Terveys

Se aika kuusta, kun kaikki on pilalla

Ärsyttää, turvottaa, sanat katoavat. Kuukautisia edeltävät PMS-oireet voivat lamauttaa naisen useaksi päiväksi. Mikä auttaisi mystiseen vaivaan?

Teksti Marjo Hentunen
Kuvat Istock
18.7.2019

1. PMS ei ole oikea sairaus.

Tarua: Kuukautisia edeltävä premenstruaalioireyhtymä (PMS) on tosiasia ja fysiologinen ilmiö. Joka viides nainen kärsii siitä. Lieviä oireita on lähes kaikilla naisilla joskus, ja ne vaihtelevat hedelmällisen elämänkaaren eri vaiheissa.

PMS painaa niin kehoa kuin mieltä. Olo voi olla ärtynyt, masentunut ja itkuherkkä. Uni voi kärsiä. Tyypillistä on, että turvottaa, rinnat aristavat ja on päänsärkyä. On alustavaa näyttöä, että PMS voisi nostaa tulehdusarvojakin.

PMS-oireet ovat merkki siitä, että munasolu irtoaa. Jos ovulaatiota ei tapahdu, PMS:ää ei tule. Siksi se ei vaivaa raskauden ja imetyksen aikana.

PMS:stä on hyvin vaikea muoto, kuukautisia edeltävä dysforinen häiriö (PMDD). Se heikentää merkittävästi toimintakykyä ja voi altistaa jopa itsetuhoisille ajatuksille. Siinä tarvitaan usein lääkehoitoa ja joskus muutakin apua.

2. Oireita tulee vain, kun hormonitoiminnassa on muutoksia.

Tarua: Oireet ovat aivan tyypillisiä loppukierrossa. Ne alkavat yleensä muutamaa päivää tai noin viikko ennen vuotoa. Keltarauhashormoni aiheuttaa muutoksia aivojen neurokemiassa, ja osa ihmisistä on herkempiä niille.

PMS:n syytä ei tunneta. Tiedetään, että oireiden taustalla häärivät aivojen välittäjäaineet, etenkin gamma-aminovoihappo GABA. Kierron lopulla keltarauhanen tuottaa allopregnanolonia, joka sitoutuu GABA-reseptoreihin. Yleensä reseptoreihin sitoutuvat tekijät vaikuttavat rauhoittavasti. Osalle ne aiheuttavat ärtymystä, kipuherkkyyttä ja aggressiota.

Jos oireita on kuukautisten aikana tai niiden jälkeen, oireet johtuvat estrogeenihormonitasojen nopeasta laskusta, ei PMS:stä.

3. Mielialalääkkeistä on apua.

Totta: PMS-oireista kärsivillä on todettu häiriöitä aivojen serotoniinijärjestelmässä. Serotoniini säätelee muiden hormonien toimintaa ja etuaivokuoren aktiivisuutta. Sopiva määrä serotoniinia pitää mielialan seesteisenä.

PMS-oireisiin käytetäänkin serotoniinin takaisinoton estäjiä, niin sanottuja SSRI-lääkkeitä, jotka tunnetaan mielialalääkkeinä. Mielenkiintoista on, että nämä lääkkeet lievittävät myös fyysisiä oireita, kuten turvotusta ja päänsärkyä.

Joskus lääkkeitä voidaan käyttää kuukautiskierron loppupuolella, mutta parhaat tulokset on saatu jatkuvalla lääkityksellä. Lääkkeet vaikuttavat nopeammin PMS-oireisiin kuin mielialahäiriöihin, joissa vaikutus alkaa muutaman viikon kuluttua.

4. Voi olla vaikea erottaa, onko kyse PMS:stä, alakulosta vai vaihdevuosista.

Osin totta: PMS-oireet aiheuttavat usein alakuloa, ärtyneisyyttä ja itkuisuutta. Naisen mieli herkistyy vaikeuksille. PMS-oireilun tunnistaa siitä, että alakulo ajoittuu vain kierron loppuun.

PMS diagnosoidaan päiväkirjan avulla. Oireita kirjataan kahden kuukautiskierron ajan. Päiväkirjaa on hyvä pitää jo ennen lääkäriin menoa.

Monelle on apua jo siitä, että tiedostaa, mistä oireet johtuvat. Tällöin turha syyllisyyden tunne vähenee. On hyvä, että lähipiirikin osaa suhtautua PMS-oireisiin oikein.

On tärkeää tunnistaa muut mahdolliset asiat, jotka aiheuttavat mielialaoireita, kuten masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt. Mielialahäiriö oireilee kierron ajankohdasta riippumatta. Mielialahäiriöt saattavat pahentaa PMS-oireita. Niistä voi kärsiä yhtä aikaa.

Kun vaihdevuodet lähestyvät, kierto muuttuu epäsäännölliseksi eikä ovulaatiota aina tapahdu. PMS-oireitakaan ei silloin tule. Sen sijaan saattaa olla tiputtelua ja hikipuuskia. PMS-oireista ei voi päätellä vaihdevuosien vaikeutta.

5. Hormonaalinen ehkäisy vie oireet.

Totta. Apua on todettu erityisesti yhdistelmäehkäisyvalmisteista, joissa on keltarauhashormoni drospirenonia. Valmisteet estävät nesteen kertymistä kehoon. Jos keltarauhashormoni on erityyppinen eikä sovellu käyttäjälleen, oireet saattavat jopa pahentua. Varsinaisia nesteenpoistolääkkeitä käytetään vain poikkeuksellisesti, sillä ne häiritsevät kehon suolatasapainoa.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi