Terve.fi

Yleistietoa paniikkihäiriöstä

Yleistietoa paniikkihäiriöstä

Mikä on paniikkihäiriö? Paniikkihäiriön oireet ja hoito: Paniikkikohtaus, eli voimakas ja ahdistava pelkotila, on paniikkihäiriön yleisin oire. Miten paniikkihäiriötä voi hoitaa.
Teksti Toimitus
Mainos

Paniikki sinänsä on normaali, elämää ylläpitävä tapa reagoida pelottavaan tilanteeseen tai vaaraan. Paniikkihäiriö poikkeaa normaalista siinä, että kohtaus ilmaantuu tilanteissa, joissa sillä ei ole selkeästi elämää ylläpitävää tarkoitusta ja pelko on suhteettoman suuri todelliseen uhkaan nähden. Häiriön aiheuttajasta on useita eri teorioita.

Biologisen teorian mukaan kyseessä on normaalin puolustusmekanismin säätelyn synnynnäinen häiriö, siis lähinnä biokemiallinen tai neurologinen ongelma. Kynnys paniikin laukeamiseen on poikkeuksellisen matala, jolloin ilmaantuu paniikkikohtauksia ilman erityisempää ärsykettä. Useita eri hermoston välittäjäaineita (mm. serotoniini, noradrenaliini, GABA) on tutkittu, mutta häiriön tarkkaa syntymekanismia ei kuitenkaan vielä tunneta. Kofeiini on paniikkikohtauksille altistava aine.

Lue paniikkihäiriön oireista.

Kognitiivis-behavioristisen teorian mukaan paniikkikohtaukset syntyvät väärin tulkittujen sisäisten ärsykkeiden vuoksi. Kyseessä ei olisi synnynnäinen vaan opittu reagoimistapa, jossa potilas on "yliherkkä" tulkitsemaan jonkin ärsykkeen virheellisesti merkiksi uhkaavasta katastrofiin johtavasta vaarasta. Yleisneuroositeorian (general neurosis theory) kannattajat asettuvat biologisen ja kognitiivis-behavioristisen teorian kannattajien välimaastoon: kyseessä olisi osin synnynnäinen, osin opittu ongelma. Psykoanalyyttinen teoria yhdistää paniikkihäiriön varhaisten kiintymyssuhteiden häiriintymiseen.

Paniikkihäiriön seuranta

Jos potilaalla on terapiasuhde, seuranta järjestyy itsestään hoitokäyntien yhteydessä. Jos päädytään pelkkään lääkehoitoon, potilasta tulisi seurata ainakin niin pitkään, että nähdään, onko lääkityksestä ollut apua. Mikäli potilasta hoidetaan säännöllisellä bentsodiatsepiinilääkityksellä, lääkärin tulisi seurata potilasta jo senkin vuoksi, että on olemassa kohtalainen riski lääkeriippuvuuden kehittymiseen.

Lue lisäksi paniikkihäiriön hoidosta.

Paniikkihäiriön periytyvyys

Paniikkihäiriötä esiintyy usein suvuittain ja niissä perheissä, joissa on ahdistuneisuushäiriöitä. Kaksostutkimuksissa paniikkihäiriön perinnöllisyydeksi on arvioitu 30-55 % ja viimeaikaiset tutkimukset ovat selkeästi tukeneet käsitystä, että paniikkihäiriölle tai yleisemmin kohtauksittain esiintyvälle ahdistuneisuudelle on olemassa perinnöllinen tausta.

Paniikkihäiriön yleisyys

Tutkimuksissa on todettu sairauden yleisyyden olevan naisilla enimmillään 5 % ja miehillä 2 % luokkaa. Noin 60-70 % sairastuneista on naisia, ja suurin todennäköisyys sairastua on nuorena aikuisena, noin 20-30-vuotiaana. Yli 65-vuotiailla paniikkihäiriö on melko harvinaista. Aikuisista paniikkipotilaista 25 % on kärsinyt lapsuudessa ahdistuksesta, joka ilmenee esim. koulupelkona.

Paniikkihäiriön ennuste

Paniikkihäiriö on pitkäaikainen sairaus ja se kroonistuu usein. Lääkehoitoa tulisi jatkaa vielä puoli vuotta oireettomuudenkin jälkeen, jotta kohtausten uusiutumiselta vältyttäisiin. Lääkehoito lopetetaan asteittain useiden viikkojen aikana, koska äkillinen lääkkeen lopetus voi laukaista uuden paniikkikohtauksen. Sairaudella on kuitenkin suuri taipumus uusiutua, ja osa voimakasoireisista potilaista kärsii oireista jatkuvasti (noin 20 %), jopa vuosia, hoidosta riippumatta. Hyvä pitkäaikainen terapiasuhde ja lääkitys parantavat ennustetta. Ennustetta huonontavat voimakkaat kohtaukset, tiheät kohtaukset, päihteiden käyttö, samanaikainen masennus, persoonallisuushäiriö ja agorafobisten voimakas välttämiskäyttäytyminen.

Lähteet:

Koponen H., Lepola U., Ahdistuneisuushäiriö, Lääkärin käsikirja, Duodecim Kustannus Oy 2016.

Isometsä E., Ahdistuneisuushäiriöt, Psykiatria, Duodecim Kustannus Oy 2017.

ICD-10:

F41.0 Paniikkihäiriö

Julkaistu: 3.7.2006