Ripaus uutta ja paljon ”vanhaa” on luvassa, kun verenpaineen hoitosuositukset uudistetaan.
Niitä työstetään paraikaa. Arvion mukaan ne julkistetaan aikaisintaan syyskuussa.
Alun perin kohonneen verenpaineen uusi Käypä hoito -suositus piti julkaista jo alkuvuonna, mutta nyt näyttää siltä, että toiveissa on saada se ulos kuluvan vuoden aikana. Onko jostakin kiistelty erityisesti vai mikä on viivästyksen syy?
- Syynä on lähinnä se, että meitä on pieni joukko, joka tekee tätä työnsä ohella. Kyse ei ole siitä, että jostain asiasta olisi debatoitu erityisesti, selventää suositusta tekevän työryhmän puheenjohtaja, sisätautiopin dosentti ja THL:n tutkimusprofessori Antti Jula.
Hän ei ennakoi suuria muutoksia verrattuna nykyiseen suositukseen, joka on peräisin vuodelta 2009. Julan mukaan on yleinen käytäntö, että suosituksia pidetään ajan tasalla ja niitä päivitetään 3–5 vuoden välein.
Entistä luettavammaksi
- Peruslinjat varmaan pysyvät hyvin pitkälti samanlaisina. Joitakin uusia painotuksia tulee, kuvailee Jula.
- Yksi asia, mitä on pohdittu, on suositusten luettavuus. Koetetaan saada tietoa sellaiseen muotoon, että olennaisen löytää mahdollisimman helposti.
Ollaanko nyt muuttamassa verenpaineen hoidonaloittamisarvoja eli niitä rajoja, joiden jälkeen suositellaan kohonneen verenpaineen lääkehoitoa?
- Olennaisia muutoksia ei ole tulossa, sanoo Jula. Tosin diabetespotilaiden hoidossa tavoitteet tulevat hiukan muuttumaan. Uudet tavoitteet ovat jo nähtävillä tuoreimmassa diabeteksen hoitosuosituksessa. Yleistä verenpainetavoitetta on hieman kevennetty diabeetikoilla, ja tavoitteena alle 140/80 mmHg, ellei potilaalla ole muita syitä matalammalle tavoitteelle.
Täsmennyksiä tehtäneen myös pitkäaikaisrekisteröinteihin ja kotimittauksiin.
Julan mukaan esille aiotaan tuoda kotimittauksia vastaavia painetasoja, joista ei ole aiemmin puhuttu. Esimerkiksi vastaanotolla mitattua painetasoa 160/100 mmHg vastaava kotiverenpainetaso on 145/95.
- Uudessa suosituksessa tuodaan tarkemmin esille se, miten eri tavalla mitatut painetasot vaikuttavat hoidon aloittamiseen ja tehostamiseen.
Toki hoidon aloittamistasoihin vaikuttavat myös sairaudet. Muutoksia ei liene luvassa siihen, että jos sydänriski on selkeästi koholla, suositellaan hoidon aloittamistasoksi arvoja 140/90.
Näin suositellaan vielä nyt
Suomalainen Käypä hoito -suositus vuodelta 2009 sanoo, että lääkehoitoa suositellaan, jos:
- systolinen painetaso on vähintään 160 mmHg tai diastolinen painetaso vähintään 100 mmHg tai:
- systolinen painetaso on vähintään 140 mmHg tai diastolinen vähintään 90 mmHg ja potilaalla on diabetes, munuaissairaus, kohde-elinvaurioita tai kliinisesti merkittävä sydän- ja verisuonitauti.
Lähteet: Antti Julan puhelinhaastattelu 22.1.2014, Kohonneen verenpaineen Käypä hoito -suositus 2009
Lue myös: