Voi hyvin

Antti Heikkilä: "Siunattu kipu auttaa muutoksessa"

4


Antti Heikkilä: "Siunattu kipu auttaa muutoksessa"

Lääkäri Antti Heikkilän mielestä kipu patistaa meitä tutkimaan elämän solmukohtia.
Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Pia Inberg

Lääkäri Antti Heikkilä uskoo, että kaikki hyvät asiat elämässä tulevat vastaan vähän sattumalta, kulman takaa ja yllättäen. Sellainen sattuma oli eräs potilas vuosikymmeniä sitten Töölön sairaalan ensiavussa. Kohtaaminen mullisti Heikkilän maailmankuvan.

Ankarasta selkäkivusta kärsivä nuori mies oli ”ihan kippurassa”. Sairaalan ensiavussa hankalin potilas on Heikkilän mukaan juuri selkäkipupotilas. Niin oli tämäkin.

– Yritimme laukaista lihaskramppia kaikilla mahdollisilla lääkkeillä niin, että kaverin nuppi tutisi, mutta siihen ei auttanut mikään.

Aamulla edelleen kivuista kärsivä nuorukainen kysyi arasti Heikkilältä, voisiko hän mennä vielä erään kansanparantajan luokse. Tämä poppamies oli kotoisin maalta mutta asui Helsingissä.

– Sanoin hänelle, että tämä on kuule maan paras klinikka, mutta mene vain. Kaveri tuli seuraavana päivänä käymään ja hän oli täysin kunnossa. Oho! Se oli sokki minulle. Koko maailmankuva meni sekaisin, että eihän tuo voi olla mahdollista.

Kansanparantaja oli naksauttanut selästä jotain kohtaa, ja kramppi oli lauennut heti. Heikkilä innostui ja halusi ottaa tekniikasta selvää. Hän tutki manipulaatiohoitoja, kierteli maailmalla eri hoitajien puheilla ja opiskeli oikeat otteet.

Lue lisää: Faktat haltuun selkäkivusta

Kirurgista kehittyi taitava niksauttaja, ”bone setter”. Heikkilä pitää manipulaatiohoitoja parhaana tapana hoitaa lihasjännityksistä johtuvia selkä­kipuja. Kivun leikkaaminen on näissä tapauksissa hänen mielestään silkkaa puoskarointia.

– Syvät selkälihakset toimivat automaattisesti. Kun ne jännittyvät ja lopulta kramppaavat, ­syntyy hapenpuute, joka aiheuttaa suurta kipua. Siitä käynnistyy helposti itseään ruokkiva kierre. Kipu aiheuttaa lisää jännitystä, joka taas pahentaa kipua.

Heikkilän mukaan selkäpotilaat ovat tyypillisesti kilttejä ihmisiä, jotka vaativat itseltään liikoja eivätkä osaa sanoa ei. Kipu on tiedostamaton mielen viesti. Kun sitä yritetään turruttaa lääkkeillä, ihminen vain ”potkii omaa tutkaintaan vastaan”.

– Jännitys syntyy sisäisestä torjunnasta. Et kohtaa koskaan omia todellisia tarpeitasi.

Hoitoa ilman lääkkeitä

Vaikka Antti Heikkilä on koulutukseltaan kirurgi ja ortopedi, hän on aina ollut kiinnostunut muustakin kuin luista ja leikkauksista. Nuorena miehenä hän kierteli Yhdysvalloissa ja keräsi opiskelurahoja muun muassa poraamalla öljyä Teksasissa.

Parikymppinen Heikkilä seikkaili New Yorkissa hippiaikana 1960-luvulla. Hän tutustui psykiatreihin, jotka hoitivat potilaitaan ravinnolla, lisäravinteilla ja psykoterapialla. Pääguru oli kanadalainen psykiatri Abram Hoffer, joka oli saanut hyviä tuloksia B-vitamiinilla.

– Paljon mielenkiintoista aukeni silloin. Monet jutut tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Olin itsekin tuohon aikaan vähän anarkisti.

Tuolloin lääketiede ja varsinkin sisätaudit olivat Heikkilän mukaan ”aika tylsiä”. Lähes ainoa, mitä potilaille tarjottiin, oli lääkitys ja sen annostuksen vaihtelu. Kirurgina saattoi sentään auttaa suoraan ja konkreettisesti. Jos luut olivat murtuneet tai poissa paikaltaan, oikealla operaatiolla potilas saatiin taas pystyyn.

Ravitsemus kulki koko ajan Heikkilän työssä mukana. Hän kiinnostui siitä aina vain syvemmin, mitä enemmän kokemusta karttui.

Ruoka on elämän tärkein asia hengittämisen jälkeen, Heikkilä tiivistää. Nykyään hän uskoo, että lähes kaikki sairaudet olisivat hoidettavissa ilman lääkkeitä oikealla ravinnolla.

Tämän takia Heikkilää on myös arvosteltu ja kritisoitu. Hän kapinoi voimakkaasti lääke- ja ruokateollisuutta vastaan. Monet ravitsemustutkimukset eivät ole hänen mielestään tiedettä vaan politiikkaa ja tällä politiikalla suuryritykset tekevät rahaa.

– Olen alusta asti vastustanut pilleriratkaisuja, koska ne eivät paranna mitään. Lääkkeet vain vaimentavat oireita. Ihminen sairastuu pohjimmiltaan siksi, että tekee jotain väärin tai syö vääriä ruokia.

Vähemmän viljaa ja sokeria

Heikkilä näkee liki kaikkien sairauksien takana yhden syyn, insuliiniresistenssin, joka hiipii hiljaa elimistöön. Siitä sikiävät hänen mukaansa niin sydäntaudit, diabetekset kuin syövätkin.

Insuliinin tehtävä on pitää verensokeri tasaisena. Viljojen gluteeni, hiilihydraatit ja erityisesti sokeri sekoittavat Heikkilän mukaan pahasti herkän immuunijärjestelmän. Insuliini ei toimi enää normaalisti, ja veren sokeriarvot nousevat.

Lue lisää: Miksi insuliinia tarvitaan

– Suolisto täyttyy liiasta tärkkelyksestä, joten se kasvattaa väärät sokeripohjaiset bakteerit. Kun tärkkelys saadaan pois, suolisto alkaa toimia taas kunnolla ja ihminen voi yhtäkkiä hyvin.

Heikkilä suosittelee dieettiä, jossa päivittäin nautitaan enintään 50 grammaa hiilihydraatteja. Viljoja pitäisi välttää kokonaan. Entä ne kehutut kokojyväviljat ja kuidut?

– Ihan humpuukia! Samaa sarjaa kuin sokeri, pastat ja perunat eli tyhjiä kaloreita vailla ravintoarvoa tai antioksidantteja. On sama syötkö vaaleaa vai tummaa leipää, verensokeri nousee yhtä lailla.

Tärkeitä ovat Heikkilän mukaan myös ruoan sisältämät mikroravinteet, joita ei voi mistään purkista saada. Ravinteet toimivat yhteistyössä toistensa vaikutuksia tehostaen. Heikkilä lisääkin omiin aterioihinsa ”hitosti yrttejä”.

– Niissä on paljon kivoja aineita, mies myhäilee.

Hän suosittelee ristikukkaisia kasviksia, kuten kaaleja, paprikoita, kurkkua, kesäkurpitsaa ja munakoisoa. Kesäisin Heikkilän grillissä tirisee eniten paprikaa.

– Siitä tulee aivan fantastista. Fenkolin höyrytän ennen grillaamista.

Lääkärin työ koostuu Antti Heikkilän mukaan suurimmaksi osaksi kokemuksesta: joko omasta, toisten kollegojen tai potilaiden. Hän ei ole aikeissa jäädä eläkkeelle, koska nauttii työstään aina vain enemmän.

Heikkilä syö luomulihaa ja kalaa, joka on mielellään itse kalastettu vaimon kotiseudulta Posiolta. Hän puolustaa sitkeästi eläinrasvoja. Voi ja kerma ovat terveellisempiä kuin kasvimargariinit ja kevyttuotteet. Heikkilä uskoo, että koko kolesterolihysteria on ohimenevä ilmiö.

Aamuisin tämä ravintoguru siemaisee snapsin, jossa on ruokalusikallinen kookosrasvaa, hyvää oliiviöljyä ja kalanmaksaöljyä. Hän keittää päivän aikana useamman kupillisen kahvia espressopannullaan.

72-vuotias Heikkilä ei käytä mitään lääkettä. Toissa viikolla hän otti yhden särkylääkkeen.

Liian pitkiä treenejä

Liikunnan merkitystä hehkutetaan nykyään kaikessa terveystiedossa. Antti Heikkilä on samaa mieltä mutta kulkee jälleen omia polkujaan.

Syksyllä ilmestyvässä kirjassaan hän panee suositukset uusiksi. Nyt paljastuu, että treenaamme väärin. Liian pitkään ja liian kovaa. Hän selittää, että jos juoksee yli puoli tuntia, kortisolitasot eli stressihormonit tuplaantuvat elimistössä. Kun kortisoli nousee, myös insuliini kohoaa.

Heikkilästä on hupaisaa, että ihmiset juoksevat juuri stressin takia, mutta samalla pitkäkestoiset stressihormonit jylläävät elimistössä.

Katso myös: Stressi-tietopaketti

Hän vannoo HIIT-treenin (high intensity interval training) nimeen. Siinä tehdään nopeita pyrähdyksiä maksimaalisella voimalla. Juostaan, kuntopyöräillään tai vaikka hypitään. Spurtit voivat olla vaikka vain kuuden minuutin mittaisia, mutta ne eivät saa ylittää varttia. Kortisoli laskee tällä treenillä, mikä on Heikkilän mielestä parasta stressin hoitoa.

– Alkuihminen on kävellyt ja ottanut spurttia, kun tiikeri on tullut vastaan. Ei hän ole hölkännyt savannilla.

Meditaatio ja mindfulness ovat myös terveystrendien kärjessä. Niiden vaikutuksista on saatu hyviä tuloksia. Antti Heikkilä kertoo toisenlaisista tutkimustuloksista.

Saksassa tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin, lisäävätkö meditaatio ja mindfulness ymmärrystä toisia kohtaan.

– Eivät lisänneet. Ne lisäävät narsismia eli omaan napaan tuijottamista. Näistä menetelmistä puuttuu dialogi. Jos halutaan mennä ihmisen ytimeen, pitää keskustella.

Heikkilä ihailee Torniossa kehitettyä Keroputaan hoitomallia, joka perustuu avoimeen dialogiin. Mielenterveyskuntoutujat ovat toipuneet ilman lääkkeitä.

– Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta se ei tarkoita, että pelaat jalkapalloa jonkun jengin kanssa, vaan keskustelet. Meiltä puuttuu nykyään aito, inhimillinen vuorovaikutus. Kaikki tämä elektroniikka tekee sen. Ihmiset eivät enää puhu aidosti toisilleen vaan esittävät useimmiten jotain roolia.

Kantaatit ravitsevat sielua

Kun Heikkilää ”ottaa pannuun”, hän menee kävelemään metsään. Rinnalla kulkee usein vaimo Maarit, jonka kanssa tohtori käy hyviä, syvällisiä keskusteluja. Mukana seuraa myös personal trainer Matti, italialainen sienikoira. Heikkilä kulkee Matin ehdoilla ja seuraa, mitä mielenkiintoista se tarkalla nenällään maastosta löytää.

Myös musiikki ja runous rentouttavat. Heikkilä tunnustaa olevansa ”Bach-imuri”, koska kantaatit tekevät hyvää sielulle. Tästä on olemassa tutkimustietoakin: Bachin adagiot tasaavat sykkeen.

Suosikkiruno on Eino Leinon Rauha: ”Mitä on tämä hiljaisuus? Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, tää suuri ja outo ja uus?” Heikkilä siteeraa.

Hän neuvookin potilaitaan vähentämään median katsomista ja lukemaan sen sijaan runoutta tai kuuntelemaan klassista musiikkia.

Pariskunta asuu Hampurissa. Kodin lähellä on kaunis pyökkimetsä. Kävelymatkan päässä on biodynaamisesti viljeltyjä tuotteita myyvä tori, josta Heikkilä rohmuaa yrttejä ja muita herkkuja. Hän käy Suomessa kerran kuussa pitämässä lääkärin vastaanottoaan.

Antti Heikkilä sanoo olevansa kummallisessa liikkuvassa tilassa. Oivalluksia tulee koko ajan.

Saksalainen terveysajattelu on tehnyt Heikkilään vaikutuksen. Yleislääkärit opiskelevat myös täydentäviä hoitomuotoja, kuten akupunktiota tai homeopatiaa. Se on normaali käytäntö. Suomessa homeopatialle naureskellaan.

– Olemme herrauskovaista kansaa. Uskomme tieteeseen tai sitten ankaraan Jumalaan. Inhimillisyys tuntuu puuttuvan.

Heikkilä muistelee aikoja, jolloin omaiset toivat sairaalassa vanhuksille iltakonjakkipullot pöydän viereen. Sitä ei paheksuttu.

Jokin aika sitten 94-vuotiaan äidin tytär ihmetteli hätääntyneenä Heikkilälle, miksi terveelle ja toimintakykyiselle vanhukselle halutaan määrätä kolesterolilääkkeet. Heikkilä ei kirjoittaisi vanhoille ihmisille mitään reseptiä, jos se ei olisi aivan välttämätöntä.

Saksalaisen arvion mukaan 80 prosenttia diagnooseista syntyy potilaskertomusten pohjalta.

– Se on aika vakuuttava näyttö vuorovaikutuksen todellisesta merkityksestä. Meillä käännetään selkä ja katsotaan ruutua. Tilataan labrakokeet ja annetaan resepti käteen ilman, että kukaan selittää mitään, Heikkilä kritisoi.

Hän arvostelee myös magneettikuvausten määrää. Lähete annetaan ilman, että lääkäri on edes koskenut potilaaseen. Jos on vähänkin ikää, näkyy esimerkiksi selkärangassa kulumia ja poikkeamia, Heikkilä tietää. Diagnoosi tehdään kuvan eikä kokemuksen perusteella.

Kipu kertoo

Ihmisen mieli ja sielu ovat aina kiinnostaneet Antti Heikkilää. Hän kävi itse viisi vuotta psykoanalyysissä. Oma perhetausta on rankka. Äiti oli persoonallisuudeltaan narsistinen. Veli alkoholisoitui. Molemmat kuolivat ennenaikaisesti.

– Äiti joi itsensä hautaan. Veli veti itsensä hautaan, hänen kuolemansa oli pahin. Kun näkee, että toinen menee, etkä voi tehdä sille mitään.

Terapia auttoi antamaan anteeksi ja hyväksymään menneisyyden. Asiat asettuivat lopulta oikeisiin mittasuhteisiin.

– Olemme kaikki avuttomia. Niittomies tulee enemmin tai myöhemmin. Ei kannata pullistella. Sekin tuo mielenrauhaa, Heikkilä pohtii.

Hän ei pidä vastoinkäymisiä ollenkaan huonona asiana. Usein ne toimivat herättäjinä, jotka johdattavat elämän paremmille raiteille.

– Jos jokin asia tuntuu pahalta, niin kannattaisi miettiä, miksi se tuntuu pahalta, eikä pyrkiä pois siitä. Kivun kautta kohtaat oman elämäsi solmukohtia.

Heikkilä pitää C. G. Jungin ajattelusta. Solmukohdat vastaavat Jungin teoriaa varjosta. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on varjo, jota ei haluta nähdä ja jota ei useinkaan tiedosteta. Vasta kun tutustuu omaan varjoonsa, pimeään ja torjuttuun puoleensa, ihminen tulee kokonaiseksi.

Vastaanotollaan Heikkilä puhuu mielellään ihmisten kanssa. Hän saattaa sanoa potilaalleen, että olet menettänyt yhteyden sieluusi. Kipeänä ihminen on vastaanottavainen.

– Ja ymmärtää paremmin. Sanonkin siunattu kipu, se on kuin potku persuuksille, että muutut. Alat miettiä itseäsi, ettei tarvitse jotain syöpää kehittää. Teemme kaikki läpi elämän matkaa kohti sieluamme, kohti sitä aidointa itseämme.

Parantumisessa tulisi Heikkilän mielestä aina muistaa myös sielullinen puoli. Hän neuvoo joskus potilailleen riitin, jossa menneille taakoille heitetään hyvästit. Ne kirjoitetaan paperille ja poltetaan vaikka merenrannalla. Syvästi symbolinen rituaali on yksinkertainen ja toimiva.

Vanhat parantamismenetelmät kiinnostavat Heikkilää. Hänen vaimonsa on metsäsaamelaista sukua. Shamanistisille yhteisöille luonto on edustanut myös ihmisen sielullista, alitajuista puolta.

– Ennen ajateltiin, että jos ihmiselle tapahtuu jotain pahaa, ruumis ja sielu erkanevat toisistaan. Shamaanin tehtävä oli saada ne taas yhteen.

Tämä näkökulma on nykyajassa unohtunut. Silti modernin ihmisenkin pitäisi käsitellä järkytykset. Terveyskeskuksissa ei valitettavasti ole poppamiehiä, mutta empaattinen lääkärikin voi hoitaa homman.

– Jos kaadut ja luu mene poikki, pelkkä kipsi ei paranna. Onnettomuus on sokki, joka vaikuttaa mieleen. Arkipäivä pysähtyy. Kun hyvä lääkäri avaa sen kakun, ihminen saa perspektiiviä.

Trauma uppoaa syvälle ja vaikuttaa Heikkilän mukaan suoraan geeneihin. Siksi nämä tilanteet tulisi käsitellä perusteellisesti. Muutoin siirrämme omat pelkomme seuraaville sukupolville.

Heikkilä tuntee sotien vaikutuksen omassa geeniperimässään, vaikka syntyi rauhan aikaan 1946. Lapsuuden perheen ja suvun miehet olivat kuitenkin kovissa paikoissa. Setä puolusti Suomea etulinjassa.

– Ehkä sieltä periytyy jääräpäisyyteni. Siitä linjasta ei voinut lähteä karkuun, koska vihollinen olisi tullut heti perässä. Omaa paikkaa ei jätetty.

Improvisoinnin ilo

Lääkärin työ koostuu Heikkilän mukaan suurimmaksi osaksi kokemuksesta: joko omasta, toisten kollegojen tai potilaiden. Hän ei ole aikeissa jäädä eläkkeelle, koska nauttii työstään aina vain enemmän.

Tutut gurut Yhdysvalloissa ovat eläneet liki satavuotiaiksi ja ottaneet vastaan potilaita loppuun saakka. Heikkilä sanoo olevansa kummallisessa liikkuvassa tilassa. Oivalluksia tulee koko ajan.

– Yhä vähemmän ottaa päähän, ja olen yhä enemmän tässä hetkessä. Mietin vain sen päivän asioita ja nautin niistä.

Palataan siis New Yorkiin. Oma hoito- ja kirjoitustyö muistuttaa Heikkilän mielestä nykyään yhä enemmän jazzia. Koska kokemusta on niin paljon, voi improvisoida luovasti.

Työ svengaa mukavasti.

– Kuulen melodian ja pääsen siihen helposti mukaan. Toinen kertoo jotain juttua, ja poimin sieltä sen tärkeän, enkä oikein itsekään tiedä, mitä se on. Teen kysymyksen, joka osuukin ihan nappiin, ja etenen siitä.

Julkaistu: 30.8.2018