Terve.fi

Huolehdin liikaa exästä

Seksuaali-, parisuhde- ja perheterapeutti

Sinikka Savander
Julkaistu 19.12.2005

Kysymys:

Millä irrottaudun exän ja uuden perheen liiasta huolehtimisesta? Olen lasteni uuden pienen siskopuolen kummitäti ja tunnen uuden vaimonkin entuudestaan. On aina tultu hyvin juttuun. Exä juo vaihtelevasti, ja nyt on tiukkaa, kun uutta lasta odotellaan ja on ollut muutamia ongelmia raskauden kanssa. Tuntuu siltä, että aina kun on tärkeää, että isäntä olisi ajokunnossa esimerkiksi viemään lääkäriin tai hoitamaan lasta, niin silloin on saatava viinaa! Minua siihen sitten soitetaan apuun.

Meillä on ollut pitkä taival yhdessä. Opetin exän pitämään yhteyttä vanhempiin lapsiinsa, ja on lainailtu esimerkiksi rahaa puolin ja toisin, kun on tarvittu.16-vuotias poikamme pitää isästään yli kaiken (auttaa harrastuksissa, käyvät saunomassa jne.) ja elää valitettavasti draamoissa mukana. Hänkin on ruvennut huolehtimaan isästään ? liekö minä itse opettanut, kun en ole halunnut aikoinaan alkoholistia heitteillekään jättää.

Luulin tilanteen helpottavan uuden perheen myötä, kun exä saa ihan uuden tilaisuuden ja isommat lapsetkin saavat tavallaan nauttia perheestään uudestaan. Ja nyt ollaan tässä taas, viedään katkaisuun ja toista naistenklinikalle ja mietitään lapsen hoitoa? Harmi, etten ole toisella puolella maapalloa. En osaa kieltäytyä auttamasta, koska onhan hän lasteni isä ja tytär uusi siskopuoli. Saan yleensä aina tilanteen rauhoittumaan ilman ylenpalttisia draamoja ja liioitteluja. Mutta en ole mikään kriisipäivystäjä tai ensihoitaja. Tuntuu, että alan kohta itse kaivata henkireikää, pois täältä. Millä siis teen välimatkaa, kun ei ole mahdollista kodin paikkaakaan vaihtaa?

Näytä vastaus

Vastaus:

Äkkiä kysymyksesi lukaistua voisi olla tyytyväinen. Kerrankin toimiva uusperhetilanne! Mutta… Niin, kenen selkänahasta se revitään? Toisaalta asian voi nähdä hyvänä suurperhe-elämänä. Ikään kuin vaikkapa Afrikassa. Miehellä kaksi vaimoa, jotka jeesaavat toisiaan. Siellähän tuntuu usein olevan niin, että naiset hoitavat työt ja miehillä on omat tärkeät juttunsa. Teillä tämä suurperhe mahdollistaa miehen juomisen. Hänen ei tarvitse yrittää toimia aikuisen tavoin ja ottaa vastuuta, kun on takapäivystäjä. Mies on kaikkien lapsi ja voi toimia spontaanisti omien mielijohteidensa mukaan.

Hienoa joka tapauksessa on se, että ilmeisesti olet ratkonut tilanteita lasten kannalta suhteellisen turvallisesti!

Alkoholistit ovat äärimmäisen taitavia löytämään ympärilleen hoivaajat. Nämä puolestaan tarvitsevat osoituksia omasta vahvuudestaan. Ilman jatkuvaa näyttöä on vaikea uskoa, että on kelvollinen kenellekään. Tai lepääminen ja muille pettymysten tuottaminen ei ole luvallista, puhumattakaan toisilta vaatimisesta. Kumpikin osapuoli voi lisäksi pelätä ristiriitaa ja julkista häpeää, joten asiat yritetään hoitaa niin sanotusti vähin äänin. Ja molempien ylläpitämä toisen tarvitsemisen kierre syvenee syvenemistään.

Et halua olla kriisipäivystäjä, mutta olet aikamoinen isosisko tai isoäiti koko klaanille. Onko sinulla uutta puolisoa? Mietin, miten hän mahtaa suhtautua asiaan. Kumpi sinua pyytää apuun, ex-mies vai uusi vaimo? Eikö heillä ole muuta turvaverkkoa vai pysyykö perheen alkoholiongelma tällä tavoin menetellen muilta piilossa?

Näin kieroutunut tilanne vaatii varmasti aika pitkäaikaista, sinnikästä ja johdonmukaista kieltäytymistä. On kovetettava korvansa kaikilta kehuilta ja vetoomuksilta. Sinun pitää olla häijy ja itsekäs (muiden mielestä ainakin). Suosittelen, että keskustelet ex-miehesi ja hänen vaimonsa kanssa. Tee selväksi, missä on kummankin perheen rajat ja mistä pitää omassa perheessään ottaa vastuu. Sinulle on turha soittaa.

Ja jos soitetaan, muista kieltäytyä. Laita vaikka puhelimeesi muistilappu asiasta. Voi olla, että paljon ?rumia? ja tuskallisia tunteita nousee esiin eri puolilla. Mutta niitä jyllää joka tapauksessa teidän mielissänne. Nyt ne vain vaiennetaan. Vain sinä itse voit ottaa kaipaamasi välimatkan, vaikka tunnet itsesi ehkä hirviöksi alussa. Sanot kaipaavasi henkireikää, se on selvää. Mutta saattaa mennä pitkä aika ennen kuin keksit, millä vapautuneen ajan täytät.

Eli heittäisin haasteen: onko kenelläkään tässä saumattomassa yhteispelissä selkärankaa? Ettei kaikki pyöri alkoholistin luoman mustan aukon ympärillä ja lopulta hotki jokaisen voimavaroja kitaansa. Kysymyksesi kyllä osoittaa, että todella haluat muutosta. Onnea rangan ja mielen -kovettamiseen!

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.