Ovatko hiuksesi liian vaaleat? Toimi näin!

Ovatko hiuksesi liian vaaleat? Toimi näin!
Kuukauden kuluttua värjäyksestä tyvikasvu on muuttunut jyrkäksi seinämäksi. Hiuksiasi verrataan usein Pamela Andersoniin ja Debbie Harryyn. Kuulostaako tutulta?
Julkaistu 15.3.2016

Kokovalkoinen saattaa olla tyylikästä kesäisissä asukokonaisuuksissa, mutta hiusten saralla raja valkaistun hiuspehkon ja tyylikkään skandinaavisen vaalean värillä on hiuksenhieno. Kokovalkoinen valtaa hiuksissa alaa vaivihkaa, sillä omalle vaaleudelleen saattaa hieman sokaistua ja mieli halajaa hiuksia koko ajan entistä vaaleammaksi.

Voi myös olla, että kokovaalea sopii tyyliisi ja on hyvä idea jonkin aikaa, mutta pidemmän päälle latvan kunto alkaa olla kriittisessä tilassa. Tässä vaiheessa voi olla hyvä aika tarttua raidoitussiveltimeen!

Tiian lähtötilanteessa on hyvin näkyvillä oma tummanvaalea tyvikasvu, joka muodostaa selkeän rajan yksiväriseen valkoiseen latvaan. Yksivärisyys on omiaan korostamaan hiusten kuntoa sekä hyvässä että pahassa, joten vaalennuksista kuivuneet latvat eivät jää huomaamatta. Toiveena oli päästä eroon tyvikasvusta ja herättää latva henkiin – kuitenkin yleisilmeen pysyessä edelleen selkeästi vaaleana.

Hiukset raidoitettiin kauttaaltaan beigen ja toffeen sävyisillä raidoilla, jotta latvan kova kylmyys saatiin pehmenemään. Tyvialueelle laitettiin myös vaaleaa raitaa, jotta tyvikasvusta aiheutuva raja häviäisi mahdollisimman kauniisti ja yleisilme pysyisi edelleen vaaleana.

Viimeinen silaus tehtiin kiiltokäsittelyllä, jonka sävyksi valittiin kirkas, mutta entistä tuhkankylmää hieman pehmeämpi vaalea.

Pehmeämpi ja vivahteikkaampi vaalea sopii Tiialle loistavasti ja kuulas talvinen ihokin näyttää sävyä vasten hehkuvammalta! Raidat tekevät hiuksista runsaamman näköiset ja vaaleimmat kohdat korostuvat aivan eri tavalla kuin ennen.

Vaikka Tiiaa jännitti värjäysprosessin aikana, että tekevätkö raidat hiuksista liian tummat, hän oli lopputuloksesta todella innoissaan. Vaalea voi olla hyvinkin vaaleaa olematta yksivärinen!

Näistä merkeistä tiedät, että saattaisi olla aika lisätä hieman eloa liian vaaleisiin hiuksiin:

  • Odotat värjäyksen jälkeen pari viikkoa, että muutaman millin tyvikasvu toisi edes hieman rajaa ja kontrastia kasvojen ympärille
  • Kuukauden kuluttua tyvikasvu on muuttunut jyrkäksi seinämäksi, jota ei pysty peittämään millään keinoilla
  • Kampaukset ja letit on vaikea saada näyttäviksi, koska yksityiskohdat hukkuvat yksivärisyyteen eikä varjoja pääse syntymään
  • Hiuksiasi verrataan usein Pamela Andersoniin ja Debbie Harryyn
  • Haluat vaihtelua ja kevät on siihen hyvää aikaa!

Hiusmuutoksen teki kampaaja Meeri Mäntylä. Tutustu Meerin hiusaiheiseen blogiin I´d rather hair you now.

Kommentoi »