse, viestittää Rantala.
- Valtaosa perheen säännöistä on vanhempien laatimia. Ja hyvä niin. Päätösvalta kuuluu aikuisille, mutta toimeenpanovalta on jaettu aikuisten ja lasten kesken. Siksi lukuisat kasvatusoppaat esittelevät tapoja, joilla lapsi saadaan manipuloitua tottelemaan vanhempaa. Itse en näitä tapoja tottele.
Kirjassa Rantala kuvailee yhden sunnuntain tapahtumia omassa perheessään – mökötystä, liukumäkiraivareita, äidin ja isän riitaa ja muuta sellaista, jota ei välttämättä kutsuta arjen kultareunukseksi. Hänen viestinsä on, että useissa karikoissa auttaa, kun suhtautuu lempeän armollisesti sekä omaan itseen vanhempana että omiin lapsiin. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.
Myytti 3: Molempien vanhempien täytyy olla samaa mieltä tärkeistä asioista
- Väitän, ettei samojen asioiden haluaminen ole välttämätöntä onnelliselle parisuhteelle. Vuorotellen totteleminen riittää, kirjoittaa Rantala.
- Mutta minkä kaiken totteleminen: säädyllisyyden, hyvän perhe-elämän ennakkokäsitysten? Ei k ai sentään asiantuntijoiden suositusten?
Kasvatuskysymyksissäkään vanhemmat eivät voi olla aina samaa mieltä – eikä tarvitsekaan, ymmärtää Rantala. Ristiriitatilanteissa voi helpottaa, jos osaa aidosti kuunnella toisen käsityksiä.
Myytti 4: Äiti ja isä eivät saa suuttua lapselleen
Ai miten niin muka? Rantala muistuttaa meitä siitä, että olemme vain ihmisiä. Moni vanhemmista kokee syyllisyyttä suuttumisestaan, ja joskus tähän on toki aihettakin. Kohtuuton syyllisyydentunne ei kuitenkaan hyödytä ketään.
- Jos olet puhunut rumalla äänellä, ollut torjuva, tarpeettoman raivostunut tai hätääntynyt turhaan, puhu siitä lapselle myöhemmin. Anna reagointitapasi tulla puheeksi. Ole armelias itsellesi. Naura itsellesi: ”Nyt minä pöljä rupesin itse huutamaan, vaikka just sinua kielsin.” Vanhemman inhimillisyys on tärkeä esimerkki lapselle, kirjoittaa Rantala.
- Täydellisen vanhemman sijaan lapsi tarvitsee inhimillisen vanhemman. Inhimillinen vanhempi on epätäydellinen ihminen, joka mokailee, tuntee, epäonnistuu ja luovuttaa – mutta nauraa hellästi omalle inhimillisyydelleen. Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän keskenkasvuinen, vaikka yritämmekin hellyttävästi peittää sen lapsiltamme.
Lähde: Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita) (Gummerus 2014).
Lue myös:
Vanhemmuus ja kasvatus, tietopaketti
10 vinkkiä kasvattaa itseään terveesti arvostava lapsi
