1. Fantasiat kehittyvät usein jo lapsuudessa.
Fantasiat ovat mielen leikkiä. Ne saavat alkunsa usein jo lapsuusvuosina, neljännen ja yhdeksännen ikävuoden välillä. Ne kumpuavat usein jostakin ihanasta ja turvallisesta kokemuksesta, vaikkapa lapsuuden tuoksumuistosta.
Fantasiat kuitenkin muuttavat muotoaan jatkuvasti, ja myös uusia fantasioita syntyy vuosien varrella kokemusten karttuessa.
2. Alistuminen on naisten yleisimpiä fantasioita.
Naisten yleisimpiin fantasioihin lukeutuvat seksin harrastaminen toisen naisen kanssa sekä alistumiseen liittyvät ajatusleikit. Esimerkiksi sitominen ja raiskatuksi tuleminen ovat melko yleisiä fantasioita.
Alistumisfantasiat eivät aina kerro heikkoudesta, vaan päinvastoin voivat olla fantasioita omasta seksuaalisesta vallasta. Nainen voi haaveilla olevansa niin haluttava, ettei kukaan voi vastustaa häntä.
3. Fantasiat eivät aina kerro todellisista toiveista.
Ero fantasian ja todellisten toiveiden välillä on suuri. Se, että unelmoi esimerkiksi alistetuksi tulemisesta tai toisen pakottamisesta seksiin, ei tarkoita, että sitä toivoisi oikeasti.
Monesti ihmiset kieltävät epäsopivina pitämänsä seksifantasiat jopa itseltään. Jokaisella on kuitenkin oikeus omiin haaveisiinsa. Fantasioiden maailma on rajaton: kaikkea saa ajatella. Jos omat fantasiat alkavat ahdistaa, voi neuvoja hakea seksuaaliterapeutin tai seksuaalineuvojan vastaanotolta.
4. Toisen ajattelu rakastelun aikana ei ole pettämistä.
Lähes kaikki fantasioivat myös muista ihmisistä kuin omasta kumppanistaan. Toisesta unelmointi ei ole pettämistä vaan luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta. Ei ole väärin haaveilla jostakusta toisesta edes oman kumppanin kanssa rakastellessa.
5. Fantasiointi voi rikastaa seksielämää myös parisuhteessa.
Haaveilu kannattaa, sillä fantasiat voivat rikastuttaa seksielämää niin parisuhteessa kuin sooloseksissä.
Turvallisessa parisuhteessa fantasioita voi myös toteuttaa, mikäli osapuolet ovat siihen suostuvaisia. Onnistunut fantasiakokeilu voi tuoda suhteeseen uutta piristystä ja syventää luottamusta kumppanien välillä.
6. Kumppanisi ei välttämättä halua tietää kaikkea.
Seksifantasiat ovat ihmisten yksityisintä omaisuutta, ja niistä puhuminen saattaa tuntua kiusalliselta. Fantasioistaan voi kuitenkin kertoa kumppanille, mikäli suhteessa vallitsee muutenkin avoin keskusteluyhteys. Kertomista kannattaa kuitenkin harkita tilanteen mukaan. Jos omaan fantasiaan liittyy esimerkiksi kolmas pyörä, kannattaa pohtia, mitä haaveen paljastamisesta seuraa.
Jos päätät kertoa ulkopuolisia henkilöitä sisältävästä fantasiastasi, hienovaraisuuteen pyrkiminen kannattaa. Kumppanin tunteiden huomioiminen on tärkeää, ja on hyvä korostaa, ettei haaveesi johdu vioista rakkaassasi.
7. Fantasian toteutus voi olla pettymys.
Joskus ihana fantasia saattaa muuttua katastrofiksi, jos sen toteutus ei vastaakaan mielikuvaa.
Esimerkiksi ajatus seksin harrastamisesta luonnossa saattaa tuntua hekumalliselta ajatuksen tasolla, mutta todellisuudessa kokemus saattaa olla ajateltua epämukavampi, jos esimerkiksi ötökät ja pistelevät kasvit pääsevät yllättämään.
Lähteet: seksuaalineuvoja Henriikka Sundell, Sexpo-säätiö, Suomen seksologinen seura