Kysymyksen tekee terveyskeskuslääkäri Pekka Reinikainen tuoreessa Lääkäri saattajana -kirjassa (Kustannus Oy Duodecim 2014).
Reinikaisen mielestä on turha käyttää kaunistelevia ilmauksia ”kuolinapu” tai ”hyvä kuolema”, kun puhutaan eutanasiasta. Hänen näkemyksensä mukaan kuvaavampi ilmaus on avustettu tai suunniteltu surmaaminen.
Hän sanoo selkeästi ei sille, että eutanasia voisi Suomessa olla lääketieteellinen toimenpide tai hoitomuoto.
- Poikkeuksellisen harvinaisten erityistapausten vuoksi ei ole perusteltua laatia yleistä lainsäädäntöä.
Tietoja Hollannista
Reinikainen kirjoittaa Hollannin kokemuksista: Eutanasialain jälkeen eutanasiatapaukset ovat lisääntyneet hurjasti. On vaarana, että eutanasiasta on tulossa yksi hoitomuoto levinneeseen syöpään. Eutanasiaa tehdään jo nyt myös dementiapotilaille sairauden alkuvaiheissa, ja Right to Die -järjestö pitää ääntä eutanasian laventamisesta dementiapotilaille, hoitoresistenteille psykiatrisille potilaille sekä elämään väsyneille vanhuksille.
Hollannissakaan ei silti Reinikaisen mukaan vaadita lääkäriltä velvollisuutta toteuttaa eutanasiaa käytännössä – ”ainakaan vielä”.
Olenko taakka omaisille ja yhteiskunnalle?
Reinikainen kirjoittaa siitä ristiriidasta, että itsemurhaa vastustaneessa länsimaisessa kulttuurissa on alettu markkinoida itsemurhaa ”jalona ja kunnioitettavana tapana kuolla” ja on ryhdytty vaatimaan armomurhan laillistamista heille, jotka eivät itse pysty surmaamaan itseään.
Toki potilas voi vaatia kuolemaa. Mutta tässä on vaaroja, kuvailee kirjoittaja.
Hänen mukaansa noin puolet terveydenhuollon rahanmenosta koituu ihmisten viimeisen puolen elinvuoden ajalta. Juuri tässä yhteydessä Reinikainen kysyy, kokevatko vanhukset kohta, “että heidän kansalaisvelvollisuutensa on kuolla”.
- Vanhukset voivat kokea olevansa taakka omaisille.
Pelkonen: Lääkäri ei ole kuoleman tekijä
Suomessa ei ole sijaa eutanasialle, katsoo arkkiatri Risto Pelkonen samassa kirjassa.
- Suomalaisessa potilaan oikeuksia ja elämää kunnioittavassa hoitokulttuurissa eutanasialla ei ole sijaa, hän kiteyttää. Sen sijaan tarvitaan etukäteen laadittavia hoitotahtoja ja hyvää saattohoitoa.
Pelkonen visioi, että eutanasialainsäädännön myötä tulisi sanottua kyllä myös kaupallisille kuolinapuyrityksille ja kuolintaloille. Pelkosen mukaan kuolinhoito jouduttaisiin ulkoistamaan, sillä ”lääkäriä ei voida velvoittaa toimimaan vastoin vakaumustaan”.
- Potilaan elämän tietoinen lopettaminen tappavalla lääkeannoksella ei ole kuitenkaan lääkärin työtä. Lääkäri on elämän asialla eikä kuoleman tekijä, kirjoittaa Pelkonen.
Kuolinklinikat ovatkin jo totta Hollannissa, kertoo Reinikainen. Hänen mukaansa Hollannissa on ollut elämän päättämiseen keskittyneitä End of Life -klinikoita vuoden 2012 lopusta lähtien. On myös liikkuvia lääkäritiimejä, ”jotka suorittavat eutanasian, kun potilaan oma lääkäri kieltäytyy siitä”.
”Turvattomuutta ja pelkoa”
Pelkosen mukaan kyselytutkimuksissa on tullut esille, että noin puolet suomalaisista ja useat lääkärit kannattavat eutanasiaa. Arkkiatri on toista mieltä:
- Yleisenä hoitokäytäntönä eutanasia voisi tuottaa turvattomuutta ja pelkoa siitä, että kuolettavasta ruiskeesta tulisi kuolinhoidon tärkein väline ja kuolemasta vain tekninen toimenpide ja taloudellinen kysymys.
Luonteva päätös virtuaalisukupolven elämälle?
Kielteisen kannan laillistettuun eutanasiaan ilmaisee kirjassa myös syöpätautien erikoislääkäri Tiina Tasmuth. Kriittisesti eutanasiaan tuntuu suhtautuvan myös psykiatrian erikoislääkäri Tarja Kulvik, joka kysyy muun muassa, saisiko kuolinavusta Kela-korvauksen ja kuvailee, miten nykyisessä pintakiiltoisessa virtuaalimaailmassa sairauden todellisuus on yhä kauempana siitä hyvästä elämästä, jota tavoitellaan.
Ehkäpä tavoitteena voi olla myös ”sokerikuorrutettu” kuolema? Kulvik väittää ”provosoimisen uhallakin” näin:
—avustettu, hallittu ja visuaalisesti ”sokerikuorrutettu” kuolema olisi mitä luontevin päätös virtuaalisukupolvien elämälle.
Lähde: Reino Pöyhiä, Tiina Tasmuth, Pekka Reinikainen (toim.): Lääkäri saattajana – pohdintoja kärsimyksestä, kuolemasta ja eutanasiasta. (Kustannus Oy Duodecim 2014).
Lue myös:
