Hyvinvointi

Teeskentelettekö tekin, että kaikki on hyvin?

Parisuhteen arki rullaa mukavasti, kun molemmat pitävät mölyt mahassa. Toimiiko se?

Kuvat Fotolia
14.11.2016

”Kai sillä on jotain ongelmia edelleen, mutta emme me puhu niistä. Meidän arki sujuu näin ihan hyvin”, ystävä kuittaa.

Niinkö? Voiko parisuhde toimia, jos huonoja fiiliksiä ja syvimpiä tuntojaan ei jaa? Voiko riidat jättää riitelemättä?

Ei, jos asiaa kysyy pariterapeuteilta.

– En ole koskaan nähnyt tervettä parisuhdetta, jossa ihmiset eivät ole eri mieltä toistensa kanssa, kertoo esimerkiksi psykoterapeutti Stephanie Sarkis Psychology Today -lehden jutussa.

Riitelyn ei tarvitse olla Sarkisin mukaan pää punaisena huutamista, mutta jos pariskunta ei ole koskaan eri mieltä toistensa kanssa, suhteessa on jotain pielessä.

Lue myös: Parisuhteen päättymisen hälytysmerkkejä

KONFLIKTIEN VÄLTTELY NOSTAA VIHAN

Tosi moni meistä kuitenkin pelkää konflikteja. Niitä ei kuitenkaan kannattaisi välttää kuin tautia. Psykoterapeutti Tina Gilbertsonin mukaan konfliktien välttely voi johtaa nimittäin passiiviseen aggressioon. Jos vihaisuuttaan ei pysty ilmaisemaan toiselle, sitä on purettava kuitenkin jollain tavalla. Jos puoliso jättää vaatteensa lojumaan ympäri kotia, passiivisaggressiivinen saattaa vaikka piilottaa ne kaapin nurkkaan ja teeskennellä, ettei ole tehnyt mitään sen sijaan, että tiuskii suoraan, kuinka ärsyttävää vaatteiden levittely ympäriinsä on. Jos vaatteiden piilottamisesta jää kuitenkin kiinni ja samalla selviää, että on valehdellut, tulos on paljon huonompi kuin tunteiden ilmaisemisella suoraan olisi ollut.

– Suhde kuihtuu kertomatta jätettyjen odotusten ja loukattujen tunteiden painon alla. Jatkuva konfliktien välttely johtaa juuri siihen, mitä konflikteissa pelkäämme, eli se vahingoittaa parisuhdetta, Tina Gilbertson kirjoittaa Psychology Todayssa.

Lue myös: Näin syntyy hyvä arki parisuhteessa

SUHDE EI KEHITY VAIKENEMALLA

Parisuhteessa eläminen ei voi olla silkkaa harmoniaa siksi, että parisuhteessakin aikuisilla ihmisillä on aina oma tahto. Jotta parisuhde voi olla rehellinen, tahto on uskallettava tuoda myös esiin. Muuten häviää läheisyyskin, eikä suhde pääse kehittymään.

– Konflikti on keskeinen työkalu parantaa parisuhdetta. Jos joku kumppanin tekemisissä ei miellytä, vain ottamalla asia puheeksi, omat tarpeet voivat tulla ymmärretyiksi, perustelevat psykologit Rob Pascale ja Lou Primavera Psychology Todayn jutussa.

He muistuttavat myös, että riita saa parin yhteen ja selvittämään tilannetta parina. Jos tilanteen ratkaisu sujuu hyvin, pariskunnan side on entistä vahvempi. Luultavasti he ovat myös entistä onnellisempia.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt