Vielä hetki sitten pornon käyttäjästä tuli mieleen surkea mies pimeässä huoneessa. Nyt pornosta on tullut arkipäiväistä. Kaikki tuntuvat katsovan sitä ja puhuvan siitä reippaasti ja kiusaantumatta. Onko porno todella näin tavallista?
– Suurin osa on tutustunut pornoon jollakin tasolla. Isolle osalle porno on osa seksuaalisuutta, vastaava neuvoja, pari- ja seksuaaliterapeutti Antti Ervasti Sexpo-säätiöstä sanoo.
Työssään Ervasti on huomannut, että ihmiset puhuvat pornosta avoimemmin ja siihen liittyvät kysymykset ovat entistä monimuotoisempia.
Ihan arkea seksiviihde ei kuitenkaan monelle ole. Vuoden 2007 Finsex-tutkimuksen mukaan 56 prosenttia miehistä ja 28 prosenttia naisista kertoi katselleensa viimeisen vuoden aikana seksivideoita tai -elokuvia. Nuorilla määrät olivat selvästi suuremmat.
Kaikille porno ei ole kahvipöydän juttuaihe. Tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan porno tuo näkyväksi ihmisen kaikkein yksityisimmän puolen, seksuaalisuuden. Ehkä siksi pornoon liittyy myös häpeää sekä alastomuudesta että pornon meissä herättämistä tunteista.
Porno on muuttunut
Jos kokemuksesi pornosta ovat vuosien takaa, tietojen päivittäminen voi kannattaa. Porno on muuttunut. Ennen sitä tehtiin lähinnä miehille. Nyt pornoteollisuus huomioi paremmin myös naiset ja eri seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuoli-identiteetit.
Peruspornon lisäksi on luomupornoa, jossa rinnat ja penikset ovat luonnollisen kokoisia ja ”grannypornoa”, jossa näyttelijät ovat jo kypsässä iässä. Porno on viihdettä ja fantasiaa. Ihmiset katsovat sitä kiihottuakseen, mutta porno antaa muutakin.
– Sen kautta voi tyydyttää fantasioitaan ja saada uusia virikkeitä omaan seksuaalisuuteensa sinkkuna ja suhteessa, Ervasti sanoo.
Porno voi rikastuttaa seksuaalisuutta, lisätä mielikuvitusta ja innostaa kokeilemaan uusia asentoja, sanoja ja roolileikkejä. Seksiviihdettä ei silti tarvitse tuoda sellaisenaan oman peiton alle. Se voi olla myös vain alkukiihoke.
Eteen voi tulla hetkiä, jolloin porno saattaa olla lähes ainoa keino toteuttaa seksuaalisuutta. Jos ei esimerkiksi sairauden vuoksi kykene fyysisesti harrastamaan sellaista seksiä kuin haluaisi, seksuaalisuuttaan voi toteuttaa pornon kautta.
Jos kumppani katsoo liikaa pornoa
Porno hiertää helposti parisuhdetta. Keskustelupalstoilla moni nainen tuskailee, kun mies katsoo pornoa salaa. Nainen kokee, ettei riitä. Häntä loukkaa, että mies tuijottaa aivan erinäköisiä naisia kuin hän on.
Ervastin mukaan on tavallista hakea pornosta asioita, joita ei edes halua toteuttaa parisuhteessa. Kannattaa muistaa, että jokaisella, myös omalla puolisolla, on oikeus seksuaalisuuteensa. Pornon katselu ei automaattisesti vahingoita toista, jos se ei syrjäytä seksiä kokonaan.
Kannattaa pohtia, miksi toisen pornopuuhat ahdistavat. Asian voi ottaa puheeksi, jottei pornosta tule parisuhteen vaiettua mörköä.
Porno voi antaa väärän kuvan seksistä
Ongelma pornosta voi tulla, jos sen katseleminen alkaa häiritä töitä ja perhe-elämää tai jos turvautuu pornoon aina, kun on tylsää tai stressiä.
– Joillekin porno on tapa käsitellä vaikeita asioita samalla tavalla kuin liikunta tai herkuttelu. Silloin porno ei ole ongelman lähde, vaan taustalla on muita syitä, Ervasti sanoo.
Pornosta nauttii parhaiten, kun ymmärtää, että se on useimmiten näyteltyä fiktiota.
– Jos suhtautuu pornoon todellisuutena, se voi tuottaa suorituspaineita ja riittämättömyyden tunnetta.
Porno voi antaa erityisesti nuorille väärän kuvan vartaloista ja seksistä. Pornosta tuttu kuvasto, kuten törröhuulet ja ajellut alapäät, ovat jo arkisia asioita.
Kaikkien ei ole pakko katsoa
Entä jos porno inhottaa tai ei kiinnosta? Se on ok. Se ei tarkoita, että olisi estynyt.
– Mutta jos tunteet ovat hyvin kielteisiä, kannattaa pohtia, mistä se johtuu. Tällaiset tunteet eivät usein rajoitu vain seksuaalisuuteen.
Kriittisimmin seksiviihteeseen suhtautuvat ne, joilla on vähän yhdyntäkokemuksia ja joille seksi ei ole tärkeää.
Jos pornon katsominen kiinnostaa mutta tuntuu nololta, rohkaise mielesi. Mielenkiinto sitä kohtaan on täysin normaalia. Seksiviihdettä on ollut aina, jo muinoin Egyptissä, Kiinassa ja Roomassa.
Lähde: Osmo Kontula: Halu & intohimo (Otava 2008)
Eniten haettua nettipornossa
1. nuoret naiset kuten cheerleaderit
2. homot
3. seksikkäät äidit
4. rinnat
5. pettävät vaimot.
Pohdi tätä
● Mieti, millaista pornoa haluat katsoa ja missä rajasi menevät.
● Jotkut haluavat nauttia pornosta yksin, toiset puolisonsa kanssa. Mikä sopii sinulle?
● Huolestuttaako näyttelijöiden kohtalo? Monet heistä ovat hyvin palkattuja tähtiä, jotka haluavat tehdä työtä. Nykyään on isoja studioita ja pieniä riippumattomia tuottajia, jotka panostavat eettisyyteen.
Toimi näin
● Kirjoita netin hakukoneeseen porn ja mitä haet. Laittomat sivustot eivät löydy perushaulla.
● Jos et pidä näkemästäsi, sulje ruutu.
● Käy erotiikkaliikkeessä ja kysy neuvoa henkilökunnalta: et törmää sellaiseen, mitä et halua.
● Voit pitää harrastuksen omana tietonasi, mutta parisuhteessa avoimuus kannattaa.
● Entä jos kokeilisitte kotipornoa kumppanisi kanssa? Sopikaa säännöt yhdessä.
● Porno on aikuisten juttu. Huolehdi, etteivät lapset törmää siihen jäljiltäsi.