Seksuaalinen älykkyys koostuu tiedollisesta eli kognitiivisesta, emotionaalisesta ja sosiaalisesta osasta. Käsitteen loivat amerikkalaiset psykologian tohtorit Sheree Conrad ja Michael Millburn 2000-luvun alussa.
Tiedollisella osaamisella on merkitystä seksuaalisuudessa ja seksissä lähtien perusbiologiasta. Seksuaalisesti älykäs tietää esimerkiksi, miten seksuaalinen kiihottuminen vaikuttaa eri sukupuoliin ja miten seksuaalisuus sekä seksi muuttuvat ikääntyessä.
Emotionaalista puolta eli tunteiden osuutta älykkyydessä ei voi vähätellä. Seksuaalisesti älykäs ihminen tunnistaa ja huomioi sen, että tunteet ovat vahvassa yhteydessä seksuaalisuuteen. Hän uskaltaa kokea tunteita laidasta laitaan. Tunteensa ja tarpeensa tiedostava ihminen ei yritä tyydyttää seksillä sellaista tunnetta, joka ei seksillä täyty.Sosiaalinen osa älykkyyttä liittyy pääasiassa siihen, osaammeko keskustella seksuaalisuudesta ja esimerkiksi seksuaalisista tarpeistamme kumppanimme kanssa. Sosiaaliseen osaan liittyy myös erilaisuuden sietäminen ja toisten seksuaalisuuden kunnioittaminen.
– Usein luullaan, että tiedollisen puolen osaaminen ja sen lisääminen riittävät, mutta tämä on vain yksi puoli. Asiallinen tieto on tärkeää, mutta se ei yksin riitä siihen, että ihminen kohtaa ja kokee seksuaalisuuttaan kokonaisvaltaisesti. Olennaista on myös se, että seksuaalikasvatus ei saisi olla liian seksikeskeistä, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Maaret Kallio Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalta. Seksuaalisen älykkyyden selkäranka on itsetuntemus.
– Itsetuntemus ei ole suoritus, jonka ihminen tekee kerran elämässään. Itsetuntemus on ennemmin asenne ja siksi elämässä koko ajan läsnä. Itsetuntemus syntyy jatkuvasta peilaamisesta ja läsnäolosta itselleen sekä omille tuntemuksilleen. Toki kaikki lähtee oman historian tuntemisesta ja sen tiedostamisesta, miten erilaiset tapahtumat ovat muokanneet meitä ja miten ne edelleen vaikuttavat käyttäytymiseemme.
Testaa seksuaalinen älykkyytesi
Et hyödy tästä testistä mitään, jos vastaat siten, kuin uskot, että kohdassa pitäisi vastata. Valitse rehellisesti se vaihtoehto, joka lähimpänä toteutuu omalla kohdallasi. Eniten tästä testistä on hyötyä, kun pyydät myös kumppaniasi tekemään sen. Tulosten jälkeen voitte keskustella yhdessä näkemyksistänne ja ajatuksistanne.
1. Kuinka todennäköisenä pidät sitä, että seksielämäsi jatkuu yli 70-vuotiaana?a) Epätodennäköistä.b) Jokseenkin epätodennäköistä.c) Mahdollista.d) Hyvin todennäköistä.
2. Miltä sinusta tyypillisesti tuntuu seksin jälkeen tai mitä ajattelet silloin?a) Yksinäiseltä.b) Rentoutuneelta.c) Saikohan kumppani?d) Homma hoidettu tältä viikolta.
3. Miten käsittelet seksuaalisia haasteita ja vaikeuksia suhteessasi/suhteissasi?a) Piikitellen ja/tai riidellen kumppanin kanssa.b) Yksin pohtien ja analysoiden.c) Ystävälle valittaen tai nettipalstoilla purnaten.d) Keskustellen avoimesti kumppanini kanssa.
4. Mitä mieltä olet itsetyydytyksestä?a) Luusereiden hommaa.b) Ei sovi parisuhteeseen.c) Hyväksyn, mutten itse harrasta.d) Hallitsen ja harrastan niin sinkkuna kuin suhteessa.
5. Mikä saa sinut tyypillisesti ryhtymään seksiin?a) Kumppanini täytyy saada.b) Paremman tekemisen puute.c) Oma halu. Pidän seksistä.d) Tarve rentoutua.
6. Mikä on seksuaalisin elin tai osa ihmistä?a) Penis.b) Emätin.c) Iho.d) Aivot.
7. Miten suhtaudut seksitauteihin?a) Suojautumistarpeen pystyy pitkälti päättelemään siitä, miltä tyyppi näyttää.b) Ei koskaan ilman kondomia ennen testejä puolin ja toisin.c) Yleensä suojaudun kondomilla, mutta humalassa voi unohtua.d) Eivät taudit ilman verikontaktia tartu.
8. Miten tuot esille omat tarpeesi ja toiveesi seksissä?a) Kerron avoimesti, mitä haluan.b) Ohjaan toisen tekemään ”oikein”.c) Toivon, että toinen ymmärtäisi sanomattakin.d) Mitkä omat toiveet?
9. Mikä on tärkeintä seksissä?a) Antaa.b) Saada.c) Saada itse ja antaa toiselle.d) Yhteinen matka ja nautinto.
10.Kuinka usein sinun on haasteellista tai vaikeaa kontrolloida seksuaalista käyttäytymistäsi?a) Harvoin.b) Toisinaan.c) Usein.d) Aina.
A B C D1. 0 0 1 32. 0 3 0 03. 0 0 0 34. 0 0 1 35. 0 0 3 26. 0 0 1 37. 0 3 0 08. 3 1 0 09. 0 0 1 310. 3 0 0 0
Yli 23 pistettä: Sinulla on hyvät mahdollisuudet nauttia elävästä seksuaalisuudesta ja seksielämästä. Sinulla on tietoa ja tuntemusta: tiedät, mistä nautit ja missä rajasi kulkevat. Osaat ottaa esille vaikeitakin asioita etkä odota seksin olevan itsestään nautinnollista. Kannat vastuun toiminnastasi ja hyvinvoinnistasi.Mieti kuitenkin, voitteko kumppanisi kanssa lähentyä vielä entisestään.15–22 pistettä: Olet oikealla tiellä, jatka samaan suuntaan. Hanki lisää tietoa kiinnittäen huomiota tiedon asiallisuuteen. Muista kriitikon silmä mediaa tarkkaillessasi. Jokaisella on omat haasteensa ja kipukohtansa. Tutki omaa seksuaalihistoriaasi. Tee se ajatuksella ja tunteella. Uskalla tarttua nykypäivän haasteisiin ja vaikealtakin tuntuviin asioihin.Ole avoin kehitykselle yksin ja kumppanisi kanssa. Jokaisella on mahdollisuus ja oikeus voida seksuaalisesti hyvin. Hyvää tutkimusmatkaa itseesi matkalla kohti entistä suurempaa mielihyvää!
14 pistettä tai alle: Oletko pettynyt seksuaalielämäsi nykytilaan? Pohdi, mihin seksuaalinen tietämyksesi perustuu. Hanki sitten asiallista tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä. Kirjoita oma seksuaalihistoriasi. Menneet tapahtumat – niin myönteiset kuin kieletiset – vaikuttavat meihin aina. Niillä on vähemmän kielteisiä vaikutuksia, kun niiden painolastin tiedostaa.Älä lannistu! Jokainen voi kehittyä seksuaalisuuden ja seksin saralla. Ota seksuaalinen tyytyväisyytesi puheeksi kumppanisi kanssa. Tilanne ei aina ole helppo, mutta se helpottaa, kun pääsee alkuun. Harkitse keskusteluapua seksuaaliterapeutin vastaanotolta, jos painolastinasi on seksuaalisuuden saralle osuvia menneisyyden taakkoja, joita et ole saanut käsiteltyä yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa.
Lähteet Sheree Conrad & Michalel Millburn: Sexual Intelligence (2001), Eve Marx: What’s Your Sexual IQ (2004), Nicholas Nassor: Sex IQ Tests (2007), Daniel G. Amen: The Brain in Love (2007) ja Ester Perel: Mating in Captivity – Unlocking Erotic Intelligence (2006)