Treeni ja ravinto

Suolan valinnalla on väliä

Suolan käyttöön jokaisella on vakaa henkilökohtainen mielipide ja moni suhtautuu siihen lähes intohimoisesti. Kun yhden mielestä ruokaa ei voi syödä, jos siinä ei maistu kunnolla suola, toiselle sen niukka käyttö on terveydellinen valinta. Molempien ääripäiden välistä on mahdollista löytää kompromissi: suolaa voi käyttää, mutta kohtuudella.

Teksti Tuukka Niskanen
27.6.2012 Terve.fi

Tavallinen ruokasuola on natriumkloridia (NaCl) eli se koostuu natriumista ja kloridista. Näillä molemmilla on tärkeitä tehtäviä elimistössä mm. nestetasapainon säätelyssä sekä lihasten ja hermoston toiminnassa. Ruokasuolan sisältämä natrium on kuitenkin haitallista liikaa nautittuna. Liiallinen suolankäyttö kohottaa verenpainetta, rasittaa munuaisia, kerää elimistöön nestettä ja lisää sydäninfarktin ja aivohalvauksen riskiä. Näiden vakavien terveysriskien vuoksi on hyvä pohtia ajatuksen kanssa omaa suolankäyttöään.

Suolaatko itseäsi

Suomalaisten suolansaanti on yli 10 grammaa päivässä, kuitenkin ravitsemussuosituksen mukaan sitä tarvitaan vain 3-5 g päivässä eli noin teelusikallisen verran. Päivittäisellä kahden gramman annoksellakin pärjäisi.

Kaupan hyllyiltä löytyy suolaa monella nimellä, on ruokasuolaa, keittosuolaa, hienoa ja karkeaa merisuolaa ja vuorisuolaa. Ne ovat kaikki kuitenkin lähes pudasta natriumkloridia. Useimmat yrtti- ja aromisuolatkin sisältävät tavallista suolaa 60–90 prosenttia. Markkinoilla on kuitenkin terveellisempiä vaihtoehtoja.

Natrium ei ole nautintoaine

Tavallisen ruokasuolan rinnalla markkinoilla on ns. mineraalisuoloja. Niissä ruokasuolan sisältämää natriumia on korvattu toisilla mineraaleilla, kuten magnesiumilla ja kaliumilla. Ne eivät nosta verenpainetta samalla tavalla kuin natrium.

Mineraalisuolaa voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa samalla tavalla, kuin tavallista suolaa. Sen annostelussa on vain oltava maltillinen: jos ruokareseptin annos on puoli teelusikallista, myös mineraalisuolaa on käytettävä saman verran että sen käytöstä olisi hyötyä. Myös sirottimen käyttäminen voi huijata – sirotinta saattaa vatkata lautasen päällä sen verran reippaasti, ettei todellista annosta edes hahmota. Siksi olisi hyvä käyttää oikeaa suolamittaa.

Totuttele makuun vähitellen

Tarinat kertovat sairaaloiden suolattomasta ruoasta ja potilaiden epätoivoisista soitoista kotiin: “tuokaa SUOLAA!” Huoli terveydestä ei paina, vaikka suolan liikakäyttö saattoi alun perin vaikuttaa hoitoon joutumiseen. Tarina etenee usein ikävään kiinnijäämiseen, kun yrmeä hoitaja takavarikoi suolapurkin ja tuima kärsimys jatkui. Äkillinen muutos suolattomaan tai vähäsuolaiseen ruokavalioon voi olla ikävä kokemus. Sama pätee mineraalisuolaan.

Moni valittaa, että mineraalisuola ei maistu suolalta ja sitä on annosteltava reippaammin, jotta ruokaan saisi “kunnon” makua. Tässä on riski, sillä liikaa annosteltuna mineraalisuolakin on haitallista. Sen käyttöön onkin viisainta totutella pikkuhiljaa ajan kanssa ja antaa makuaistin tottua vähitellen miedompaan suolan makuun. Avuksi kannattaa ottaa myös mausteet kuten sipuli, valkosipuli, yrtit, pippurit ja chili sekä sitruuna ja etikka. Ne tuovat ruokaan hyvää makua niin että vähäsuolaisuutta ei välttämättä edes erota. Tulinen chiliruoka ei oikeastaan tarvitse lainkaan suolaa.

Mineraalisuolaa myös eineksissä

Suomalaisten suolansaannista merkittävä osa on erilaisista elintarviketeollisuuden eineksistä. Teollisuus tuokin enenevässä määrin markkinoille tuotteita, joissa käytetään mineraalisuolaa. Tuotteissa on merkintä mineraalisuolan käytöstä valmistusaineena ja niitä kannattaa suosia.

Suola parantaa ruoan säilyvyyttä ja makua sekä parantaa monien elintarvikkeiden rakennetta. Säilöntää harrastavien on hyvä muistaa, että mineraalisuola ei kuitenkaan sovi säilöntään normaalilla suolan annostuksella, vaan sitä on käytettävä noin kolmanneksen enemmän. Mineraalisuola on kalliimpaa kuin tavalliset suolat, mutta se on hintansa väärti edullisten terveysvaikutustensa vuoksi.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi