Terve.fi

Miehillekin hormonia

Miehillekin hormonia
Testosteronin ja muiden mieshormonien tuotanto alkaa osittain vähetä miehillä 40 ikävuoden jälkeen.
Julkaistu 19.2.2013

Päinvastoin kuin naisilla, miehillä ei tapahdu äkillistä sukupuolihormonien tuotannon loppumista. Näin ollen ei voida puhua miesten vaihdevuosista.

Kuitenkin miehilläkin 40 ikävuoden jälkeen alkaa mieshormonien eli käytännössä testosteronin tuotanto osittain vähetä.

Noin joka viidennellä miehellä testosteronitaso voi laskea niin alas, että siitä alkaa tulla oireita. Siis 20 % miehistä alkaa ikääntyessään kärsiä liian alhaisesta testosteronin tuotannosta.

Kivesten vajaatoiminnan oireet

Testosteronin vajavainen tuotanto voi johtaa elämänlaatua heikentäviin oireisiin, kuten seksuaalisen halukkuuden vähenemiseen ja erektion heikkenemiseen. Yleistä haluttomuutta, vetämättömyyttä ja aloitekyvyn vähenemistä saattaa myös esiintyä. Joskus oireena voi olla psyykkisiä muutoksia, kuten ärtyneisyyttä ja masennusta. Lihasvoiman heikkoutta ja lisääntynyttä hikoilua saattaa myös esiintyä.

Mikäli mies hakeutuu lääkärin vastaanotolle ja kertoo yllämainituista oireista, voi lääkäri epäillä testosteronin vajaatoimintaa.

Epäilty vajaatoiminta on varmistettava laboratoriokokeella. Koe on otettava aamulla, koska testosteronin tuotanto vaihtelee vuorokaudenajan mukaan.  Kun laboratoriokokeella on varmistettu liian alhainen testosteronitaso veressä, harkitaan testosteronihoitoa.

Ennen hoidon aloitusta pitää varmistaa, ettei miehellä ole piilevää eturauhassyöpää. Tämä tapahtuu tunnustelemalla eturauhanen peräsuolen kautta sekä verestä tutkittavalla PSA-testillä.

Testosteroni ei sinänsä aiheuta eturauhassyöpää, mutta piilevän eturauhassyövän kasvu saattaa kiihtyä testosteronilääkityksen ansiosta.

Korvaushoito testosteronilla

Aiemmin testosteronitasoa yritettiin nostaa testosteronitableteilla, mutta testosteroni imeytyy huonosti suun kautta otettuna. Tämän vuoksi hoito aloitetaan nykyisin yleensä ihon kautta imeytyvällä testosteronigeelillä.

Hoitokokeilu kestää yleensä kolme kuukautta, minkä jälkeen kontrollikäynnillä tarkistetaan hoidon vaikutus oireisiin, sekä kontrolloidaan verestä ainakin testosteroni, PSA ja hemoglobiini.

Useimmiten testosteronihoidolla miehen oireet selvästi vähenevät tai häviävät ja mikäli mitään estettä hoidon jatkamiselle ei ole todettu, voidaan korvaushoitoa jatkaa joko geelillä tai siirtyä lihakseen pistettäviin testosteronivalmisteisiin.

Nykyisin on käytettävissä hyvin pitkävaikutteinen valmiste, joka voidaan pistää lihakseen neljästi vuodessa eli kolmen kuukauden välein.

Kyseessä ei varsinaisesti ole mikään sairaus, jonka hoito olisi välttämätön, mutta monilla miehillä elämänlaatu paranee oleellisesti, kun vajaatoiminta saadaan hoidettua ja testosteroni nousee normaalille tasolle. Hoidon aikana miehen on käytävä säännöllisissä kontrolleissa. 

Huomioitava on, että testosteronihoito ei sovellu miehille, jotka aikovat vielä hankkia lapsia. Lievissä tapauksissa liikunta ja laihduttaminen voivat riittää hoidoksi.

Faktaa testosteronihoidosta

  • 20 % miehistä voi saada oireita testosteronin vajaatuotannosta
  • Tavallisimpia oireita: seksuaalinen haluttomuus, erektiohäiriö, yleinen vetämättömyys
  • Vajaatoiminta varmistettava laboratoriokokeella
  • Hoitona ihon kautta imeytyvät geelit tai lihakseen pistettävä pitkävaikutteinen testosteroni
  • Seurantaa tarvitaan hoidon aikana
  • Ei sovellu, mikäli mies aikoo saada vielä lapsia
Kommentoi »