- Vuosittain toista tuhatta potilasta kuolee perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla, akuuttiosastoilla ja vanhainkodeissa. Näistä harvat potilaat saavat parasta mahdollista oireidensa mukaista hoitoa. Esimerkiksi meillä Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koko ajan noin 4-5 potilasta saattohoitovaiheessa ja he ovat jakautuneet sairaalan eri osastoille, toteaa anestesiologi Voitto Järvimäki OYS:in leikkaus- ja tehohoidon yksiköstä.
Järvimäki on kiitollinen joustavista ja ihmisläheisistä hoitajista, jotka ovat yleensä onnistuneet luomaan osastoille oman saattohoitotilan tai -nurkan. Saattohoitotoimintaa siis on jo olemassa, mutta se on hajaantunut akuuttien potilaiden keskelle.
- Saattohoitoyksiköiden yleistyttyä kuolevat potilaat saataisiin yhdelle osastolle, jossa he saisivat oireenmukaista hoitoa rauhallisessa ympäristössä. Potilaat ja heidän omaisensa otettaisiin hoitoon mukaan kaikkine fyysisine, psyykkisine ja henkisine tarpeineen ja hoidon takaisin siihen erikoistunut henkilökunta. Yksikkö toimisi myös perusterveydenhuollon konsulttina päivystysaikana.
Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistys kouluttaa tällä hetkellä 30 – 40 lääkäriä, jotka saavat palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden. Määrä ei kuitenkaan vielä ole riittävä, sillä alalle tarvitaan Järvimäen mukaan koulutusta ja lisäkonsultointia jokaiselle sairaanhoidon tasolle. Varsinkin oirehoitoon koulutetuista sairaanhoitajista on suuri vaje.
Saattohoito yhä retuperällä
Järvimäen mukaan Suomen retuperällä olevaan saattohoitoon on yritetty saada parannusta jo vuosia. Kehnoon tilanteeseen on useita selityksiä.
- Saattohoitoa saaneet potilaat eivät vain yksinkertaisesti ole enää hoidon päättymisen jälkeen äänestämässä seuraavissa eduskuntavaaleissa tai kertomassa hoitoon liittyvistä kokemuksista. Myös kuolemasta puhuminen tuntuu edelleen olevan tabu, joka vaikuttaa osaltansa päätösten tekemiseen. Raha voidaan myös nähdä ongelmana, vaikka itse näen saattohoidon säästävän kustannuksia, kun hyödyttömistä tutkimuksista ja hoidoista luovutaan. Lisäksi hyvä palliatiivinen hoito ja hoitosuunnitelma vähentävät päivystyskäyntejä ja erikoissairaanhoidon kuormitusta, Järvimäki sanoo.
Saattohoito tarvitsee selkeän lainsäädännön
Joka kolmas suomalainen saa diagnoosikseen syövän. Vaikka yli 60 prosenttia diagnoosin saaneista selviää, kuolee sairauteen silti yli 10 000 suomalaista vuosittain. Heidän lisäkseen 5 000 muuta kroonista sairautta sairastavaa potilasta tarvitsee vuosittain saattohoitoa. Oulun yliopistollisen sairaalan saattohoitopotilaista noin 1 – 2 prosentin kohdalla käytetään palliatiivista sedaatiota. Esimerkiksi Saksassa vastaava luku saattohoitokodeissa on 10 – 15 prosenttia.
- Palliatiiviseen sedaatioon turvaudutaan silloin, kun olemme kaikilla mahdollisilla keinoilla ja erikoistekniikoilla yrittäneet hoitaa saattohoitopotilaan kipuja ja oireita, joita voivat olla esimerkiksi leikkaushoidon ulottumattomissa oleva suolitukos, tukehtuminen tai massiivinen verenvuoto. Silloin voimme laskea potilaan tajunnantasoa nukutusaineilla ja pitää tilanteen rauhallisena. Menetelmällä emme lyhennä potilaan elämää, vaan hän nukkuu pois, kun aika on kypsä. Oirehoidolla takaamme hyvän loppuelämän ja lopuksi hyvän kuoleman, Järvimäki selventää.
Järvimäki kokee, että eutanasian lainsäädännöstä voidaan keskustella avoimesti kaikilla tasoilla vasta siinä vaiheessa, kun oire- ja saattohoitotilanne on saatu Suomessa kuntoon.
- Saattohoitoon on saatava selkeä lainsäädäntö, jotta se toteutuisi oikein kaikilla sairaanhoidon tasoilla – ei missään nimessä säästötoimenpiteenä, vaan inhimillisessä hädässä auttamisena.
Suomi on saattohoidossa vielä kehitysmaa
Muihin Euroopan verrattuna Suomi on Järvimäen mukaan saattohoidossa vielä kehitysmaa.
- Isossa-Britanniassa tilanne on ideologisin, mutta kyllä asiaa osataan hoitaa Pohjoismaissakin. Esimerkiksi rikkaassa Norjassa saattohoitoa on saatu vietyä hyvin eteenpäin. Kun saattohoito hoidetaan Suomessakin järkevästi, niin säästämme pitkällä tähtäimellä huomattavasti. Ei vain rahaa, vaan myös ihmisten ahdistusta. Samalla teemme kuolemasta näkyvämmän yhteiskunnassa. Ihmisten pitäisi ylipäänsä osata elää syvemmin kaiken touhuamisen sijaan. Lääkärinä olemisessa onkin hienoa olla apuna ja paikalla, kun ihminen elää viimeisiä hetkiään. Silloin hän on parhaimmillaan ja kaikki turhat hömpötykset ovat poissa, Järvimäki pohtii.
