Sairaudet

Uusi keino sydänkohtauspotilaan auttamiseksi - tulokset lupaavia

3.3.2010 Terve.fi

Käsivarren verenkierto pysäytettiin 5 minuutiksi kerrallaan

Akuutin sepelvaltimokohtauksen saanut potilas vaatii välitöntä hoitoa yleensä sairaalatasoisena. Osaa tutkimukseen osallistuneista potilaista hoidettiin ambulanssissa matkalla sairaalaan kuitenkin ensiksi siten, että heidän käsivarren verenkierto keskeytettiin tavallisen verenpainemittarin mansetin avulla viideksi minuutiksi. Tämä toimenpide toistettiin neljä kertaa viiden minuutin väliajoilla.

Sairaalassa potilaaseen ruiskutettiin radioaktiivista ainetta, jonka avulla nähtiin, mitkä osat sydämestä olivat kärsineet hapenpuutteesta. Tutkijat tarkastelivat sydänkohtauspotilasta viimeisen kerran 30 päivän päästä operaatiosta.

Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 333 sydänkohtauspotilasta, joista 166 akuutin, sepelvaltimon tukkeumasta johtuvan sydänkohtauksen saanutta potilasta sai uudenlaista hoitoa. Tutkijoiden mukaan potilailla, joiden käsivarren verenkierto keinotekoisesti keskeytettiin, todettiin vähemmän vaurioita sydämen kudoksissa. Tutkimusta johtaneen Hans Bøtkerin mukaan menetelmä näyttäisi käynnistävän elimien oman suojamekanismin.

Menetelmä mielenkiintoinen mutta vaatii lisätutkimuksia

Iso-Britannian Sydänliitto (British Heart Foundation ) kommentoi Lancetissa tutkimusta mielenkiintoiseksi, mutta kuitenkin lisätutkimuksia vaativaksi. Myös Bøtker totesi, että lisätutkimuksia on tarpeellista tehdä, ennen kuin menetelmää voidaan käyttää laajemmin.

”Meidän täytyy varmistaa, onko menetelmästä kliinistä hyötyä potilaille vähentämällä kuolemia ja sydämen vajaatoimintoja”, Bøtker kertoi BBC:lle.

Tutkimuksen alustavat tulokset ovat mielenkiintoisia pitkien välimatkojen Suomessa, jossa menetelmällä voitaisiin saada arvokkaita lisäsekuntteja matkan aikana ennen tarkempaa diagnoosia sekä mahdollista liuototushoitoa tai pallolaajennusta /ohitusleikkausta.

Lue lisää:

Lääkärikirja: Sydäninfarkti – oireet, diagnoosi ja hoito

Lääkärikirja: Sydämen vajaatoiminta - oireet, diagnoosi ja hoito

Harvard-julkaisu: Mikä laukaisee sydäninfarktin?

Harvard-julkaisu: Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy kehittyy

Sydänoireiden uusiutuminen kytköksissä elintapoihin

Mullistava löytö: halpa ja nopea keino selvittää ovatko potilaan rintakivut sydänperäisiä

Suomalaisten sydänkuolleisuus laskenut jo vuosikymmenten ajan

Sydänpysähdys – jäähdytä jo elvytyksen aikana

Uusi merkittävä sydänkuolemien riskitekijä löytyi

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt