Hyvinvointi

Oletko seksiaddikti?

Runsaat seksihalut eivät tee kenestäkään seksiriippuvaista. Jos seksikäyttäytyminen on pakonomaista, jatkuvaa toisten ihmisten röyhkeää käyttämistä seksivälineinä, on aika hakea apua.

Teksti Mervi Juusola
Kuvat Fotolia
17.6.2015

Seksiaddiktiosta on tullut samantapainen käsite kuin narsismista, sanoo trauma- ja seksuaaliterapeutti Heidi Valasti.

Kun seksihalut eivät synkkaa pitkässä parisuhteessa, vähemmän haluava tokaisee usein haluavalle: Sulla on varmaan seksiaddiktio. Missä menee normaalin seksuaalisen halun ja seksiriippuvuuden rajaviiva?

Seksihalut voivat vaihdella suuresti riippuen ihmisestä ja elämäntilanteesta. Riippuvuudeksi seksi muuttuu silloin, jos se on pakonomaista toimintaa ja seksin ajattelua, johon kuluu paljon aikaa. Tyypillistä on, että riippuvainen yrittää saada seksikäyttäytymistään ja seksin ajattelua haltuun pidemmän aikaa, mutta se ei enää onnistu. Seksi on vallannut liian ison tontin aivoista ja se vaikeuttaa jo elämänhallintaa.

Lue myös: Tiesitkö tätä seksifantasioista?

- Seksiriippuvuus on toista ihmistä käyttävää, kaavamaista käyttäytymistä. Siitä saa nopean, lyhytkestoisen tyydytyksen, joka muuttuu pian tyhjyyden tunteeksi, syyllisyydeksi ja häpeäksi, Valasti sanoo.

Nettipornoon koukkuun jäänyt saattaa tuntea itsensä likaiseksi ja sairaaksi. ”Mitä mä oikein teen”, hän kysyy itseltään katsottuaan viisi tuntia putkeen seksiammattilaisten ja – amatöörien akteja.

- Nopean tyydytyksen tunteen jälkeen ei tunnu oikein miltään. Sama tunne liittyy koko elämään: Mikään ei tunnu enää miltään.

Seksi koukuttaa myös naisia

Seksiaddiktion tunnistamisessa ei ole keskeistä seksuaalisen halun määrä, vaan pakonomainen käyttäytymismalli, joka ei ole hallinnassa ja josta irti pääseminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta.

Riippuvuus aiheuttaa ahdistusta, häpeää ja avuttomuuden tunteita. Alkoholisti ajattelee, että juominen on ainoa toimiva rentoutumiskeino. Seksiriippuvainen puolestaan ajattelee, ettei mikään muu helpota oloa kuin seksi.

- Nettiporno on koukuttanut viime vuosina todella paljon ihmisiä, Heidi Valasti kertoo.

Lue myös: Näin kehität seksielämääsi

Nettiporno koukuttaa, koska se stimuloi aivoja voimakkaasti. Seksiriippuvaiset ovat usein herkkiä ja alttiita myös muille riippuvuuksille. Usein he ovat ihmisiä, joiden aivojen dopamiiniradat toimivat keskiverrosta poikkeavalla tavalla. Siksi netinkäyttö, päihteet tai esimerkiksi shoppailu tuottaa suurempaa lyhytkestoista mielihyvää kuin ihmisille keskimäärin.

- Seksiriippuvuus näyttäisi olevan yleisempää miehillä kuin naisilla. Naisilla on enemmän viini-, shoppailu-, ihastumis- ja kaukorakkausriippuvuutta, Valasti kertoo.

Toisaalta naisten maskuliininen käyttäytyminen on lisääntynyt viime vuosina. Sen seurauksena myös naisten seksiriippuvuus on lisääntynyt.

- Naisen seksuaalinen halu ei ole enää yhtä tabu kuin ennen. Myös nainen voi olla koukussa eroottiseen vallantunteeseen ja röyhkeään seksikäyttäytymiseen, ”minä käytän sinua” -mentaliteettiin.

Seksistä on tullut selviytymiskeino

Heidi Valasti on työskennellyt 17 vuotta seksiriippuvaisten ihmisten kanssa. Hän on todennut käytännössä saman minkä tutkimuksetkin kertovat: Seksiriippuvuuden taustalla on useimmiten lapsuuden turvaton tai epävakaa kiintymyssuhde.

- Seksiriippuvaisilla on usein yksin pärjäämistä korostava kiintymyssuhde. Itsetyydytyksestä on saattanut tulla jo lapsena selviytymiskeino.

Seksiriippuvuus on korviketta läheisyyden, hyväksynnän ja rakkauden tarpeille. Se yhdistyy useimmiten häpeä-sidonnaiseen minäkuvaan. Sen pohjalla on kokemus omasta arvottomuudesta ja huonoudesta sekä paljastumisen pelko: ”Jos ihmiset tietäisivät, miten huono ihminen olen, kukaan ei haluasi olla tekemisissä kanssani.”

Lue myös: Tiesitkö tätä itsetyydytyksestä?

Taustalla on uskomuksia siitä, ettei keneenkään voi luottaa eikä ketään ihmistä kannata päästää liian lähelle: ”Jos tarvitsen toista, minulle käy huonosti. Tulen riippuvaiseksi toisesta ihmisestä, haavoitun ja hajoan.”

Siksi tuntuu turvallisemmalta käyttää toisia ihmisiä kuin välineitä.

- Seksiriippuvaisilla on usein taipumus ylentää tai alentaa toisia ihmisiä, Valasti sanoo.

Terapia ja rakkaus parantavat

- Terapiaan lähdetään yleensä siinä vaiheessa, kun elämänhallinta on jo romuttumassa, Heidi Valasti kertoo.

Hänen mukaansa riippuvuuksista selviytyminen useimmiten vaatii ulkopuolista apua.

- Traumaattisesta lapsuudesta eli riippuvuuksia aiheuttavasta taustasta on mahdollista toipua myös hyvässä rakkaudellisessa suhteessa, jossa toinen ei hoida toista, vaan molemmat tukevat toinen toisiaan ymmärtäen oman taustan vaikutukset kontaktiin ja seksuaalisuuteen.

- Oman hylätyksi tulleen sisäisen lapsen rakastaminen on avainasemassa.

Lue myös:

Pitäisikö kaikkien katsoa joskus pornoa?

Kannattaako panokaveri?

Harkinnassa seksisuhde? Toimi näin!

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi