Sanonta “kellä raha, sillä valta” pätee myös parisuhteessa. Parisuhteen valtarakenne vinoutuu, jos toinen on riippuvainen puolisostaan taloudellisesti.
Usein suhteen alussa kaikki taloudelliset järjestelyt toimivat kuin itsestään. Asioita pitää kuitenkin ajatella pitkällä tähtäimellä. Jokaisen tulisi tehdä valintoja parisuhteessaan niin, että miettii valintojen seurauksia vuosien saatossa.
Ei omaa uraa liitossa, ei omaa turvaa erossa
Oman uran, työn ja taloudellisen varmistuksen laiminlyöminen voi koitua kohtalokkaaksi. Kenenkään aikuisen ei pitäisi luottaa elämäänsä toisen varaan, vaikka se kuinka näyttäisi toimivan.
Tutkimusten mukaan juuri naiset valitsevat helpommin parisuhteessa matalapalkkaisen työn, jossa he voivat toteuttaa tinkimättä omista arvoistaan. Se on mahdollista, jos perheen päätulo tulee paremmin ansaitsevan puolison työstä.
Parisuhdekriisissä nostetaan esiin erokortti
Parisuhteessa tulee aika ajoin tarve luoda uutta suuntaa yhdessä olemiselle. Uusi suunta haetaan kyseenalaistamalla vanha. Kyseenalaistamisesta kehittyy usein parisuhdekriisi, jossa haetaan ratkaisua riitelemällä.
Kun riitely jatkuu pitkään, hyvin usein pareille tulee eteen ajatus mahdollisesta erosta. Jompikumpi nostaa esiin väistämättömän erokortin.
Silloin keskusteluun nousevat raha-asiat ja mahdollisen yhteisen omaisuuden jakaminen.
Yhdessä rakennettu elintaso eron esteenä
Taloudelliset seikat ovat monen kohdalla merkittävä tekijä eron edessä. Kun on vuosia rakennettu yhteistä elämää ja hankittu yhteistä omaisuutta, ero tuntuu mahdottomalta. Ero merkitsee aina yhdessä rakennetun purkamista.
Tilanne on huono sillä puolisolla, joka toteaa, ettei voi erota, koska ei pärjää taloudellisesti yksin. Taloudellinen epätasapaino saa monet pitkittämään eropäätöstä. Elämä ilman perheen elättäjää tuntuu mahdottomalta.
Myös paremmin tienaavan puolison tilanne on usein sama. Raha pitkittää eropäätöstä. Vaivalla hankittu elintaso madaltuu erossa väistämättä, kun yhdessä hankittu omaisuus joudutaan jakamaan.
Parisuhteen talous on yllättävän tiukka liima erossa, vaikka suhde olisi ajautunut loppuun jo ajat sitten.
Lue myös: Yhteinen tili poikaystävän kanssa – kannattaako?
Ero tulee aina kalliiksi
Monelle eronneelle tulee yllätyksenä se, mikä on eron taloudellinen hinta. Jos avioehtoa ei ole, erossa jaetaan ihan kaikki: yhdessä ja erikseen hankittu ja saatu.
Avioehdosta tai muista sopimuksista huolimatta, ero maksaa. Mahdolliset yksin elämisen kulut ja elatusavut ovat uusia menoeriä. Joissakin tapauksissa paremmin tienaava joutuu maksamaan elatusapua myös entiselle puolisolleen.
Eronnut joutuu aloittamaan alusta ja se maksaa aina; paljon tai jonkin verran.
”Elämänsivu on pidempi kuin aidansivu”
Vaarini viljeli tuota sanontaa. Parisuhteessa olisi hyvä muistaa, että tulevaisuus tuo aina muutoksia. Elämä kumppanin kanssa ei pysy samanlaisena.
Siksi viisaat valinnat tehdään tänään. Oman selustan varmistaminen ei osoita epäluottamusta kumppania kohtaan. Se on viisautta. Raha on petollinen parisuhteen liima.
Lue myös: Parisuhteen onnellisuus on turvallisuudessa ja vaarassa
Kirjoittaja Marjo Ehn on pari- ja seksuaaliterapeutti, teologi ja pappi.
“Työssäni pariterapeuttina autan ihmisiä selviämään ongelmistaan parisuhteissa ja eroissa. Vaikka työni on isosti parisuhteiden varjopuolissa, olen säilyttänyt vahvan uskoni parisuhteeseen. Monet selviävät parisuhteiden ongelmista”, Marjo Ehn kertoo.
LUE MYÖS:
Lisää mielenrauhaa rahaa säästämällä