Siellä, missä saattohoitoa toteutetaan, sitä toteutetaan Pirkko Siltalan mukaan todella hyvin. Monessa paikassa kuolemaa saatetaan edelleen pitkittää turhaan.
– Kaikkein onnettominta on se, että kuoleva joutuu kuolemaan yksin ja unohdettuna, toteaa filosofian lisensiaatti, kirjailija ja psykoanalyytikko Pirkko Siltala, jolta ilmestyi vastikään saattohoidosta kertova kirja Elämän päättyessä – Matka kohti kuolemaa.
Siltalan mukaan vaarana nykyisessä yhteiskunnassa on, että kuolemaa saatetaan pitkittää turhaan. Kun sairautta ei voi enää lääketieteellisesti parantaa, täytyisi olla mahdollisuus jäädä palliatiivisen hoidon osaksi. Silloin turha lääkitys ja toimenpiteet lopetetaan, ja ihminen jää Siltalan sanojen mukaan kypsymään kuolemaa varten hyvässä hoidossa ja huolenpidossa vain välttämättömien kipulääkkeiden turvin.
– Vielä on alueita ja hoitoyhteisöjä, joissa tämä ei toteudu. Omaisille ei esimerkiksi välitetä tietoja riittävän ajoissa lähestyvästä kuolemasta. Koko ajan hoitoa kuitenkin parannetaan, toteaa Siltala.
Eutanasiaa hän ei kuitenkaan kannata. Hänen mukaansa palliatiivinen hoito ja saattohoito antavat parhaan vastauksen kuolemanpelkoon ja kauhuun.
– Nykyisin on erittäin hyvät lääketieteelliset hoidot, joilla voi saada kyllin hyvän kuoleman. Jokainen ratkaisee itse oman kantansa siihen, mutta minä en kannata sitä.
Oma kokemus kirjaksi
Jo 85 vuoden ikään ehtineelle Siltalalle kuolema ja saattohoito ovat tulleet läheisiksi niin työn kuin omaisten menettämisenkin kautta. Hän aloitti uransa työnohjaajana eri sairaaloissa ja tutustui sitä kautta kuolemiseen ja kuolevien hoitoon. Siltala halusi jakaa kirjassaan pitkän linjan kokemuksensa saattohoidon parissa.
Työnohjaajana hän sai kimmokkeen opiskella psykoanalyytikoksi ja psykoterapeutiksi. Myöhemmin Siltala perusti yksityispraktiikan, jossa työskentelyn hän lopetti noin 5–6 vuotta sitten. Siltalan omat asiakkaat olivat psyykkisesti ja ”ruumiillisesti” sairaita, osa heistä oli vakavasti syöpäsairaita.
– Hoidin heitä kuolemaan asti, kun he eivät enää pystyneet tulemaan vastaanotolleni.
Vankka kokemus saattohoidon parissa toi Siltalalle yli 20 vuotta sitten pyynnön lähteä neuvonantajaksi Terhokotiin, joka perustettiin saattohoitokodiksi. Hän on myös käynyt puhumassa aiheesta useissa eri tilaisuuksissa.
Kuoleva tarvitsee kuuntelijan
Hyvän saattohoidon ydin on Siltalan mukaan se, että kuoleva saa kuolla omanlaisensa kuoleman läheisten ja sukulaisten ympäröimänä kotona tai saattokodissa. Onnistuneessa saattohoidossa huolehditaan kyllin hyvästä ruumiillisesta hoidosta ja kivunpoistosta.
Kuolema herättää monia tunteita. Päällimmäisenä kuolevan ja omaisten tunteena on suru, joka syntyy siitä, että elämä loppuu. Suruun sisältyy kiitollisuutta ja rakkautta elämää ja läheisiä kohtaan, mutta myös elämän aikana syntyneitä syyllisyyden, katkeruuden ja vihan tunteita, jotka kuoleman hetkellä tulvahtavat pintaan.
Kosketuksella on suuri merkitys.
Siltalan mukaan läheisten ja ammattilaisten täytyy vaalia kuolevan tunteita ja olla avoimia eri tunneskaaloille. Hänen mukaan on erittäin tärkeää, että ihmisellä on saattohoitovaiheessa tilaa käydä läpi elämäänsä ja muistella menneitä vuosia kuuntelevien korvien läsnä ollessa.
– Jos surua ei voi ottaa vastaan tai ei ole ketään, jonka kanssa voi jakaa asioita, surevan voi vallata syvä masennus, yksinäisyyden ja epätoivon tunne. Siksi on hyvin tärkeää, että suru saa ilmaisunsa vuorovaikutuksessa. Silloin ihminen vapautuu kuolemaan. Sama koskee omaisia ja sukulaisia.
Kuuntelijoita tarvitsevat erityisesti he, joilla ei ole läheisiä. Silloin ammattihenkilöillä on suuri merkitys. Yleensä ammattihenkilöt, lääkärit, sairaanhoitajat ja muut osaavat luonnostaan kuunnella kuolevaa. Jos kuoleva käy läpi hyvin vaikeita asioita, on syytä kutsua avuksi ammattipsykoterapeutti, painottaa Siltala.
– On myös tärkeää, että teologi on mukana, koska monilla herää uskonnollisia kysymyksiä kuoleman äärellä. Uskonnot ovat tuoneet näkyviin kuoleman jälkeisiä mielikuvia. Monet haluavat papilta synninpäästön.
Siltala painottaa moneen otteeseen kosketuksen merkitystä – ja ylipäätään moniaistillista kokemusta: musiikkia, hyviä tuoksuja ja värejä. Ne rauhoittavat ja auttavat kuolevaa. Esimerkiksi kevyt hieronta hyväntuoksuisella voiteella saattaa helpottaa kipuja, joita kipulääkitys ei aina vie pois.
Kuolemalla on kussakin eri vaiheessa omat persoonalliset sävynsä. Siltala on ollut aikanaan Lastenklinikalla järjestämässä kuolevan lapsen ja hänen perheensä hoitoa. Lapsen, nuoren, keski-ikäisen ja vanhuksen kuolema ovat hyvin erilaisia. Lapsen kohdalla erittäin tärkeää Siltalan mukaan on, että lapsi saa kuolla vanhempien sylissä ja hoidossa.
Kuolema ei pelota
Kuolema sisältyy elämään. Me joudumme enemmän tai vähemmän valmistautumaan siihen, että elämä ei jatku maan päällä loputtomiin. Kuolema on jokaisen ihmisen edessä, ja jokainen muodostaa oman yksilöllisen suhteensa siihen.
Siltala on nähnyt elämänsä aikana niin paljon kuolemaa, että ei osaa pelätä omaa poismenoaan. Hän toivoo, että kuolema olisi kyllin hyvä, ja että hänen ei tarvitse kuolla yksin. Ja hän tietää, että ei hänen tarvitsekaan, sillä kuoleman lähestyessä paikalla ovat lapset, lapsenlapset ja oma puoliso, jos Siltala lähtee ennen häntä.
– Odotan kuolemaa levollisena. Se vapauttaa kaikesta. Tuntuu, että kuolema on asia, jota voin odottaa samalla, kun haluan vielä elää.
Lähde:
Pirkko Siltalan haastattelu 5.7.2017
Lue lisää:
