Kasvukivut

Kasvukivut oireilevat usein iltaisin. Kasvukivut vaivaavat erityisesti leikki-iästä aina kouluikään saakka.

Kasvukipujen syy ei ole täysin selvä. Todennäköisemmin ne liittyvät nimensä mukaisesti kasvuun ja toisaalta päiväaikaiseen aktiviteettiin.

Lasten kasvu tapahtuu kasvulevyissä, joiden paksuuden on osoitettu vaihtelevan.

Päivän mittaan kasaan painuneet kasvulevyt laajenevat iltaa kohden, mihin voi liittyä kipuilua. Myös muilla tekijöillä on vaikutusta (mm. lihaskivut), mutta em. teoria selittäisi hyvin sen, miksi kivut ovat iltapainotteisia ja yleisimmillään nimenomaan leikki-iästä varhaiseen kouluikään.

Lähde:

Pekka Lahdenne, Kasvukivut, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim, 2016.