– Edelleen ajatellaan, että yksineläjänaisissa on jotakin vikana. Kuvitellaan, että he eivät kelpaa kenellekään, he ovat jollain tavalla sairaita tai heille on tapahtunut jotakin hyvin onnetonta, minkä vuoksi he eivät voi solmia pitkäaikaista suhdetta. Heteroita luullaan ei-heteroiksi, yhteiskuntatieteiden tohtori Arja Mäkinen kertoo.Tutkijan mukaan mielikuvat yksineläjänaisista ovat aina jollain tavalla erilaisia kuin mielikuvat perheellisistä naisista. Mäkinen teki väitöskirjansa yksineläjänaisista. Lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjan Vanhojapiikoja ja vapaita naisia.Naiseutta määrittävä normi tulee näkyväksi, kun yksineläjänaiselta udellaan syytä yksin elämiseen. Naimisissa olevalta naiselta harvemmin tivataan perusteita ratkaisulleen. Ei myöskään kysytä, miksi olet hankkinut lapsia, mutta kysytään, miksi et ole. Säilyttääkseen elämänhallintansa yksineläjänaiset tarvitsevat henkistä varmuutta, joka auttaa heitä seisomaan omilla jaloillaan.– Yksikään haastateltavistani ei pitänyt yksin elämisensä perustelemisesta. Sitä koskevat kysymykset tuntuivat yksityisasioihin puuttumiselta. Kun ikää karttui, sukulaisten kysymykset alkoivat tuntua kiusallisilta. Yksineläjänaiset olivat oppineet vastaamaan kysymyksiin sosiaalisesti hyväksytyillä tavoilla, kuten ”kohtalo ei vielä ole tuonut sitä oikeaa” tai ”parempi katsoa kuin katua”. Joskus vastaukset osuivat oikeaan, joskus eivät.
Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa
Hyvä elämä oli Mäkisen haastattelemille naisille pyrkimistä niihin päämääriin, joita he pitivät itselleen tärkeinä. He puhuivat myös läheisistä ihmissuhteista, jotka toiselle tarkoittivat toista kuin toiselle.– Moni korosti yksin elämisen hyvänä puolena mahdollisuutta määritellä itse, mihin aikansa käyttää, ja vaikka osa heistä halusi vielä löytää elämänkumppanin ja saada lapsia, yksikään ei olisi vaihtanut tilannettaan huonoon ihmissuhteeseen. Naiset olivat mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.Arja Mäkinen muistuttaa, että hyvä elämä voi olla monennäköistä. Nainen voi olla onnellinen yksineläjänä, tai hän voi olla onnellinen parisuhteessa. Kunhan ratkaisu on oman mielen ja sydämen mukainen.
Onko parempi yksin vai kaksin? Kerro mielipiteesi.
Lue myös: