Naisista 2–14 prosenttia ei ole koskaan kokenut orgasmia, ei edes itsetyydytyksessä. Suurella osalla naisista on ollut joskus elämässään kausi, jolloin orgasmin saaminen on ollut vaikeaa.
Noin 5–6 prosenttia naisista saa orgasmin aina yhdynnässä. Miesten vastaava luku on noin 50 prosenttia.
– Naiset saavat orgasmin helpommin suuseksillä tai klitorista käsin hyväilemällä, kertoo seksuaalineuvoja Oona Turunen Sexpo-säätiöstä.
Turusen mukaan orgasmin saamiseen vaikuttaa eniten oma seksuaalinen itsetunto, myönteinen suhde omaan kehoon sekä rentoutuminen, heittäytyminen ja keskittyminen hetkeen. Jos ajatukset karkaavat seksin aikana työasioihin tai muualle kuin rakasteluun ja kumppaniin, orgasmi jää useimmiten saavuttamatta.
Stressi, väsymys, jännitys ja masennus ovat yleisimpiä syitä, miksi seksi ei huipennu orgasmiin saakka. Myös parisuhteen ongelmat, lääkitys ja päihteet voivat haitata orgasmiherkkyyttä. Joskus esteenä on se, että koko touhu keskittyy oman tai kumppanin orgasmin tavoitteluun.
Seksi voi olla nautinnollista, rentouttavaa ja energiaa antavaa, vaikkei orgasmia koskaan tulisikaan. Jos asia kuitenkin häiritsee itseä ja seksi tuntuu epätyydyttävältä, sitä kannattaa ryhtyä tutkimaan.
Näin voit herkistää mieltä ja kehoa orgasmiin:
1. Vahvista seksuaalista itsetuntoa
Seksuaalinen itsetunto tarkoittaa sitä, että tunnet itsesi arvokkaaksi, hyväksi, hyväksytyksi myös seksuaalisesti. Et häpeä kehoasi etkä seksuaalista haluasi. Et ole täydellinen, sinussa on vikoja ja arpia, mutta olet omalla tavallasi ihana.
Seksi on myönteinen, voimia antava ja rentouttava osa elämääsi. Hyväksyt itsesi. Jos et kelpaa toiselle ihmiselle, hän ei ole oikeaa seuraa sinulle.
Seksuaalista itsetuntoa voi vahvistaa tutkimalla omaa seksuaalista historiaa, joka alkaa jo varhaislapsuudesta. Millaista hoivaa ja kosketusta sait lapsena? Millaisia olivat ensimmäiset seksisuhteesi? Oletko kokenut olevasi ihmissuhteissasi hyväksytty juuri sellaisena kuin olet? Millaista on sinun seksikkyytesi ja seksuaalinen energisyytesi? Millainen on kehonkielesi?
Mitä haluat seksielämältäsi ja millainen haluat olla seksuaalisesi?
2. Uskallatko heittäytyä ja leikkiä sängyssä?
Leikkimiseen ei tarvita välttämättä seksileluja eikä roolileikkejä. Seksuaalinen leikki on mielentila, jossa peuhaat, kokeilet ja kujeilet.
Mitä turvallisempaa kumppanin kanssa on leikkiä ja heittäytyä, sitä herkempi ja aidompi uskallat olla rakastellessasi. Kun mieli, keho ja aistit ovat herkässä tilassa, orgasmikin tulee helpommin.
3. Kuormittaako jokin mieltäsi?
Stressihormonit ja arvostuksen puute ovat orgasmin pahimmat viholliset. Kun mieli on liian täynnä ajatuksia, väsymystä ja huolia, on hankala keskittyä rakasteluun.
Orgasmia on vaikea saada, jos et ole ja elä täysillä jokaisessa rakastelun hetkessä. Hyvä rakastaja osaa rauhoittaa stressisi ja pitää todellakin huolen, että keskityt olennaiseen.
4. Vahvista seksitaitoja
Jos rakastelet aina samalla kaavalla, eipä ihme, jos orkut kaikkoavat. Seksistä tulee automatisoitunut toiminto – se tuntuu samalta kuin joka-aamuinen työmatka tuttua reittiä pitkin, automaattiohjauksella. Ehdota ja kokeile rohkeasti uusia juttuja ja uusia rakastelupaikkoja. Tunnustele, mikä tuntuu omassa ja kumppanin kehossa hyvältä.
5. Antaako vai varastaako seksi energiaa?
Seksissä on kyse energian saamisesta ja antamisesta. Hyvä seksi tekee olon rentoutuneeksi ja energiseksi. Se on yhtä tärkeä energian lähde kuin uni ja ruoka.
Jos kumppanin seksiehdotukset herättävät lähinnä ärtymystä tai uupumusta, pysähdy miettimään, miksi seksistä on tullut uuvuttava asia elämässäsi.
Oletko liian väsynyt? Nuku univelat pois ja pidä itsestäsi hyvää huolta. Kuntoile ja syö hyvin. Treenaa lantionpohjanlihakset hyvään kuntoon.
Mieti suhdettanne. Onko välillänne riittävästi arvostusta ja luottamusta? Millaiselle perustalle olette rakentaneet suhteenne? Miksi teillä kahdella on seksisuhde? Onko rakastelu sellaista kuin haluaisit sen olevan?
Orgasmivaikeuksia ja parisuhdetta voi kartoittaa myös seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin kanssa.
Lue myös: